Katoavien maailmojen magiikka

Isabel Allende:

Petojen kaupunki. Otava 2002. ISBN 951-1-18217-X.

Kultaisen lohikäärmeen valtakunta. Otava 2003. ISBN 951-1-18917-4.

Pygmien metsä. Otava 2005. ISBN 951-1-20406-8

Teksti: Iida Riekko

KulttuuriKirjallisuusEurooppaLänsi-EurooppaSuomi

Isabel Allende on armoitettu tarinankertoja. Etelä-Amerikan kuuluisin naiskirjailija kykenee samalla kertaa viihdyttämään ja analysoimaan viisaasti yhteiskuntaa ja historiaa. Hän on kulkenut esikoisteoksestaan Henkien talo (1982) lähtien maagisen realismin mestareiden - Jorge Amadon ja Gabriel García Márquezin - jalanjälkiä. Allende ei kuitenkaan jäljittele näiden kerrontaa vaan löytää oman tapansa yhdistellä magiikkaa ja kantaaottavaa realismia.

Nämä piirteet yhdistyvät toisiinsa myös Allenden nuortentrilogiassa, jonka viimeinen osa Pygmien metsä ilmestyi suomeksi syksyllä. Jo Petojen kaupunki (2002) ja Kultaisen lohikäärmeen valtakunta (2003) ovat tutustuttaneet lukijan sarjan sankareihin, analyyttiseen amerikkalaispoikaan Alexanderiin ja brasilialaiseen luonnonlapseen Nadiaan.

Sarjan jokaisessa osassa nuoret pääsevät tutkimusmatkalle Alexanderin reportterimummon kanssa, kohtaavat mystisen alkuperäiskansan ja auttavat sorrettuja. Aseena ystävyksillä on maagiset kykynsä, jotka he löytävät Amazonin viidakossa Petojen kaupungissa: Alexander saa hädän hetkellä jaguaarin ja Nadia kotkan voimat.

Siinä missä Petojen kaupunki ammentaa vakuuttavasti Etelä-Amerikan intiaanien taruista, Kultaisen lohikäärmeen valtakunta ja Pygmien metsä lainaavat ulkokohtaisemmin Himalajan ja Keski-Afrikan myyttejä. Hetkittäin magiikan kuvaus sortuu jopa naiiviksi, newagemaiseksi tunnelmoinniksi.

Henkilöiden luojana Allende kuitenkin kaihtaa eksotisoinnin. Omituisimpia hahmoja eivät ole alkuperäisasukkaat vaan retkikuntalaiset, jotka patsastelevat vieraassa ympäristössä länsimaisine tapoineen. Surkuhupaisin on antropologi Leblanc, joka pelkää luontoa, sepittää tutkimuksensa ja palkkaa viidakossa avustajan leuhuttamaan banaaninlehteä.

Allende ei ole vahvimmillaan seikkailujuonen kehittäjänä. Alexanderin ja Nadian ratkomat mysteerit eivät jaksa yllättää. Sen sijaan Allende kuvaa vangitsevasti alkuperäiskansojen ongelmia: suuryhtiöiden luonnonvarahinkua, kulttuuri-imperialismia ja kehitysmaiden sisäisiä ongelmia kuten epädemokraattisia hallituksia ja taikauskoa vallan välineenä. Kirjailija sujauttaa tarinoihinsa opetuksen ekologisesta ja sosiaalisesta vastuusta saarnaamatta tai alleviivaamatta.

Se, joka on ihastunut Allenden kykyyn kuvata ihmismielen toiveita, pelkoja ja himoja, jää kaipaamaan seikkailutarinoihin esimerkiksi Henkien talon ja Rouva Fortunan tyttären (1999) aistikkuutta. Allende ei kuitenkaan olisi Allende, ellei onnistuisi pitämään aikuislukijaakin otteessaan vivahteikkaalla ja älykkäällä kerronnallaan.

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 2/2006

 


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!