Sateenkaarikäärme luikertelee uniajassa

Australian alkuperäisväestöllä on luultavasti maailman pisin yhtenäisesti säilynyt kulttuurihistoria. Sen keskipisteessä on uniaika, joka selittää aboriginaaleille kulttuurin, maailman ja ihmisen alkuperän.

Teksti: Leena Lavonius

PitkätKulttuuriTaideAasiaOseaniaAustralia

Täplillä maalattujen kenguruiden, liskojen ja käärmeiden koristamat tuotteet löytyvät Australiassa jokaisen matkamuistomyymälän ikkunasta ja hyllyltä. Samat eläimet, samalla täplätekniikalla toteutettuina, löytää myös aboriginaalien taidetta esittelevistä museoista ja gallerioista.

Aboriginaalien kuvataide perustuu ikivanhoihin uniajan tarinoihin ajan alusta ja maan luomisesta. Vaikka luomistarinat ovat yleensä enemmän tai vähemmän samanlaisia eri puolilla maailmaa, uniajalla tarkoitetaan myös yksittäisen aboriginaalin ja hänen heimonsa myyttejä ja historiaa. Tarinoiden lisäksi nykyajasta uniaikaan vievät tanssi ja musiikki.

Uniaika jatkuu uusissa olosuhteissa

Uniajan alku oli maailman, vuorten, jokien, kasvien ja eläinten luominen. Siitä vastasivat henget, joiden tekemisiä maanmuodot kuvastavat: esimerkiksi viileät laaksot syntyivät, kun henget hakivat lepopaikkoja. Maanvyörymät ovat puolestaan jälkiä henkien taisteluista.

Samat henget määräsivät ja yhä määräävät myös aboriginaalien kulttuurin ja yhteisöjen rakenteet, säännöt ja tavat, kuten kuinka perhettä ja sukua tulee ohjata, kuka saa astua pyhille paikoille ja kuka kuulla mitkäkin tarinat. Alkuperäiskansan eri heimoilla on omat, epäviralliset oikeusistuimensa, jotka edelleen määräävät rangaistuksia uniajan tarinoiden perusteella.

Uniajan tarinat kulkevat suusta suuhun ja sukupolvelta toiselle. Niitä kerrotaan päivittäin iltasatuina omille lapsille sekä sukulaisten ja heimon tapaamisissa suuremmalle yleisölle.

Uniaika ei ole päättynyt, vaan aboriginaaleille se jatkuu - tosin uusissa olosuhteissa. Aboriginaalien, jotka olivat lähinnä kiertolaisia, metsästäjiä ja keräilijöitä, aika jatkui kaukaisen Australian rauhassa ensin samanlaisena kymmeniätuhansia vuosia.

abot.jpg 
Aboriginaalien perinteisellä täplätekniikalla maalattu käärme.

Kun muutos sitten tuli, oli se raju, nopea ja raaka. Eurooppalaisia oli Australiassa nähty toki ennenkin, tutkimusmatkailijoita, haaksirikkoutuneita ja Tyynenmeren saarten kävijöitä. Nämä vierailut eivät kuitenkaan valmistaneet aboriginaaleja 1700-luvun lopulla saapuneiden siirtomaaisäntien varalta.

Vuodesta 1788 lähtien Britannia käytti Australian mannerta ensin vankileirinä, sitten villan ja viljan tuottajana. Aboriginaaleista tuli työvoimaa, joka piti käännyttää kristinuskoon, saada asettumaan aloilleen ja sivistää. Heidät ahdettiin reservaatteihin ja heidän lapsiaan annettiin valkoisten perheiden kasvatettaviksi. Satoja aboriginaalien kieliä katosi vuosien kuluessa kokonaan.

Aboriginaaleja sorrettiin julmasti, eikä heille sen kummempaa arvoa annettu historiankirjoissakaan. Brittien maailmankatsomuksen mukaan Australia oli ennen vuotta 1788 asumaton alue, terra nullius - eihän siellä asunut valkoisia.

Aboriginaalit pitivät kuitenkin kiinni omista perinteistään. Kaikkialla missä heidän sukunsa ja heimonsa kokoontuivat, kerrottiin uniajan tarinoita.

Maata ei voi kukaan omistaa

Aboriginaaleille ihminen on vain osa luonnon suurta järjestelmää. Eläimillä, kasveilla ja maalla on oma henkensä ja omat kielensä, joita ihminen voi halutessaan ymmärtää.

Uniajan henget esiintyvät tarinoissa yleensä eläinten hahmoissa. Sateenkaarikäärme on yksi tarinoiden keskeisiä hahmoja. Sen kulkiessa ympäri Australian kuivaa ja polttavan kuumaa mannerta syntyivät joet, purot ja järvet. Käärme myös suojelee maata ja sen asukkaita.

Juuri maa on uniajan ja aboriginaalien kulttuurin keskipiste, eikä sitä heidän mielestään voi kukaan omistaa. Nykyisen Australian valtaväestön ajatusmaailman kanssa tämä on räikeässä ristiriidassa, omistusasuntohan on australialaiselle suorastaan kansalaisvelvollisuus.

