Kansalaisjärjestö parantaa Asemiaan

(Kuva: Mikko Toivonen) Syyskuussa toteutettiin Asem-kokouksen varjotapahtumana kansalaisfoorumi AEPF. Kokousta oli järjestämässä kahdeksankymmentä suomalaista järjestöä ja osallistujina oli noin kaksisataa järjestöä kymmenistä eri maista. Asem on EU:n ja Aasian maiden huippukokous.

Varjokokouksen teemoina olivat perinteiseen tapaan ihmisoikeus- ja ympäristöasiat. Tänä vuonna esiin nousi muun muassa kehitysavun siirtyminen humanitäärisistä kohteista sotilaallisiin. Rahoja käytetään ensin interventioiden rahoittamiseen ja sen jälkeen jälleenrakentamiseen.

Foorumeita on järjestetty kymmenen vuoden ajan, aina ensimmäisestä Asem-kokouksesta alkaen. AEPF-foorumien pyrkimys on alusta lähtien ollut laajentaa Asemin painopistettä pelkästä suuryritysten intressien ohjaamasta globalisaationäkökulmasta kohti laajempaa kansalaisia hyödyttävää ajattelua.

Erityisesti ihmisoikeudet ovat pitkään olleet AEPF:n tavoitelistan kärjessä, ja pientä edistystä onkin saavutettu. Syyskuisessa Helsingin Asem-kokouksessa puhuttiinkin jo joidenkin Aasian maiden ihmisoikeuksista. Erityisesti Kiinan ja Burman, viralliselta nimeltään Myanmarin, tilanteet olivat esillä kokouksessa – tosin mahdollisesti lähinnä illalliskeskusteluissa.

Seuraava Asem järjestetään Kiinassa vuonna 2008. Helsingin AEPF:n järjestämisestä vastanneen Anu Juvosen mukaan kansalaisfoorumi on rohkaissut myös Kiinan järjestökenttää. On kuitenkin vielä epäselvää, saako sananvapautta rajoittavassa kansantasavallassa järjestää AEPF-kokousta, eivätkä kaikkien kansalaisjärjestöjen edustajat sitä sinne haluaisikaan.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 10/2006

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!