Varjoja Senegalin paratiisissa

Teksti: Inari Saltevo

PitkätIhmisoikeudetAfrikkaLänsi-AfrikkaSenegal

Kuva: Senegalin karttaa

Goréen saari, I’île de Gorée, oli yksi Länsi-Afrikan vilkkaimmista orjienvälityskeskuksista vuoteen 1848 saakka, jolloin Ranska kielsi orjuuden. Arviolta 20 miljoonaa afrikkalaista lastattiin saarelta laivoihin kohti Pohjois-Amerikkaa, Länsi-Intiaa ja Brasiliaa Uutta Maailmaa rakentamaan.

Portugalilaiset, jotka olivat ensimmäisinä eurooppalaisina saapuneet Senegaliin, vaihtoivat vuodesta 1444 lähtien meren yli hengissä selvinneet ihmiset muun muassa maissiin, sokeriin ja tupakkaan. Gorée toimi orjakaupan lisäksi myös Afrikasta vietävän tavaran välityskeskuksena: saaren kautta kuljetettiin kumia, kankaita, mausteita, kultaa ja norsunluuta. Kauppakomppanioita johti vuoroin Portugali, vuoroin Hollanti, Englanti ja Ranska, joka piti Goréeta ja muuta Senegalia hallinnassaan vuoteen 1960 saakka. Tuolloin Senegal itsenäistyi.

Tuotteet vaihtuivat Euroopassa rahaksi, ja kauppiaat lähtivät takaisin kiertämään likaisen voiton makuista kolmiotaan, jota ilman eurooppalaisilla tuskin koskaan olisi ollut varaa rakentaa Amerikkaa.

Transatlanttinen kolmio ei ole ainoa orjuuden ilmentymä maailmanhistoriassa, vaikka onkin mittavuudessaan yksi suurimmista. Erityisen tuomittava se oli, koska orjakauppaa harjoitettiin ideologisin perustein.

 

 Kuva: xxx_mitä_tässä_kuvassa_on. (Kuvaaja: xxx_nimi_tähän)
 

Hollantilaiset jättivät saarelle paitsi viimeisimmän orjatalon, Maison des Esclavesin, myös saaren nimen, jonka arvaillaan johtuneen sanoista goede reede eli hyvä kauppapaikka, vaikka paikalliset tuntevatkin saarensa nimellä Beer. Hollantilaisten vuonna 1776 rakennuttamassa orjatalossa on nyt orjakaupasta kertova museo, jota tukee Senegalin kulttuuriministeriö.

Gorée on ikkuna siirtomaavaltojen häpeälliseen menneisyyteen ja kertoo, mitä ihminen vieläkin voi toiselle tehdä. Vaaleanpunaisen talon yläkerrassa juhlittiin vielä 150 vuotta sitten kauppiaiden päivällisiä, kun taas alakerran ahtaita koppeja käytettiin orjien säilytystilana. Luolamaisten huoneiden ovensuut on otsikoitu: naiset, naimattomat naiset, miehet, lapset. Orjatalossa rautaketjuilla sidotut puolialastomat vangit elivät ahtaasti kuin purkkiin sullottuina. Heidät syötettiin kerran päivässä, yhden kerran myös saivat käydä tarpeillaan.

Orjakaupan uhrit pinottiin makuulleen takaisin selleihin odottamaan matkaansa. Yläkerrassa juhlamenot jatkuivat. Talon alakerran kapean käytävän päässä on ovi, josta kerran laivaan astuttuaan tulevilla orjilla ei ollut paluuta inhimilliseen elämään.

Nykyisin Goréen saarimaisemasta nousee ranskalaisten 1800-luvulla rakennuttamia taloja, joiden punaiset ja oranssit villiviinien peittämät seinät hehkuvat herkässä ilta-auringossa. Aivan kuin köynnökset yrittäisivät peitellä saaren eurooppalaisia jälkiä. Gorée on niin taivaallisen kaunis ja rauhallinen paikka, että sen sisälleen sulkemia ihmiskohtaloita on vaikea uskoa.

Turkoosin, puhtaan meriveden ympäröimän paratiisin itkut ovat vaihtuneet reilun tuhannen asukkaan arkeen: kalastukseen, koulunkäyntiin ja käsitöiden tekemiseen. Gorée on tätä nykyä afrikkalaisen diasporan, yhteisymmärryksen ja rauhan symboli: saarelle on vieri viereen muun muassa rakennettu katolinen kirkko ja moskeija. Goréen ainutlaatuiselle tunnelmalle on ominaista välimerellinen tuuli ja afrikkalainen arki. Siellä toimii myös Mariama Bâ -koulu, joka on saanut nimensä kuuluisan senegalilaisen kirjailijan mukaan.

Nyt Unescon suojelukohdetta asuttavat turismista elävät käsityöläiset sekä islamilaiseen suufilahkoon kuuluva rastayhteisö, joka vannoo 1800-luvun loppupuoliskolla eläneen marabounsa Ahmadou Bamban ja Bob Marleyn nimeen. Goréella puhaltava kuiva tuuli on vienyt mennessään katkeruuden tubaabia eli valkoista miestä kohtaan. Nyt hänet toivotetaan senegalilaisella vieraanvaraisuudella tervetulleeksi saarelle.

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 8/2005

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Inari Saltevo