Aboriginaaleille on viime vuosikymmeninä luovutettu laajoja maa-alueita heimojen perinteisillä alueilla. Alueet ovat reservaatteja, joille vierailla ei ole ilman kulkulupaa asiaa.

Elinolot reservaateissa ovat usein järkyttävät. Aboriginaalit kärsivät sellaisista sairauksista, joita länsimaissa löytää vain historiankirjoista. Myös modernit vaivat ovat vakavia: alhainen koulutus, työttömyys, tekemisen puute, liiman ja bensan haistelu ja väkivalta.

Reservaateistaan huolimatta aboriginaalit eivät elä umpiossa. Valkoisen hallituksen tavoite on ollut jo vuosikymmeniä sulauttaa heidät valtakulttuuriin. Heimokielten ja perinteiden opetukseen on alettu panostaa, ja monet nuoret aboriginaalit ovat ylpeitä juuristaan.

Silti paine luopua aboriginaalien erityisasemasta ja yhteiskunnan tukirahoista on suuri ja kasvaa konservatiivihallituksessa koko ajan. Hallitus haluaisi aboriginaalinuorista lahjakkaimmat heimoalueilta suurten kaupunkien sisäoppilaitoksiin. Alkuperäiskansan asioista vastaava ministeri on kutsunut syrjäseutujen pieniä yhteisöjä elinkelvottomiksi "kulttuurimuseoiksi".

Ja vaikka aboriginaalien taide on muotia, he itse eivät tästä kiinnostuksesta kovin paljon kostu. Sydneyn kuuluisan oopperatalon liepeillä turisteja ilahduttavat aboriginaalien didgeridoo-soittimilla valkoiset rastatukat.

Ja kaikki ne uniajan hahmoilla kuvitetut matkamuistot? Suuri osa on valmistettu Aasian halpatuotantomaissa.

 


 

Syrjitty alkuperäiskansa

Aboriginaalit ovat asuneet Australiassa jopa 60 000 vuotta. Lukuunottamatta pienimuotoista kauppaa Oseanian merenkulkijoiden ja rannikolla asuvien heimojen välillä, aboriginaalit ovat pisimpään eristyksissä elänyt kansa ihmiskunnasta.

Aboriginaaliteivät tunteneet maanviljelystä, vaan heidän elämäntapanaan oli paimentolaisuus ja metsästys, johon liittyy kaikkien tuntema ase, bumerangi.

1606 ensimmäiset eurooppalaiset kohtasivat aboriginaalit, kun hollantilainen Willem Jansz tutki Australian länsirannikkoa. Tapaamiset muuttuivat pian taisteluiksi.

1770 James Cook rantautui nykyisen Sydneyn edustalle. Aboriginaalit olivat voimattomia eurooppalaisten tuliaseita vastaan ja Cook julisti Australian kuuluvan Britannialle. "Alkuasukkaat näyttivät toivovan vain, että me lähtisimme pois", Cook kirjoitti myöhemmin.

1788 ensimmäinen vankilaiva saapui Australiaan, eurooppalainen asutus alkoi ja alkuperäiskansaan kuuluvat ajettiin pois maanviljelysalueilta. Taudit kuten tuhkarokko tappoivat tuhansia aboriginaaleja, joiden lukumääräksi tuolloin on arvioitu noin 750 000.

Läpi 1800-luvun aboriginaalit jatkoivat taisteluja ja hyökkäyksiä viljelmille, ja valkoiset saivat tappaa heitä viranomaisten luvalla.

1867 aboriginaalit esiteltiin eurooppalaisille, kun heidän krikettijoukkueensa kiersi Englannissa. Myös ensimmäiset aboriginaalilapset aloittivat koulunsa. Edistyksistä huolimatta aboriginaalit saivat yhä odottaa ihmisoikeuksiaan. Esimerkiksi Länsi-Australiassa oikeus jätti rangaistuksetta valkoisen maanviljelijän, joka tappoi aboriginaalin raahaamalla tämän kuoliaaksi hevosen perässä.

1901 Australiasta tuli liittovaltio, mutta aboriginaaleja ei väestölaskennassa huomioitu. Aboriginaalien määrän arvioidaan olleen 60 000 vuonna 1920.

1900-luvun loppupuolella aboriginaalien ihmisoikeuksia alettiin ajaa parlamentissa, ja heidän oikeus maa-alueisiin ja sosiaalisiin etuuksiin nousi esille. Vuonna 1962 aboriginaalit saivat äänioikeuden, ja vuonna 1967 he olivat mukana väestönlaskennassa. Samalla vuosikymmenellä yliopistosta valmistui ensimmäiset aboriginaaliopiskelijat.

Tällä hetkellä noin 410 000 aboriginaalia muodostaa kaksi prosenttia Australian väestöstä. Aboriginaalit ovat huonosti koulutettuja, köyhempiä ja sairaampia kuin australialaiset keskimäärin, ja he kuolevat huomattavasti nuorempina.

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2006