Ankara aktivisti

Ville-Veikko Hirvelä kritisoi modernia yhteiskuntaa. Hän tekee vapaaehtoistyötä kehitysyhteistyöjärjestöissä ja elää lähes täysin ilman rahaa. Millainen on mies, joka toimii kaiken aikaa väsymättömän aatteellisesti?

Teksti: Mike Pohjola

Kehitysyhteistyö

(Kuva: Jani Laukkanen) "Suomen kestävän kehityksen strategia ja muut vastaavat linjaukset on sitä samaa kilpailukykypuppua alusta loppuun. Katsotaan, että se on kestävää, mikä pitää kaksikymmentä vuotta kilpailukyvyn korkealla. Mutta on unohdettu mitä tapahtuu Maapallolle sadan vuoden päästä."

Ville-Veikko Hirvelä, 44, näyttää pitkine hiuksineen ja parransänkineen Taru Sormusten Herrasta -elokuvien Aragornilta.

Seuranamme helsinkiläisessä kahvilassa on Hirvelän kenialainen ystävä Peter Kuria, joka opettelee suomea ja kuvaa jatkuvasti videota. Haen Kurialle kahvin ja itselleni teen, mutta itse haastateltava ei halua mitään.

Hirvelä on juuri tullut valtioneuvoston kanslian järjestämästä seminaarista, jossa oli puhumassa Maan ystävien edustajana. "Siellä oli Esko Antola vetämässä puhetta ja Erkki Tuomioja. Kiva parin tunnin tilaisuus, mutta ne valtioneuvoston taustadokumentit oli ihan kamalia. Tällaista, että millaisella kikkailulla kilpailukykyä saadaan parannettua."

"Jos yritetään kohdata globalisaation haastetta, niin haastehan on siinä, että Maapallo on tuhoutumassa. Ja se tuhoutuu, koska kaikki koittaa parantaa kilpailukykyään. Kaikki kilpailee, että kuka saa eniten kulutettua resursseja."

Huomenna on ympäristö- ja kehitysasioita ajavan Siemenpuu-säätiön hallituksen kokous. Sen jälkeen Hirvelä palaa Turkuun, jossa pitää majaa erilaisten yhdistysten toimistoissa. Helsingissä hän yöpyy matkoilla olevan ystävänsä olohuoneen nurkassa. "On mulla kämppäkin Turussa, sellainen sänky ja keittolevy, mutta en juurikaan käy siellä."

Asiaan kuuluu, että Hirvelällä itsellään ei ole puhelinta, vaan miestä on tavoiteltava erilaisten järjestöjen vaihteista.

Vankilassa liian mukavaa

Ville-Veikko Hirvelä on pitkän linjan kansalaisaktivisti ja on toiminut Maan ystävien ja Siemenpuun lisäksi ainakin Emmauksessa, joka pyrkii tukemaan köyhää elämää ja sen oikeuksia. Miestä voi hyvällä omallatunnolla kutsua askeetikoksi, sillä hän syö vain dyykattua kasvisruokaa, vietti kahdeksan vuotta selibaatissa, meditoi joka aamu ja elää rahatalouden ulkopuolella.

"Mullahan ei ole tänä vuonna oikein mitään vakituisia tulonlähteitä, enkä ole ottanut mistään luukulta mittään. Käyn ehkä kaksi kertaa kuukaudessa Hesassa ja niitä matkakorvauksia olen saanut esimerkiksi Siemenpuu-säätiöltä. Se on varmaan suurin rahaliikenne mitä mulla on."

Hirvelä oli 1994 vankilassa totaalikieltäytyjänä ja pääsi otsikoihin valitettuaan, että häntä kohdellaan vankilassa liian ylellisesti tarjoamalla lämmitettyjä huoneita ja ostettua ruokaa. Tuomittu oli 31 päivää syömättä tehdäkseen selväksi, ettei kokenut tulleensa rangaistuksi. Päinvastoin, miehen edut olivat lisääntyneet.

"Mennessäni vankilaan olin nukkunut talvia ilman lämmitystä. Tai Turussahan ei ole kylmää ikinä ollutkaan. Lain mukaan rikoksen tekijää pitäisi rangaista, mikä nyt meni pieleen."

Luonnontieteestä kolonialismiin

Hirvelä ei mielellään kerro omista tuntemuksistaan, vaan puhuu auliimmin poliittisista ja filosofisista teorioistaan. Vaikkapa luonnontieteen, alkuperäiskansojen, kapitalismin ja luonnon suhteesta toisiinsa.

"Länsimainen luontokäsite on sidottu länsimaiseen omaisuuden käsitteeseen. Kivi on mitä on, eikä siihen voi mitään lisätä. Monilla alkuperäiskansoilla taas kivi on mitä on, koska heillä on tietty velvollisuus sitä kiveä kohtaan."

