Eine Al-Sadoon, Irakin arjen kuvaaja

Millaista perhe-elämä voi olla, kun mies on Bagdadissa ja vaimo sekä lapset Oulussa? Irakin huonon turvallisuustilanteen takia Suomeen palannut Eine Al-Sadoon tietää vastauksen. "Jään monista asioista paitsi, kun emme elä yhdessä."

Teksti: Anna Nieminen

HallintoIhmisoikeudetRauhaAasiaLähi-itäIrakEurooppaLänsi-EurooppaSuomi

Kuva: Eine Al-Sadoon (Kuvaaja: Jukka-Pekka Moilanen

Eine al-Sadoon istuu viihtyisän omakotitalon sohvalla ja puhuu Saddam Husseinista, amerikkalaisten öljynhimosta ja siitä, miten jatkuviin sotiin voi melkein tottua. Hän näyttää Irakin väliaikaisen hallinnon luomaa perustuslakia, josta on alleviivannut tärkeimmät kohdat.

Olo on melkein epätodellinen. Televisiosta tutut nimet, paikat ja tapahtumat ovatkin nyt todellisia ja jopa arkisia. Toisaalta Al-Sadoon kertoo paljon sellaista, mitä ei ole tullut suomalaisista tiedotusvälineistä: sanoja siitä, minkälaiseksi sodat ja levottomuudet ovat muovanneet irakilaisten arjen. Ja siitä, millaista on perheen elämä, kun mies on Bagdadissa ja vaimo sekä lapset Oulussa.

Kun tarttuu Al-Sadoonin kirjaan "Elämäni Irakissa - aavikkomyrskystä Bagdadin valtaukseen", teoksen olettaa kertovan kokonaan toisenlaisesta elämästä kuin Suomessa. Alkulehdellä lukee "omistettu lapsilleni, jotta he tietäisivät, mitä äiti teki sodassa". Sivuilta löytyy kuitenkin paljon tutun tuntuista asiaa. Päiväkirjatekstit muistuttavat kovasti lukuisia suomalaisten kirjoittamia kuvauksia talvi- ja jatkosodan vuosilta.

"Suomalaiset eivät halua puhua sodista eivätkä ehkä kuuntelisi, jos puhuisin. Kirjoitin tämän kirjan, koska halusin heidän edes lukemalla saavan tietää, minkälaista irakilaisten elämä on ollut", Al-Sadoon sanoo.

Arjen tasolla tuttu islam

Eine Al-Sadoon syntyi Pudasjärvellä Panuman kylässä joulukuussa 1942. Lapsuuden tärkeisiin aikuisiin kuului isoäiti. Hän tiesi kaikki hyödylliset taidot ja niksit, joilla sotavuosista ja niiden jälkeisestä pulasta selvittiin.

Irakiin Al-Sadoon matkasi ensimmäisen kerran ollessaan Oy Lohja Ab:n palveluksessa. Elettiin 1970-luvun loppupuolta, ja yhtiö teki sopimuksia teollisuuskoulujen rakentamisesta Irakiin.

"Käänsin niitä sopimuksia ensin Suomessa yhtiön miesten reissatessa maailmalla. Valitin, miksi vain miehet pääsivät matkustamaan, ja niin minutkin lähetettiin mukaan vuonna 1977. Osallistuin myös toimiston perustamiseen Irakissa ja hoidin toimistonhoitajan tehtäviä."

 

 Kuva: Eine Al-Sadoon. (Kuvaaja: Jukka-Pekka Moilanen)
 

Tulevan miehensä, kiinteistövälittäjänä toimivan Nimmerin, suomalaisnainen kohtasi ensimmäisen kerran samana vuonna Bagdadissa Khayam-hotellin aulassa. Myös Nimmer oli Lohja-yhtiön palveluksessa. Kihlajaisia vietettiin vuonna 1978, ja häitä juhlittiin seuraavana vuonna.

"Kotiuduin Irakiin nopeasti. Ihan alussa siellä tuntui kamalan kuumalta, mutta lämpöönkin tottuu. Ihmiset olivat ystävällisiä, ja elämä oli samalla tavalla vanhanaikaista kuin lapsuudessani. Se tuntui tutulta ja mukavalta. Vaihdoin uskontoa naimisiin mennessäni, siis kristinuskosta islaminuskoon. Arjen tasolla islam ei juuri eronnut siitä uskonnollisuudesta, johon olin lapsuudessani tottunut", Al-Sadoon muistelee.

Koska irakilaiset osaavat hyvin englantia, arabian kieli jäi vieraaksi. Nykyään Al-Sadoon ymmärtää sitä melko hyvin kuultuna, mutta pidemmät keskustelut jäävät käymättä. Suomalaiset nostavat mielellään esiin naisten huonon aseman islamilaisessa kulttuurissa, mutta Al-Sadoon ei yhdy kritiikkiin.

