Kun kaksi erilaista maailmaa kohtaavat, ajatusmaailmojen erot näkyvät selvimmin arjen pienissä kommenteissa.

Joitain vuosia takaperin Mosambikissa työskennellessäni päädyin viettämään päivän pienessä kylässä. Kokous paikallisen opettajan kanssa oli pian pidetty, mutta kyytiä takaisin kaupunkiin piti odotella pitkään iltapäivään. Naispuolinen vieras päätettiin parkkeerata siksi ajaksi opettajan vaimon hoteisiin, jotta miehet pääsivät jatkamaan töitään.

Rouva toivotti oudon ja yllättäen tuodun kyläilijän tervetulleeksi kotiinsa. Seuraan liittyi myös talossa asuva ja kotitöissä autteleva sukulaisnainen.

Kaukaisen vieraan kanssa keskusteltiin kohteliaasti, aluksi vähän varovaisemmin, sitten vähän rohkeammin. Rouvat yrittivät selvittää, onko uusi tulokas lintu vai kala. Ja kun vietetään kokonainen päivä kolmeen pekkaan kuistilla kuumuutta pitäen ja jutustellen, ehditään käydä läpi aika monta aihetta.

Päivän mittaan paljastui, ettei ulkomaanelävällä ole lapsia, ei aviomiestä, ja ikääkin siinä vaiheessa jo pyöreät kolmekymmentä.

Pari tovia kummallista yhtälöä pyöriteltyään ja toisteltuaan sukulaisnaisen kasvot valaistuivat. Ilme kertoi, että olisihan tämä itsestäänselvyys pitänyt heti älytä: ”Ai jaa, sinä olet siis nunna!”

Se kun oli näillä kulmilla ainoa looginen selitys sille, miksei niin korkealla iällä vielä ole lapsia tehty. Aviomiehestä ei niin väliä ollut – nehän tulevat ja menevät – mutta vapaaehtoinen lapsettomuus oli ajatuksena niin outo, ettei sille nyt mitään muuta järjellistä selitystä voinut olla olemassa.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 10/2006

Tilaa Maailman Kuvalehti