Suomi ja Itä-Timor opettelevat yhteistyötä

Suomen tuki kolme vuotta sitten itsenäistyneelle Itä-Timorille on murrosvaiheessa. Kansalaisjärjestöillä olisi mahdollisuus hyötyä muutoksesta, jos ne pystyvät luomaan toimivia hankkeita.

Teksti: Mikko Marttinen

PitkätKehitysyhteistyöHankeAasiaKaakkois-AasiaItä-TimorEurooppaLänsi-EurooppaSuomi

 

Kuva: Itätimorilainen Tomas Cristovao. (Kuvaaja: Mikko Marttinen)
Tomas Cristovao on yksi Vecomin karjankasvatusprojektin paikallisista työntekijöistä.
 

Betonimylly jauhaa Vertuden puolivalmiin ammattikoulun pihalla Dilin laitamilla. Koulun johtaja Belarmixio de Carvalho esittelee jälleenrakennustyömaata risaisissa työfarkuissaan.

Indonesian armeijan tukemat puolisotilaalliset joukot tuhosivat useimpien Dilin rakennusten tavoin myös tämän koulun sen jälkeen, kun itätimorilaiset olivat valinneet itsenäisyyden vuoden 1999 kansanäänestyksessä.

Itä-Timorin hallituksella ei ollut osoittaa varoja Vertuden jälleenrakentamiseen, joten de Carvalho lähti etsimään apua muilta tahoilta. Viime vuonna hän sai vihdoin myöntävän vastauksen. Suomen ulkoministeriö päätti osoittaa vajaat 30 000 euroa koulun henkiinherättämiseen.

"Saimme rahat maaliskuussa ja aloitimme työt huhtikuussa. Toivomme, että kaikki on valmista elokuun aikana", de Carvalho sanoo.

Vertudessa on tarkoitus antaa käytännönläheistä konetekniikan opetusta erityisesti koulunsa kesken jättäneille nuorille.

Järkeä vai ei?

Dili on kaukana Suomen Indonesian-suurlähetystöstä, joka sijaitsee Jakartassa, hotelli Marriotin vieressä kohoavassa tornitalossa. Entisen miehittäjävallan pääkaupungista ohjaillaan myös Suomen Itä-Timoriin kohdistamaa kehitysapua.

Lähetystöneuvos Esa Hurtig on huolissaan rutiköyhän valtion tulevaisuudesta.

"On vaikea käsittää, mitä järkeä tuollaisella maalla on itsenäistyä, kun se on kehityksessä niin paljon jäljessä esimerkiksi Indonesiaa", Hurtig pudottelee.

"Mitä Suomi voisi siellä järkevästi tehdä? Mikä on Suomen ja tämänkaltaisten pienten kehitysmaiden suhde?"

Dilissä Hurtigin huolet eivät vaikuta aivan aiheettomilta. YK:n tunnuksilla merkityt valkoiset maastoautot kurvailevat kaupungin kaduilla, ja länsimaalaiset avustustyöntekijät täyttävät kaupungin ravintolat lounasaikaan.

Myös Dilin tasokkaimman hotellin, viiden tähden Hotel Timorin aula on täynnä ulkomaalaisia asiantuntijoita. Suomen paikallinen hankekoordinaattori Aurelio Guterres on ehdottanut sitä tapaamispaikaksemme.

Guterresin tehtävänä on ollut viime vuoden lokakuusta lähtien arvioida Suomelta avustuksia hakevien, Itä-Timorissa toimivien kansalaisjärjestöjen hanke-esityksiä. Noin 350 000 euron vuosittainen paikallisen yhteistyön määräraha kulkee hänen kauttaan.

Uudessa-Seelannissa tohtoriksi lukenut Guterres vaikuttaa pätevältä mieheltä. Vaikuttaa myös siltä, että hän itse on asiasta vahvasti samaa mieltä.

"Yksi ongelma Suomen kehitysyhteistyössä täällä oli, että sitä johdettiin Jakartasta. Ei hankkeita voi tukea, ellei niillä ole taloudellista vastuuta ja todellista mahdollisuutta onnistua tavoitteissaan. Minun tehtäväni on arvioida, mitkä hankkeet toimivat. Muuten kaikki on rahan tuhlausta", Guterres sanoo.

Suomalaisilla on useita karvaita kokemuksia kehitysyhteistyöstä Itä-Timorissa ennen hankekoordinaattorin palkkaamista. Jotkut järjestöt ovat rahat saatuaan jättäneet raportoimatta niiden käytöstä. Ainakin yhdessä Suomen avustuskohteista on todettu varojen kavallus.

Enemmän apua maaseudulle

Kansalaisjärjestöjen saamat rahat ovat vain osa Suomen Itä-Timoriin kohdistamasta avusta. Maan hallitus saa Suomelta siirtymäajan tukea yli miljoona euroa vuodessa Maailmanpankin hallinnoiman rahaston kautta. Dilissä työskentelee myös kolme Suomen varoilla palkattua UNDP:n asiantuntijaa.

Jakartan suurlähetystön uusien linjausten mukaan paikalliseen yhteistyöhön aiotaan tästä lähtien kuitenkin panostaa enemmän samalla kun suoraa tukea hallitukselle vähennetään. Perusteena ovat muun muassa odotetut öljytulot.