"En ole kokenut sitä sen kummemmaksi. Ihmiset haluavat vain puuttua toisen kulttuurin asioihin ja mustamaalata sitä."

Perheeseen syntyi kolme lasta, pojat Tariq vuonna 1979 ja Louay vuonna 1984 sekä tytär Hawa vuonna 1981. Al-Sadoon ei edes tiennyt odottavansa nuorimmaistaan, kun tuli kahden lapsensa kanssa Suomeen. Iranin sota oli alkanut, ja pommitukset ulottuivat myös Bagdadiin.

"Nimmer tuli perässä vuonna 1987. Hän pakeni Iranin kautta ja oli siellä kymmenen kuukautta pakolaisleirillä. Meidän oli tarkoitus asua Suomessa ja asetuimme Ouluun. Pistin mieheni iltakouluun opiskelemaan suomea. Hän ei kuitenkaan sopeutunut tänne. Oulussa ei silloin ollut muita muslimeja, ja Nimmer kaipasi sukuaan. Kieliopintojen ainoa tulos oli se, että hän osasi pyytää anteeksi myöhässä tulemistaan. Palasimme ensin Jordaniaan ja sieltä Irakiin sodan loputtua."

Arjen ongelmia

Rauhallista aikaa ei kestänyt kauan, sillä pian alkoi Persianlahden sota. Bagdadissa asuneet Al-Sadoonit joutuivat joksikin aikaa evakkoon maaseudulle. Kirja Elämäni Irakissa alkaa näiden tapahtumien kuvauksista. Suuressa osassa on selviytyminen arkisista askareista sodan hankaloittamissa oloissa.

"Minun kaikki aikani menee leipomiseen, pyykinpesuun ja ruuanlaittoon. Tuntuu kuin olisin pudonnut keskiajalle, kaikki on tehtävä käsin alkutekijöistä lähtien. Onneksi olen niin vanha, että muistan hämärästi, miten asiat hoidettiin Suomessa maaseudulla ennen valmisruokia ja supermarketteja", Al-Sadoon kirjoittaa kirjassaan.

Arjen kuvausten lisäksi sivuilla kerrotaan lasten kuulumisista ja tavallisesta perhe-elämästä sekä pohditaan kansainvälisen politiikan tapahtumia. Sävy on selvästi sodanvastainen.

"Ihmisten puheet kääntyvät aina uudestaan vuodentakaisiin tapahtumiin. Miksi näin kävi? Iranin sodan aikanahan amerikkalaiset auttoivat irakilaisia antamalla satelliittitietoja iranilaisten joukkojen liikkeistä. Vihjaillaan, että amerikkalaiset halusivat pistää presidentti Saddamin kuriin, koska hän ei totellut heitä. Heidän sanotaan tarjonneen Irakille atomipommia käytettäväksi Iranin sodan aikana, mutta presidentti Saddam oli kieltäytynyt käyttämästä sitä."

"Britannian taas sanotaan tuntevan vieläkin kaunaa entistä siirtomaataan kohtaan menetettyään sen ja sen öljyvarat. Mutta tuskinpa englantilaiset nytkään Irakin öljyä saavat, eiköhän se mene amerikkalaisille öljy-yhtiöille", Al-Sadoon päätteli tammikuussa 1992.

Sodan loppu ei merkinnyt helpompaa elämää irakilaisille, sillä talouspakotteet vaikeuttivat arkea entisestään. Al-Sadoon kerjäsi ruokaa ja vaatteita sukulaisiltaan Suomesta. Kun tilanne alkoi näyttää liian toivottomalta, hän lähti lapsineen Suomeen kesällä 1994. Aviomies jäi Irakiin.

Vuonna 2003 lapset olivat aikuistuneet ja Irakia näytti uhkaavan uusi sota. Eine Al-Sadoon halusi palata etäavioliitosta miehensä luo. Pian paluun jälkeen alkoi sota. Uusi päiväkirja kertoo aseita etsivistä amerikkalaissotilaista, pommituksista, väkivaltaisuuksista ja jo tutuksi käyneestä puutteesta.

Miehen soittoja odotellessa

Nyt Al-Sadoon on taas Suomessa. Tarkoitus oli viipyä Irakissa vuosia, mutta heikon turvallisuustilanteen takia paluu Suomeen kävi välttämättömäksi viime vuoden keväällä. Al-Sadoon asui aluksi sisarensa luona Oulaisissa, mutta muutti kesällä Ouluun.

"Lapseni asuvat täällä. Oulussa on myös moskeija, muita islaminuskoisia ja mahdollisuus opiskella arabiaa. Haluaisin osata kielen kunnolla, kun taas palaan Irakiin. Olen suunnitellut olevani jatkossa osan vuodesta Suomessa lasten luona ja osan Irakissa mieheni luona."