”Luonnontiede tietenkin sulkee tän mahdollisuuden pois, mutta hyväksyy kaupallisen omistamisen. Luonnontieteen kehitys on tällaista rakennelmaa varten rakentunut prosessi. Kolonialismin aikana mietittiin miten saadaan alkuperäiskansojen maa- ja metsäkäsitykset palvelemaan valloittajien tarkoitusta, ja sitä luonnontiede kehittyi palvelemaan."

"Luonnontieteestä voi toki olla hyötyä, mutta se joka tapauksessa hyvin selvästi alistaa ihmiskunnan enemmistön tarkoitusrakenteet ja vaikutusmahdollisuudet meidän pyrkimyksiimme."

Vastuu ajatuksista

Hirvelä tuntuu omistautuneen politiikalle niin innokkaasti, että sen takaa on vaikea löytää sellaisia piirteitä, joilla henkilöhaastatteluita perinteisesti elävöitetään. Ehkä miehen nuoruusvuodet tarjoaisivat käytännöllisempää näkökulmaa?

Kuva: Jani LaukkanenHelsingissä käydessään Hirvelä asuu matkoilla olevan ystävänsä olohuoneen nurkassa. (Kuva: Jani Laukkanen)
Lukioaikana mulle tuli aika voimakas olo siitä, miten mun ei tarvitse kauheasti tukeutua muiden hyväksyntään tai hyväksyttyihin ajatuksiin. Joka päivä kun herää aamulla, pitää ratkaista kysymys mitä mun pitää tänään tehdä. Kukaan ei voi sitä määrätä. Ihmisen on joka päivä oman harkintansa kautta ratkaistava mitä pitää tehdä."

Hirvelä korostaa, että on mietittävä omaa tekemistään suhteessa velkaansa maailmalle ja tulevaisuudelle. "Olen ollut lyhyitä aikoja palkkatöissä ja se tuntuu lintsaamiselta tästä velvollisuudesta. Musta meillä ei ole oikeutta siihen.”

Vieläkin teoriaa. Koetan pumpata jotain hassuja nuoruuden paljastuksia, edes noloa kampausta.

"Olin kai aika omapäinen ja itsenäinen varsinkin lukion loppuaikana. Sosiaalinen viihtyvyys määrää sitä mistä puhutaan ja miten suuntaudutaan tekemään jotakin. Ihmisten pitäisi aina kysyä oliko jokin meidän oma ajatus. Mikä ohjasi sitä ajatusta? Olisi tärkeää, että ihmiset säilyttäisivät vastuuntunnon ajatuksistaan, sillä ne muokkaavat maailmaa.”

Hirvelän mukaan tapahtumien mittana käytetään ja kulutetaan todellisuutta. Hänen mielestään se, mikä tapahtuu todellisesti, ei ole olennaisin eikä tapahtuvin tapahtumisen muoto. Me olemme vastuussa siitä, ettemme vain kuluta tapahtumista todellisuutena, vaan luomme tapahtumista itse.

"Aktivismissa mä puhun aika paljon ihmisille ymmärrettävää kieltä, mutta yritän tuottaa sellaisia ilmaisuja, jotka jotenkin saavat ihmiset irtoomaan normaaleista käsiteuomistaan."

Hirvelä kuulostaa erittäin älykkäältä ja on täysi työ pysyä hänen ajatuksenkulkunsa perässä. Välillä hän tuntuu inspiroituvan ja saavan suuria oivalluksia maailman olemuksesta. Mutta nuoruudestahan tässä piti puhua, eikä ajattelun vastuusta!

Mummon oppilaana

Kun kahvilassa alkaa tupakansavu ja meteli vaivata, siirrymme Kepan kokoushuoneeseen. Hirvelä ei sielläkään suostu syömään tai juomaan mitään. Kuria lähtee hoitamaan omia asioitaan ja jäämme kahden. Koetan udella lisää miehen lapsuudesta Ruovedellä. Hienoiseksi pettymyksekseni vanhemmat eivät paheksu hänen toimintaansa.

"Äiti oli vaneritehtaalla töissä, ja mummo oli paljolti meidän lasten kanssa. Hän oli vähän omalaatuinen tyyppi kanssa, sillä oli varmaan paljon vaikutusta. Mummolla oli omapäinen ajatusmaailma, ja olen hyvin kiitollinen tavasta, jolla hän meitä kasvatti. Jos joku toi meille karkkia, hän yritti varjella meidän hampaita piilottamalla karkit. Silloin sokerin vahingollisuus ei vielä ollut mitenkään yleisessä tiedossa. Koen jollain tavalla olevani hänen oppilaansa myös."

Omaishoitajana toimiva äiti leikataan pian, joten Hirvelä menee 95-vuotiaan mummonsa seuraksi.

"Mulla on paljon muistoja lapsuudestani, kuljin siellä jossain soramonttujen ja mettien laidalla ja ittekseni mietin kaikkia."

Oliko Hirvelä siis jo lapsena omistautunut pelkälle filosofialle ja poliittisesti motivoituneelle toiminnalle?

"Oman arvioni mukaan olin kyllä jotenkin poikkeuksellinen ainakin lukiossa. Kambodžan nälänhädän aikoina pidin aamunavauksen, jossa sanoin paljonko opettajien pitäisi tuoda rahaa tähän keräykseen."