Samalla, kun apua ollaan suuntaamassa enemmän kansalaisjärjestöille, myös sen luonne on muuttumassa. Useat pääkaupungissa toimivat ihmisoikeus- ja hyvän hallinnon järjestöt menettävät Suomen tuen. Hyötyjiä ovat pienet ruohonjuuritason hankkeet rutiköyhällä maaseudulla.

Yksi niistä on Vecomin karjankasvatusprojekti, joka toimii kuuden tunnin ajomatkan päässä Dilistä itään Los Palosin piirikunnassa.

Keskelle valtavaa ruoholaidunta on kohonnut upouusi betoninen karjasuoja, joka odottaa uusia asukkejaan. Tusinan Balin naudan avulla on tarkoitus opettaa paikallisille nykyaikaisia karjanhoitomenetelmiä.

"Tällä alueella on paljon perinteistä karjankasvatusta. Meidän tavoitteemme on tehostaa sitä", hankkeen johtaja Brigida Correia kertoo.

Uuden omaksuminen vie aikaa

Sopii toivoa, että oppi tarttuu Los Palosissa paremmin kuin maan toisessa laidassa Bobonaron piirikunnassa.

Maa- ja metsätalouden kehittämiseen keskittynyt Halarae-järjestö perusti paikallisen maanviljelijän Bernardo Martinsin maille parin vuoden takaisessa projektissaan mallipellon, jonka avulla kyläläisille opetettiin nykyaikaisia viljelysmenetelmiä.

Vaikka Martinsin pellot näyttävät kukoistavan ja tuottavat miehen omien sanojen mukaan kelpo sadon, yksikään alueen muista viljelijöistä ei ole luopunut perinteisestä, ympäristöä kuluttavasta, kaskeamiseen perustuvasta viljelytavasta.

Nyt Halarae on perustamassa suomalaisrahoituksella kivenheiton päähän uutta mallipeltoa.

"Ihmiset ovat nähneet, että täällä käyttämämme menetelmät olivat hyviä, mutta he odottavat saavansa ulkopuolelta tukea ennen kuin ovat valmiita muutokseen. Koulutamme Suomen tuella kymmenen henkilöä uudella mallipellolla", projektipäällikkö Natalie da Costa kertoo.

Useita vuosia Suomelta rahoitusta saanut ympäristöjärjestö Haburas työskentelee samojen ongelmien kanssa hieman toisenlaisella lähestymistavalla.

Yksi järjestön yhteisökehittämisryhmistä toimii Dilin eteläpuolella kohoavalla vuorenrinteellä. Ryhmän ylläpitämiltä viljelmiltä avautuu komea näköala alas pääkaupunkiin ja merelle.

Haburasin työntekijän Freya Merrickin mukaan järjestön tehtävänä on vain tukea pääasiassa naisista koostuvan ryhmän pyrkimyksiä yhteisönsä kehittämiseen.

"Ryhmä ohjaa suunnitteluprosessia, ja Haburas auttaa heitä tunnistamaan vaatimuksia ja tavoitteita", Merrick selvittää.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun naiset halusivat parantaa viljelmiensä tuottavuutta, Haburas tarjosi heille teknistä apua ja tietoa terassiviljelmien perustamiseen.

Nyt ryhmän yhteisviljelmä noudattaa samoja periaatteita, joita Bobonarossa yritetään markkinoida mallipeltojen avulla: naiset hyödyntävät luonnonmukaisia lannoitteita ja ovat siirtyneet kaskeamisesta terassiviljelmiin.

Rahavirrat tyrehtymässä

Bia Hula on yksi Suomen uuden avustuspolitiikan hyötyjistä. Järjestö sai heinäkuussa rahoituksen Ermeran piirikuntaan Dilistä etelään sijoittuvalle vesihuoltohankkeelleen.

Suomi tukee muun muassa Australialta ja Yhdysvalloilta aikaisempiin hankkeisiinsa rahoitusta saanutta järjestöä ensimmäistä kertaa.

Bia Hulan johtajan Aleixo da Cruzin mukaan apu ei olisi voinut tulla parempaan aikaan. "Jätimme hakemuksemme yli vuosi sitten. Ongelmana oli se, ettei Suomella ollut täällä yhtään työntekijää. Aurelio Guterresin tulo nopeutti prosessia", da Cruz sanoo.

Avustushakemusten kohtalon odottelu oli lähellä lopettaa Bia Hulan toiminnan. Järjestön työntekijöistä moni oli lomautettuna eikä kukaan saanut täyttä palkkaa.

"Juuri tällä hetkellä meillä ei ole paljon tekemistä eikä paljon rahaa. Olimme tulossa tiemme päähän kansalaisjärjestönä. Pian minunkin olisi pitänyt etsiä elantoni muualta", da Cruz myöntää.

Bia Hulan tapaus kuvaa hyvin kansalaisjärjestöjen toimintaympäristöä Itä-Timorissa. Vuoden 1999 kansanäänestyksen jälkeen maahan virranneet rahavirrat ovat vähitellen tyrehtymässä, ja osa järjestöistä joutuu väkisinkin lopettamaan toimintansa.

Parhaassa tapauksessa tämä tarkoittaa sitä, että vain tehokkaimmat toimijat jäävät jäljelle. Huonoimmassa tapauksessa seurauksena on, että Itä-Timor jää pysyvästi köyhyyskuoppaan ilman ulkopuolista apua.

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 9/2005

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!