Zimbabwen iso ääni

Odotettu vierailu Suomeen on zimbabwelaisen muusikon ensimmäinen. Kymmeniä levyjä julkaissut Oliver Mtukudzi asuu edelleen Hararessa, toisin kuin monet Afrikan menestyneistä artisteista.

Teksti: Esa Salminen

PitkätKulttuuriMusiikkiAfrikkaEteläinen AfrikkaZimbabwe

Kuva: Esa Salminen Ihmiset kirkuvat, kyynelehtivät ja tanssivat. Pitkä, varttuneen oloinen mies aloittaa laulun käheällä äänellä, salamavalot välkkyvät. "Muli shani?" huutaa Oliver Mtukudzi bembaksi mikrofoniin. "Bwino!" mylvii yleisö takaisin, nauraen. Salin täyttää monisäikeinen akustisen kitaran ääni. On kylmä lokakuinen yö Lusakassa, Sambiassa vuonna 2004.

Helsingissä Oliver "Tuku" Mtukudzi, 54, tuskin saa yhtä liikuttunutta vastaanottoa, sillä zimbabwelainen musiikki ei ole täällä järin tunnettua. Ainakaan vielä.

Uusi tyyli

Mtukudzi aloitti ammattimuusikon uran vuonna 1977 liittymällä legendaariseen Wagon Wheels -yhtyeeseen, jossa silloin soitti myös Thomas Mapfumo, toinen Zimbabwen nykyisistä maailmantähdistä.

Zimbabwen itsenäistyttyä vuonna 1980 Tuku julkaisi sooloalbumin Africa, jonka ykköshiteistä tuli pian itsenäisyyden ääniraita, ja Tukusta itsestään nuoren Zimbabwen äänitorvi. Lähes kolmikymmenvuotisen uransa aikana Tuku on julkaissut 46 albumia. Hänen omintakeinen tyylinsä on saanut nimen Tuku Music.

"Musiikkiani ei voi laskea vakiintuneiden zimbabwelaisten tyylien, kuten jitin, sunguran tai chimurengan piiriin, eikä oikein edes perinteiseksi", Mtukudzi selittää.

Sanoitukset Mtukudzi kähisee melodisesti shonaksi, ja ne koskettelevat tavallisille zimbabwelaisille tuttuja asioita: yhteiskunnallisia ongelmia, ahneutta, köyhyyttä ja aidsia.

Afrikkalaisen musiikin areenat

Lusakan-konsertti järjestettiin kansainvälisen koulun likaisessa, pienessä liikuntasalissa. Lavaa valaisi rivi valkoisia lamppuja.

Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa Tuku ja muut afrikkalaisen musiikin tähdet esiintyvät samoilla areenoilla jazzin ja kevyen musiikin huippunimien kanssa – Suomessa lähinnä Savoyssa ja Huvilateltassa ja keväisillä Maailma kylässä -festivaaleilla. Se on sääli: meille tietämättömille tarjoillaan helmiä kultaisilta astioilta, kun afrikkalaiset tosidiggarit joutuvat tyytymään rippeisiin.

Samoin suurin osa hyvälaatuisista afrikkalaisen musiikin äänitteistä tehdään muualla kuin Afrikassa – yleensä joko entisissä emämaissa tai Yhdysvalloissa. Poikkeuksen muodostavat Etelä-Afrikan muutamat isot nimet ja Zimbabwen Oliver Mtukudzi. Tukun lähes kaikki albumit on tehty Hararessa, jossa artisti edelleen asuu.

Vaikuttamista vaikeissa oloissa

Zimbabwea on viime vuosina koetellut kriisi toisensa jälkeen; vähintään siitä lähtien, kun yksinvaltainen presidentti Robert Mugabe valittiin uudelleen valtaan vuonna 2000 kiistellyissä vaaleissa.

Mugaben maauudistus ajoi suuren osan valkoisista kaupallisista viljelijöistä maasta, minkä tähden Zimbabwe on aiempaa haavoittuvaisempi kuivuuskausien alla. Maa oli aiemmin eteläisen Afrikan vilja-aitta, mutta vuodesta 2002 se on joutunut turvamaan hätäapuun. Maailman ruokaohjelma on hiljattain pyytänyt kansainväliseltä yhteisöltä 80 000 tonnia lisää ruokatarvikkeita jaettavaksi syyskuun 2006 ja heinäkuun 2007 välisenä aikana.

Lista entisen hyvinvoivan valtion ongelmista on muutenkin hengästyttävä: Zimbabwea vaivaa 1200 prosentin hyperinflaatio, opposition kannattajien ihmisoikeuksia poljetaan häikäilemättä, ja joka neljännellä aikuisella on hiv tai aids.

Tukun Afrikan-konserteissa on usein yhteiskunnallinen teema, kuten aids tai lasten oikeudet. Laulujen sanoma on usein verhottu metaforien taakse, eikä Mtukudzi koskaan suoraan hyökkää hallitusta vastaan. Fanit kutsuvatkin häntä "rautaiseksi nyrkiksi samettihansikkaassa".

"Olen hyvin tietoinen yhteiskuntamme epätasa-arvoisuudesta, etenkin mitä tulee naisten asemaan", Tuku sanoo.

Aina takaisin kotiin

Päätös pesäeroon politiikasta on ymmärrettävä: Thomas Mapfumo joutui pakenemaan 1990-luvun lopulla Yhdysvaltoihin, sillä hallitus ei pitänyt hänen kriittisistä sanoituksistaan. Monet Mapfumon laulut on kielletty radiosoitosta Zimbabwessa.

"Suvaitsevaisuuden puute eriäviä mielipiteitä kohtaan on minulle suuri pettymys. Puoluepolitiikka tulee olemaan Afrikan tuho, etenkin kun vastassa on niin vakavia uhkia – nälänhätä ja aids kukoistavat ja uhkaavat tuhota puolet väestöstä. Minulle on mysteeri miksi emme voi keskittää energiaamme ja selvittää näitä oikean elämän ongelmia", Mtukudzi pohtii.

"Vuoropuhelu ja väkivallattomuuden kulttuuri muodostavat ainoan tavan voittaa maatamme koettelevat monet haasteet. Tämän haluaisin sanoa kaikille niille, jotka harjoittavat mieletöntä väkivaltaa toisia zimbabwelaisia kohtaan, sillä he eivät saa koskaan pestyä verta käsistään."

Tiiviisti ulkomailla kiertävä Mtukudzi itse ei ole vakavasti harkinnut muuttavansa pois kotimaastaan.

"Suurin osa inspiraatiostani kumpuaa Zimbabwesta. Matkustaessa luonnollisesti oppii hienoja tyylejä ja uusia rytmejä, mutta minulla ei ole mitään halua muuttaa Eurooppaan. Minusta on yhtä hienoa kiertää eteläisen Afrikan maita kuin Eurooppaa, Yhdysvaltoja tai Britanniaakin. Haluan nähdä lasteni kasvavan ja pärjäävän. Elämä Zimbabwessa ei ole nyt terveellistä, mutta siellä asumalla voimme auttaa talouden rakentamisessa ja tuoda ihmisille iloa."

Julkaistu Kumppani-lehdessä 10/2006

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!