Kassavaherkkua mangopuun alla

Teksti: Katja José

LyhyetKulttuuriRuokaAfrikkaEteläinen AfrikkaMosambik

Tuo mukanasi kanelitanko ja sokeria. Nähdään pian, halaus!

Bettyn tekstiviesti saavuttaa minut, kun olen jo melkein perillä. Kanelitangosta ja kolmesta kookospähkinästä oli puhetta jo aiemmin, mutta sokerin hankkimiseen en ole varautunut. Ollaan pääkaupungin liepeillä, mutta ympäristö on kuin maaseutua eikä kauppoja ole tungokseksi asti.

Lopulta löytyy kulmakaupaksi muunnettu tavarakontti. Luukut ovat kiinni, mutta hieman loitommalla lounastava perhe vakuuttaa kaupan olevan auki. Pienen odottelun jälkeen pikkupoika tulee avaamaan riippulukot ja kaivaa esiin sokeripaketin. Kassavajälkiruokaan tarvittavat ainekset ovat koossa.

Kassavajuuret nousevat Bettyn omalta kasvimaalta. Kassava on pensaan tai pienen puun näköinen kasvi, joka kasvattaa syötävät juurimukulat. Juuret muistuttavat jotain perunan ja porkkanan väliltä. Yksi kasvi tekee noin viisi kookasta, ruskeakuorista juurimukulaa, joiden sisus on valkoinen. Kassava kasvaa helposti ja nopeasti, myös ravinteettomassa ja kuivassa maaperässä, ja se onkin monesti ollut pelastus nälän uhatessa.

Kun kassava on nostettu maasta, seuraa mosambikilaiselle keittiölle tyypillinen työvaihe: kookosmaidon valmistaminen. Kookoksen sisus raastetaan erityisellä raastimella, joka on matalaan jakkaraan kiinnitetty sahalaitainen terä. Raasteen päälle kaadetaan kuumaa vettä, huljutellaan varoen polttamasta käsiä ja lopuksi kookosraaste siivilöidään pois. Näin saatu kookosmaito kaadetaan kattilaan kassavalohkojen päälle ja sekaan pistellään kanelitangon kappaleita. Tähteeksi jäänyt kuiva kookosraaste kiikutetaan kanojen ja ankkojen ruoaksi.

Tähän asti on askaroitu pihamaalla mangopuun varjossa. Nyt kattila kannetaan sisälle taloon ja nostetaan kaasuliedelle. Bettyn talo on korkeintaan 15 neliömetrin kokoinen huone, jonka toisessa päädyssä on kaasuliesi, astiahylly ja muutama vesitonkka, toisessa päädyssä sänky. Väliin mahtuu sohvakalusto ja pyöreä ruokapöytä. Vaikkei täällä ole sähköä, televisio kuuluu kalustukseen. Se saa virtansa akusta, joka käydään välillä kylällä lataamassa.

Edellisen viikon Betty on hoitanut keittopuuhat nuotiolla, sillä hänen miehensä auto on lukuisista päinvastaisista vakuutteluista huolimatta viipynyt korjaamolla, eikä Betty ole jaksanut raahata raskaita kaasupulloja kaupungista pikkubussilla. Nyt kaasuliesi on kuitenkin taas käytössä, ja jälkiruokapadan vieressä porisee kasarillinen cacanaa - kitkeränmakuisesta villinä kasvavasta yrtistä ja jauhetusta maapähkinästä valmistettua kastiketta. Monesti myös cacanaan kuuluu kookosmaito, mutta pelkkä pähkinäjauhokin riittää.

Kun kassavapata alkaa kiehua, lisätään sokeri, ja herkku saa kiehua vajaat puoli tuntia. Sillä aikaa pestään astiat ja katetaan pöytä. Puutarhapöytänä toimii puinen kaapelikela, istuimina on muutama muovituoli ja jokunen puupölkky. Riisiä tai maissipuuroa ei ole viitsitty keittää, joten cacana syödään vaalean leivän kanssa. Veden Betty nostaa omasta kaivosta. Juomaveden hän puhdistaa tableteilla, joiden pistävän maun saa näppärästi karkotettua mangomehujauheella.

Kassavajälkiruokaa on valmistettu reilu annos - seitsemän tuhtia juurimukulaa ja kolmen kookoksen maito. Tähän määrään tarvitaan kaksi kupillista sokeria. Kassavan maku on mieto, joten sokerin ja kanelin maku tulee selvästi esiin ja tuo mieleen jouluisen riisipuuron. Valmistamamme annos on valtava, ja tähteet jaetaan viemisiksi suuriin muovirasioihin.

Perusannokseen riittää yksi kookospähkinä, kolme kassavajuurta ja reilu puoli kuppia sokeria. Ja tietenkin niitä kaarnalta näyttäviä kanelinkappaleita.

Kassavajälkiruoan resepti

3 kassavajuurta

1 kookospähkinä tai tölkillinen valmista kookosmaitoa

Muutama pala kokonaista kanelitankoa

n. 3/4 dl sokeria

Kuori ja pilko kassavajuuret ja pane lohkot kattilaan.

Jos käytät tuoretta kookosta, raasta sen sisus ja valmista maito. Kaada kuumaa vettä kookosraasteelle, anna maun imeytyä viitisen minuuttia ja siivilöi raaste pois. Purista tarkasti neste raasteesta!

Vaihtoehtoisesti voit käyttää tölkillisen valmista kookosmaitoa. Tarvittaessa jatka sitä vedellä.

Kaada kassavapaloille sen verran kookosmaitoa että ne peittyvät. Pistele kassavapalojen väliin kanelitangon paloja.

Nosta seos liedelle. Kun se alkaa kiehua, lisää sokeri. Anna kiehua noin 20 minuuttia, nosta liedeltä ja anna jäähtyä. Jos kassava ei ole aivan tuoretta, keittoaika on pidempi. Kassavajälkiruoka on parasta jääkaappikylmänä

Julkaistu Kumppani-lehdessä 12/2006


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!