Saran ensimmäinen sota

Libanonissa asui 400 000 palestiinalaispakolaista jo ennen heinäkuun sotaa. Sara Al-Habet on yksi heistä.

Teksti: Ilona Junka

PitkätDemokratiaIhmisoikeudetMuuttoliike ja pakolaisuusAasiaLähi-itäIsraelLibanonPalestiina

(Kuva: Ilona Junka) Israelin heinäkuinen hyökkäys Libanoniin johti valtavaan pakolaisaaltoon. Pakolaisia tulvi joka paikkaan, myös jo ennestään täyteen ahdetuille palestiinalaispakolaisten leireille. Käytännössä ne ovat köyhiä slummikaupunginosia eri puolilla Libanonia. Beirutissa, Burj El-Barajnehin palestiinalaisleirillä asuva 14-vuotias Sara Al-Habet kertoo kokemuksistaan:

"Sitä kutsutaan kuudenneksi sodaksi tällä alueella, mutta minulle se on ensimmäinen sota. Ensimmäisenä aamuna heräsin kauhuissani rakettien, taivaalla kaartelevien sotilaslentokoneiden ja mereltä tulittavien sotalaivojen ääniin."

"Jotkut leirimme asukkaat päättivät lähteä turvallisemmille alueille, mutta toiset taas hakivat turvaa meidän leiristämme. Työ leirillä muuttui hätäavuksi: ihmisten tukemiseksi ja auttamiseksi. Ymmärsin kuinka tärkeää tämä työ on, joten veljeni ja minä päätimme ryhtyä vapaaehtoisiksi."

"Vapaaehtoiset tekivät nopean kartoituksen pakolaisperheistä ja heidän tarpeistaan. Meidän piti siistiä suojat ja valmistaa ne hätätilan varalle, lajitella ruokatarvikkeet ja puhdistusvälineet ja jakaa ne ihmisille. Meidän piti istua juttelemassa pienten lasten kanssa lievittääksemme heidän pelkoaan, piirtää ja leikkiä heidän kanssaan, jotta he eivät olisi kuunnelleet rakettien ja pommien kammottavaa ääntä."

"Näin kuluivat nuo vaikeat päivät. Olimme innokkaita tekemään työtä, ja mielessämme oli vain ihmisten auttaminen, kunnes tämä kauhea sota olisi ohi. Ihmisten kärsimykset ja työmme heidän auttamisekseen antoivat meille voimaa ja rohkeutta jatkaa."

"Se oli ensikokemukseni: tuhoa, kuolemaa, eroa, kauhua ja tuskallista odottamista. Mutta toisaalta olin tyytyväinen pystyessämme kohtaamaan kaiken tämän ja auttamaan muita. Uskon, että tämä sota oli elämäni arvokkain tilaisuus toisten ihmisten auttamiseksi."

Apua tarvitaan

Libanonista Suomeen muuttanut Yehia El Sayed sanoo, että monet palestiinalaislapset joutuvat jo varhain ottamaan aikuisen roolin ja tukemaan pienempiään. Silti he ovat yhä lapsia ja tarvitsevat niin taloudellista kuin henkistä tukea selvitäkseen tästä eteenpäin.

El Sayed muistutata, että Libanonissa elää 400 000 palestiinalaispakolaista. He ovat jatkuvasti olleet alueen muuta väestöä heikommassa asemassa, sillä Libanon tulkitsee, että palestiinalaiskysymyksen ratkaisu kuuluu ensisijaisesti kansainväliselle yhteisölle. Libanonin jälleenrakennus ei koskaan ehtinyt ulottua palestiinalaisiin, joiden työmahdollisuuksiakin rajoitetaan lainsäädännöllä tuntuvasti. Nyt kun kaikilla Libanonissa menee huonosti, joutuvat palestiinalaiset yhä vaikeampaan työttömyyden ja asunnottomuuden kierteeseen.

Arabikansojen ystävyysseura AKYS on jo neljännesvuosisadan ajan välittänyt Libanonin pakolaisleireiltä kummilapsia. Toinen auttamistapa on sitoutua tukemaan taloudellisesti päiväkotilasta tai sosiaalityöntekijän palkkausta Shatillan pakolaisleirille.

Kirjoittaja on Arabikansojen ystävyysseuran puheenjohtaja.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 10/2006

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!