Metsät on usein unohdettu kansallisissa köyhyyden vähentämisohjelmissa, vaikka ne ovat 1,6 miljardin ihmisen elinehto joko ravinnon, tulojen tai muiden hyödykkeiden muodossa, arvioi FAO:n metsäosaston uusi johtaja Jan Heino. FAO on YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö.

Tilanne on Heinon mielestä outo, koska maailmassa on vain kourallinen valtioita, joissa ei ole metsäpeitettä ollenkaan.

Vuosittain häviää noin 13 miljoonaa metsähehtaaria, eli yli kolmannesta Suomen pinta-alasta vastaava alue. Yhdeksässä tapauksessa kymmenestä puut on kaadettu maatalouden tieltä.

”Metsiä on pidetty vain maa-alueina, jotka on otettavissa maatalous- tai muuhun käyttöön. Metsää ei ole mielletty itsenäisenä maankäyttömuotona, vaikka esimerkiksi metsätalouden ja viljelyn vuorottelu voisi muodostaa paremman resurssin kehitykselle”, sanoo Heino.

Heinon mukaan metsien sosioekonomista puolta ei ole inventoitu kunnolla.

”Yhteisöt, jotka elävät metsässä tai metsän laidalla erittäin vaatimattomien tuotteiden varassa, saattavat olla hyvin näkymättömiä. Siksi ei ole tajuttu, että metsän monipuolisella annilla on todella suuri merkitys.”

Köyhyyden vähentämispyrkimyksissä ei ole nähty metsien laajempaa merkitystä puilta. Heinon mielestä muut ”hyvät asiat” voivat olla oleellisempia kuin itse puun tuottaminen: esimerkiksi hedelmät, pähkinät, proteiinipitoiset syötävät hyönteiset, sienet, riista, hunaja, pihka, lateksi sekä ympäristöpalvelut.

Eroon ”ei-kenenkään metsistä”

Heinon mukaan suuri ongelma maailman metsien säilymisen ja samanaikaisen hyödyntämisen kannalta on se, että hallinnollisesti heikot valtiot omistavat valtaosan maailman metsistä. YK-järjestelmän korkeimman metsävirkamiehen mielestä tietoisuus hoitovastuusta ja käyttömahdollisuuksista lisääntyy vain, jos ”ei-kenenkään metsä” -problematiikasta päästään eroon.

”Jos valtio on omistaja, sillä pitäisi olla toimiva valvonta- ja hoitojärjestelmä, jonka avulla metsiä pidetään yllä, mutta usein ei ole näin”, sanoo Heino.

”Silloin olisi parempi, että metsät yksityistettäisiin vaikkapa yritykselle tai annettaisiin kyläyhteisöille. Kylämetsätalouden harjoittamisesta on hyviä esimerkkejä vaikkapa Malista ja Tansaniasta.”

Yksityisomistuksen ulottamista metsiin pidetään usein riskinä, koska sen katsotaan rajoittavan köyhimpien mahdollisuutta käyttää metsiä. Heino ei pidä tätä suurena ongelmana, sillä hänen mukaansa yksityistäminen tarkoittaa tällä hetkellä köyhissä maissa yleensä metsien antamista valtiolta yhteisöjen huolehdittaviksi. ”Silti köyhä maaseutu voisi hyötyä myös Pohjois-Euroopalle tyypillisen yksityisomistusmallin leviämisestä”, uskoo Heino.

Metsänkäyttö konfliktien lähteenä

Ristiriidoissa eri metsänkäyttömuotojen välillä on yhteisiä piirteitä eri kasvillisuusvyöhykkeillä. Heinon edellisen työnantajan Metsähallituksen maista Ylä-Lapissa ovat kiistelleet poronhoitajat ja metsurit.

Vastaavanlaisia esimerkkejä löytyy kaikkialta maailmasta. Esimerkiksi Indonesiassa on syntynyt konflikteja, kun akasia- ja eukalyptus-metsiä on istutettu alueille, jotka kuuluivat tapaoikeuden mukaan jollekin ryhmälle.

”Indonesia on tyypillinen esimerkki siitä, että toimivalla kansallisella metsäpolitiikalla olisi varmasti voitu estää monia ongelmia ennakolta”, sanoo Heino.

Ympäristöpalveluista on maksettava

Kumppani tapasi Heinon Roomassa elokuun lopussa FAO:n päämajassa. Mussolinin aikoinaan Italian siirtomaaministeriöksi rakennuttaman marmoripalatsin aula oli haastattelupäivänä täynnä asiantuntijoita. He olivat kokoontuneet pohtimaan metsien tuottamia ympäristöpalveluja, erityisesti hiilidioksidin sitomista.

Metsiä omalla toiminnallaan hoitavien ihmisten ”tuottamista palveluista” hyötyvät muutkin. Esimerkiksi sadeveden imeytymisestä maaperään hyötyy teollisuus, maanviljely, karjanhoito ja turismi. Metsien tuottamien ympäristöpalveluiden tukemisesta taloudellisesti on puhuttu jo vuosia, mutta toteutuneita mekanismeja on vielä vähän.

”Minusta ympäristöpalveluiden tutkimiseen voi kyllä jonkin verran laittaa panoksia. Toistaiseksi vaikeushan on ollut se, miten ne kvantifioidaan ja kenelle siitä yhteisestä hyvästä maksetaan.”

”Mikä on esimerkiksi sen arvo, että joku lintu, jonka kuviteltiin kuolleen sukupuuttoon, löytyykin Itä-Usambaran metsistä Tansaniasta”, pohtii Heino.

Ilmastonmuutos on vauhdittamassa erityisesti yhden ympäristöpalvelun rahoittamista: hiilidioksidia sitovien trooppisten metsien säilyminen on keskeistä ilmastomuutoksen hallinnassa.

”Nyt kun Maailmanpankki harkitsee uusia strategioitaan, tuntuu, että se on kiinnostunut metsäpeitteen häviämisen estämisestä nimenomaan hiilen sitomismielessä”, kertoo Heino.

Korkea YK-virkamies

Kun Metsähallituksen pääjohtaja, metsänhoitaja Jan Heino, 58, valittiin FAO:n metsäosaston johtoon, tuli hänestä yksi YK-järjestöjen viime aikojen korkeimmista suomalaisvirkamiehistä.

Heino on tehnyt aiemman työuransa YK-järjestelmän ulkopuolella yksityismetsätaloudessa, maa- ja metsätalousministeriössä sekä Metsähallituksessa. Nimityksen myötä Heinon alaisten määrä putosi noin kahdestatuhannesta alle 140:een, mutta kesäkuun lopussa Roomassa työnsä aloittanut Heino ei ole ollenkaan pahoillaan.

”Pidän tätä mukavana haasteena tässä karriäärin loppuvaiheessa. Tiedossa on, että kaikkiin tavoitteisiin ei päästä, mutta on myös hyviä esimerkkejä, muun muassa Suomen, siitä mitä hyvää voidaan saada aikaa metsien avulla ja metsätaloutta kehittämällä”, sanoo Heino. ”Kyllä tämä edelleen parin kuukauden jälkeen tuntuu erittäin hyvältä.”

FAO on 189 valtion jäsenmäärällään YK:n suurin erityisjärjestö. Se kokoaa tietoa maa-, metsä- ja kalataloudesta ja tekee neuvonta- ja kehitystyötä eri puolilla maailmaa. Metsäasioissa FAO:n tärkeitä tehtäviä ovat muun muassa maailman metsävarojen tilan seuranta, kansallisten metsäohjelmien edistäminen ja YK:n metsäfoorumin työn tukeminen.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 11/2006