Levyarvostelut

Teksti: Matti Ripatti

LyhyetKulttuuriMusiikkiAasiaItä-AasiaKiinaAfrikkaKeski-AfrikkaNigerAmerikkaKaribia

Etran Finatawa: Introducing...

Introducing/World Music Network

Nigeriläinen Etran Finatawa saattaa olla ainutlaatuinen yhtye: se koostuu neljästä tuaregista ja kuudesta wodaabe-kansan jäsenestä. Tuaregit ja wodaabet ovat kumpikin eteläisen Saharan hiekkaerämailla ja niukoilla laitumilla asustavia paimentolaisia, joiden elämänpiirit ja siten myös elämän haasteet ovat hyvin samanlaisia. Arkea ja juhlaa uhkaavat alati kuivuus, karjan kuolema ja niistä seuraavat köyhyys ja nälkä.

Silti tuaregien ja wodaabien kulttuurit eroavat toisistaan, eivätkä rinnakkain elävien kansojen kieletkään ole sukua toisilleen. Siksi nuori, vasta tammikuussa 2004 perustettu Etran Finatawa on poikkeuksellinen ja kiintoisa muutenkin kuin puhtaan musiikillisesti.

Puhtaan musiikillisesti yhtye ei ole valovuosien päässä jo mainetta saavuttaneesta, Suomessakin vierailleesta Tinariwenistä. Perinteisten pehmeäsointisten lyömäsoittimien kutoman, elastisen rytmimaton päällä soivat sähkökitarat ja lauluäänet, ja perinne sekä niin sanottu nykyaika yhdistyvät jo instrumentaatiossa. Itse kappaleiden ydin lienee kuitenkin lähellä paimentolaislauluja, vaikka levyn sisältö onkin pääosin merkitty yhtyeen jäsenten nimiin. Rakenne on periaatteessa melkein sama esityksestä toiseen, esilaulajan ja kuorovastauksen vuorottelua, johon toisinaan liittyy myös kertosäe. Vaihtelua tuovat pari kitaratonta traditionaalista parannuslaulua. Mitenkään yksitoikkoista musiikki ei asiaankuuluvassa ja orgaanisessa toistoisuudessaan kuitenkaan ole.

Laulujen sanat on onneksi painettu kansilehdykkään. Niissä puhutaan rakkaudesta, tietenkin, mutta myös murhanhimoisen mustasukkaisista vihollisista, tylyistä sukulaisista, lehmistä ja kameleista – ja yllättäen myös paimentolaisen elämäntavan ja islamin yhteensovittamisen hankaluudesta: rukoushetken aikana lehmät karkaavat.

The Rough Guide to Bachata

Rough Guides

Bachata – sillä nimellä kutsuttiin Dominikaanisen tasavallan maaseudulla musiikkia, jota soitettiin moninaisissa hiukan arveluttavissa tilanteissa, baareissa ja bordelleissa, kukkotappeluissa ja laulajien improvisoiduissa laulukaksintaisteluissa. Esityspaikkojensa myötä bachata sai arveluttavan, vulgaarin maineen, ja se onkin kukoistanut vähäosaisten omana kulttuurina. Sen bolerosta kehittyneet rytmit ja melodiat ovat tutunoloisen yleiskaribialaisia, mutta sointi aivan omansa: sitä hallitsevat länsiafrikkalaisittain helisevät sähkökitarat. Tämä kokoelma on paitsi hyvä johdatus yleisesti vähän tunnettuun musiikkiin, myös ajatuksella kokonaisuudeksi rakennettu, siis teos itsessäänkin.

Meditations On China

International Music Series/Cooking Vinyl

Tämä kiinalaisen perinnemusiikin kokoelma tarjoaa aineksia mielikuvamatkalle juuri siihen Kiinaan, joka ensimmäisenä mieleen tulee, kun Kiinaa ajattelee. Viulujen myötäilemät huilut huokailevat ja kielisoitin pipan sävelet tipahtelevat kuin helmeilevät vesipisarat utuisessa aamussa. Kaunista ja kieltämättä hiukan kliseistä, mutta miksipä vieraasta musiikkikulttuurista aina pitäisi etsiä sen elitistisimpiä osasia?

Julkaistu Kumppani-lehdessä 11/2006

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!