Kovalla makuupaikalla Suzhousta Pekingiin

Teksti: Tuomas Lehto

PitkätMatkailuAasiaItä-AasiaKiina

Tuskin missään panostetaan raideliikenteeseen yhtä paljon kuin Kiinassa tähän maailmanaikaan. Idän jättiläinen on noussut rautateidenkin suurvallaksi: kiskoja on jo yli 70 000 kilometriä, ja lisää rakennetaan koko ajan.

Heinäkuussa otettiin käyttöön miljardeja maksanut insinööritaiteen suurteos, varsinainen vuoristorata läntisestä Qinghain maakunnasta Tiibetin pääkaupunkiin Lhasaan. Tällä joukkoliikenteen merkkipaalulla on tosin varjopuolensakin: keskushallinto pyrkii liittämään Tiibetin tiukemmin muuhun Kiinaan.

Tiibetin rata söi kuitenkin vain pienen palan siitä jättisummasta, joka rautateihin panostetaan vuosittain. Kiinan väkiluvun ja pinta-alan tietäen uusille radoille on toki edelleen tilaa, eikä rautateiden rakentaminen ole pysäyttänyt autoistumista, jota elintason nousu ja lupapolitiikan höllentäminen ruokkivat. Minulla oli onneksi käytössäni halpa polkupyörä asuessani Suzhoussa, Kiinan Venetsiana tunnetussa kaupungissa lähellä Shanghaita. Vanha kunnon mankeli osoittautui hyvin toimivaksi kulkuvälineeksi.

Kun suunnittelin matkan jatkamista Pekingiin yöjunalla, minulle selvisi, ettei rautateihin panostamisesta välttämättä seuraa matkustamisen helppoutta, ainakaan jos kielitaito rajoittuu muutamaan kymmeneen sanaan. Paikallinen tuttava oli kirjoittanut minulle lapun, jossa oli merkittynä toivomani määränpää, ajankohta ja luokka (halvempi makuupaikka, jota kutsutaan kovaksi makuupaikaksi).

Kun pitkään jonotettuani näytin lappua tiskin takana istuvalle naiselle, hän puisteli päätään, selitti jotakin mitä en ymmärtänyt ja kirjoitti sitten lappuun jotakin – siitä ymmärsin vain numeron kolme. Varmuuden vuoksi jonotin tiskille numero kolme yhtä laihoin tuloksin.

Myöhemmin, kun näin tuttavani, hän käänsi kirjoituksen: lipun voi ostaa aikaisintaan kolme päivää ennen lähtöä. Palasin siis jonoon silloin.

Päivää ennen lähtöä polkupyöräni varastettiin. No, onneksi ei aiemmin. Huonoa tuuria se silti oli, sillä ulkomaalaisiin kohdistuu Kiinassa hyvin vähän rikoksia, jos ei muuten niin siksi, että niistä rangaistaan ankarasti – vaikka mistäpä yhden lukemattomista samanlaisista mustista pyöristä arvaisi ulkomaalaisen omistamaksi. Asemalle pääsin kuitenkin.

Minulla oli toinen yläsängyistä kuuden sängyn osastossa. Näissä vaunuissa on käytävään avoimia välikköjä, joissa on kummallakin seinustalla kolme sänkyä päällekkäin. Sukupuolijakoa ei ole. Junassa ei tällä kertaa ollut aivan täyttä, joten minun osastossani oli itseni lisäksi vain kolme ihmistä: isä, äiti ja teini-ikäinen tytär. Perheen isä halusi kovasti avata keskustelua, mikä oli kuitenkin hankalaa, koska hänen englantinsa oli vielä selvästi vähäisempää kuin minun kiinani. Luulen saaneeni kuitenkin selvitettyä, että olen Suomesta ja matkalla Pekingiin, kuten hekin olivat.

Kun perhe hieman myöhemmin availi eväitään, he tarjosivat innokkaasti omastaan myös minulle. Vaikka olin jo melko tottunut ja tykästynyt paikalliseen ruokaan, nämä erikoisuudet ylittivät eksotiikantarpeeni. Hekään eivät olleet kovin innoissaan minun eväistäni, kun niitä vastavuoroisesti tarjosin.

Parin tunnin matkan jälkeen hämärän alkaessa laskeutua pysähdyimme Nanjingissa, minkä jälkeen edessä oli Jangtsejoen ylitys. Vähentyvässä valossa vastarantaa ei nähnyt. Siltaa taisi olla pari kilometriä.

Peseytymis- ja vessatilat vaunun päässä olivat jokseenkin vaatimattomat, mutta sain hampaat pestyksi. Taisin nukkuakin ihan kohtuullisesti. Sänky ei nimestään huolimatta ollut kovin kova.

Aamulla suurten kerrostalojen ryppäät tulivat vastaan jo kauan ennen kuin junan oli määrä saapua Pekingiin. Saman ilmiön olin aiemmin kokenut junaillessani Shanghaihin, joka jatkuu kymmeniä kilometrejä keskustasta sisämaahan päin.

Matka Pekingin asemalta Taivaallisen rauhan aukiolle oli pitempi kuin kartassa näytti – sitä ei sittenkään olisi kannattanut kävellä. Onneksi olympialaisten lähestyessä Pekingin joukkoliikenne paranee koko ajan.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 10/2006

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!