Intialaista maailmanmenoa

Eero Hämeenniemi
Norsuilla etuajo-oikeus. Matkalla Etelä-Aasiassa.
Basam Books 2005. ISBN 952-5534-34-0

Teksti: Marjo Jääskä

KulttuuriAasiaEtelä-AasiaIntia

Eero Hämeenniemi on ansioitunut nykysäveltäjä ja sävellyksen opettaja, jolle Intia on ollut 1980-luvulta lähtien toinen kotimaa. Hän on perehtynyt intialaiseen kulttuuriin ja tuntee syvällisesti sen elämäntapaa, politiikkaa, uskontoa ja taiteita. Hämeenniemi on työskennellyt intialaisten muusikoiden kanssa ja opettanut Intiassa länsimaista musiikkia.

Hämeenniemi on osoittautunut myös taitavaksi kirjoittajaksi, joka on lehtikolumniensa lisäksi kertonut Intian kuulumisia kirjoissaan. Hän käsitteli aihepiiriä hiukan jo runsaat kymmenen vuotta sitten ilmestyneessä kirjoituskokoelmassaan Tekopalmun alla, mutta monipuolisemmin Etelä-Intian tamilikulttuuri pääsi esittelyyn viimevuotisessa Missä sade leikkii -teoksessa. Uusi kirja Norsuilla etuajo-oikeus laajentaa näkökulman muualle Etelä- ja Kaakkois-Aasiaan.

Kirja jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä vieraillaan Indonesiassa ja Malediiveilla, toisessa matkataan Pohjois-Intiaan ja Nepaliin ja kolmannessa osassa palataan "kotiin" Etelä-Intiaan. Jokaisessa jaksossa tutustutaan alueen kulttuuriin, luontoon ja ihmisiin kiinnostavien tarinoiden kautta. Pääpaino on ihmisissä, heidän arjessaan ja juhlassaan, iloissaan ja suruissaan, mutta taustaksi valotetaan myös alueen historiallisia ja poliittisia vaiheita.

Kirjoittaja kuvailee Etelä- ja Kaakkois-Aasian vanhoihin perinteisiin kietoutunutta arkea leppoisan jutustelevasti. Vaikka elämänmenoa tarkastellaan ymmärtävästi ja lämmöllä, Hämeenniemi ei sorru kritiikittömään ihailuun. Näkökulma onkin selvästi henkilön, joka tuntee kulttuuria myös sisältäpäin.

Hämeenniemen teksti on miellyttävän ilmavaa. Hän kirjoittaa melko lyhyitä, ytimekkäitä lauseita, jotka soveltuvat hyvin värikkäiden tuokiokuvien kerrontaan. Toteava ja niukka tyyli kannattelee hienosti myös kirjoittajan lempeää huumoria ja itseironiaa. Länsimaisten ihmisten kommelluksista kertoessaan Hämeenniemi ei säästele itseäänkään, vaan kertoo reippaasti tekemistään typeryyksistä ja niistä seuranneista tilanteista.

Norsuilla etuajo-oikeuson kiinnostava kirja, joka kaikkien eteläiseen Aasiaan matkustavien kannattaisi lukea. Hyödyllistä sen lukeminen on toki muillekin. Ei yksin rentouttavana nojatuolimatkailuna, vaan myös muistutuksena siitä, että länsimaisten ajatusmallien ja uskomusten rinnalla on myös muita tapoja hahmottaa maailman menoa.

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2006

 


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!