Nimmer jäi Bagdadiin, ja hänen vointinsa huolestuttaa Eine Al-Sadoonia usein. Aiemmin sähköpostit kulkivat tiuhaan, nyt harvemmin. Al-Sadoon miettii, onko kyse miehen laiskistumisesta kirjoittamiseen vai siitä, ettei nettikahviloihin ole enää turvallista mennä. Parin viikon välein Nimmer soittaa vaimolleen kolmen-neljän minuutin puheluita, mutta yhteys on huono ja kallis. Jos kuulumiset viipyvät, Suomessa on vaikeaa odottaa rauhallisena. Kaikki internetissä ja uutisissa mainitut pommi-iskut säikäyttävät.

Sopeutuminen synnyinmaahan ei ole tuntunut Irakin vuosien jälkeen helpolta. Lämpöasteisiin tottunut Al-Sadoon sanoo palelevansa helposti. Suomalaisen elämäntyylin kiireineen hän kokee pinnalliseksi. Erityisesti häiritsee yhteisöllisyyden puute.

"Irakissa elämä on perhe- ja sukukeskeistä. Jos siellä lähden portista ulos, kaikki meidän kadulla asuvat tuntevat minut ja tervehtivät. Täällä on toisenlaista. On myös hankalaa, kun perhe on ripoteltuna pitkin maailmaa. Jään monista asioista paitsi, kun emme elä yhdessä."

Suomalaisten kuva Irakista ei vastaa Al-Sadoonin mukaan totuutta ja tuntuu olevan hyvin kielteinen. Hän ei jaksa aina oikoa sitä, mutta toivoo kirjan valottavan nyt nimenomaan irakilaista arkea. Toiveissa on myös teoksen leviäminen muihin länsimaihin.

Irakin pitkä historia taistelutantereena

Koetut sodat ovat vaikuttaneet niin, ettei Eine Al-Sadoon katso amerikkalaisia sotaelokuvia tai lue sotakirjoja. Mitään sankaruutta hän ei kokemassaan näe, ja hänen mukaansa sotaan jopa tottuu. Erityisen selvästi se näkyy irakilaisissa.

"Irakhan on ollut taistelutanner iät ja ajat. Ihmiset vain alistuvat sotiin ja uskovat selviävänsä kuten aiemmista sodistakin. He ovat mestareita lukemaan lähestyvän sodan merkkejä. Ennen Persianlahden sotaa menimme hammaslääkäriin, joka oli kuitenkin kutsuttu kertausharjoituksiin. Sen kuultuaan Nimmer lähti hamstraamaan ruokaa."

Tästä meneillään olevasta sodasta Irak ei ole ruvennut toipumaan kuten aiemmista, ja ihmiset vaikuttavat toivottomilta, mikä huolestuttaa Al-Sadoonia. Talouselämä on vajonnut alas, rikollisuus on lisääntynyt, sähkö kulkee vain hetkittäin, terveydenhoito on olematonta ja vedeksi on ainoastaan saastunutta jokivettä.

"Saddamin aikana sai elää rauhassa, jos ei ollut häntä vastaan. Silloin ihmiset pelkäsivät vankilaa, ja turvallisuustilanne oli parempi", Al-Sadoon kuvailee.

Saddam-myönteiseksi häntä ei voi silti sanoa. Kotikeskusteluissa hän piti ajatukset omana tietonaan, sillä Nimmerin mielestä Saddamia tuli kunnioittaa valtionpäämiehenä. Muualla kritisointi olisi ollut liian riskialtista.

Amerikkalaisten motiiviksi sotiin Al-Sadoon näkee Irakin öljyn. Nyt öljyä myydään länsimaisille yhtiöille, ja väliaikaisessa perustuslaissa hallitukselle annetaan oikeus myydä kansallisomaisuutta hallinnon pyörittämiseksi.

"Ja hallinto on tullut ulkoa. Seuraavaksi amerikkalaiset suuntaavat Iraniin öljyn perässä. Irakissa he ovat varmasti niin kauan kuin öljyä on ja lähtevät sitten. Maata ei nyt kehitetä irakilaisten tarpeista käsin. Kaikesta huolimatta uskon, että Irak lopulta toipuu."

Eine Al-Sadoonin tarinaa kuunnellessa tulee mieleen, että ilman avioliittoaan irakilaisen kanssa hän olisi säästynyt sodalta ja monilta vaikeuksilta. Epäkohteliaaseen kysymykseen, onko hän itse tullut miettineeksi tätä, hän vastaa hymyillen, ettei ole asialla jossitellut eikä olisi koskaan mennyt naimisiin kenenkään muun kuin Nimmerin kanssa.

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 9/2005

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!