Maailman paino harteillaan

Lukion jälkeen 1980-luvulla Hirvelä opiskeli sosiaalipsykologiaa Tampereella ja filosofiaa Jyväskylässä. "Enää ei puutu kuin gradu. Kirjoittaisin sen mielelläni, jos aikaa olisi. Miellän, että teen jatkuvasti eräänlaista tutkimusta."

Ylioppilaskunnassa Hirvelä toimi erilaisissa kehitysyhteistyöprojekteissa. Yliopistovuosien jälkeen mies vaikutti pitkään Turun Emmauksessa ja käytti suuren osan ajastaan järjestämällä apua Angolan sotapakolaisille.

Hirvelä kävi itsekin sotaa käyvässä Angolassa vuonna 1996. Hän tutustui pakolaisleirien tilanteeseen ja osallistui Emmauksen lähettämän tuen jakeluun.

Nykyään Hirvelä tekee Siemenpuu-säätiössä kehitysyhteistyötä. Miehen työ sisältää globalisaatiokritiikkiä, eduskunnan ja valiokuntien kansalaisjärjestökuulemisissa puhumista, kun käsittelun alla on esimerkiksi WTO tai EU:n perustuslaki. ”Ja oon lähettänyt kauheesti paperia Valtioneuvostolle ja eduskuntaan eri jutuista.”

Voiko yksi ihminen kantaa vastuuta koko maailmasta? "Jollain tavalla kaikki ihmiset tahtoo hyvää ja silti maailma tuhoutuu. Jossain kohtaa se vastuunkanto klikkaa. Ei tsekata, että miten tällaisten toimintatapojen valitseminen tuhoaa Maapallon."

"Joka hetki pitää valvoa ja tarkistaa sitä, että miten nämä ajatukset muodostuu ja mihin ne on minua ja tätä maailmaa viemässä. En tiedä onko se kovin kummallista."

Mies myöntää kuitenkin tekevänsä mieluummin videodokumentteja kuin poliittista lobbausta, vaikka molemmat ovatkin tärkeitä.

Mies vailla henkilöllisyyttä

Alan huolestua. Aika loppuu, eikä meillä ole vielä muuta tietoa Ville-Veikko Hirvelän henkilöstä, kuin että hän kokee ideologiat hyvin henkilökohtaisesti. Ja lähtee pian auttamaan isoäitiään. Onko tällainen epäitsekkyys todellista vai pelkkä rooli, jota hän esittää toimittajalle?

”Jollain tavalla mä en identifioi itteeni ensi sijaisesti sen kautta kuka mä olen näille muille ihmisille. Henkilöhän on instituutio, tarkoittaa omaa roolia yhteiskunnassa missä on läsnä yksilönä. Mutta jos mä en ole sitä, niin ehkä mä en ole henkilö.”

Henkilöhaastattelua kyllä vaikeuttaa, jos haastateltava ei olekaan henkilö.

”Mistä me saadaan henkilöllisyytemme? Tuleeko se ympäriltä vai jostain laajemmasta vastuusta? Koko henkilöllisyys modernissa yhteiskunnassa tulee siitä, että olet kansalainen yhteiskunnassamme, ja siitä mitataan kuka sä olet. Mä en identifioi itseäni noin. Mä en ole kansalainen, eikä mulla ole yhteiskuntaa.”

Olkoon menneeksi, pakko uskoa, mutta jotain henkilökohtaista haluan silti tietää, mitä tahansa. Televisiosta mies sanoo katsovansa vain dokumentteja ja käyneensä elämässään kolme kertaa elokuvissa. Entä lempiruoka ja -juoma? ”Ruisleipä ja porkkana. Juomana vesi.”

Kai ihmisellä täytyy jotain harrastuksiakin olla! Entäs se meditaatio? Onko se puhtaan itsekästä toimintaa, joka ei pyri parantamaan muuta, kuin omaa mielentilaa?

”Meditoin joka aamu tunnin. En tiedä miksi sitä pitäisi kutsua, se on oma juttuni, jota olen tehnyt jo kakskytä vuotta. Mutta onko se itsekästä?” Hirvelä alkaa analysoida toimintansa itsekkyyttä ja motivaatioita ja myöntää sitten: ”Nautin kyllä siitä, kun saa tuoda maailmaan merkityksiä, jotka eivät ole vallitsevaa todellisuutta, vaan tapahtuvat syvemmin.”

”On kaksi suomalaista laulua, On suuri sun rantasi autius ja Varpunen jouluaamuna. Niissä on mun mielestäni se epätoivon onnellisuus, että toivon menettämisessä on jotakin syvästi onnellista. Se on kaikkea muuta kuin pessimististä. Toivo liittyy siihen, että jokin onnistuisi. Mutta jos jokin on tärkeämpää, kuin se että jokin onnistuisi, niin se on toivotonta. Mutta se toivottomuus on onnelllista.”

Julkaistu Kumppani-lehdessä 11/2006

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Mike Pohjola