Elämää vailla roskia

Teksti: Sini Kuvaja

NäkökulmatYmpäristöVesi ja jätehuoltoAasiaEtelä-AasiaIntia

Intian maaseudulla Tamil Nadussa häviävät viimeisetkin kuvitelmat omasta ekologisuudestani. Minä, kulutusyhteiskunnan kasvatti, katson ihmeissäni kuinka maatila, jolla elää parikymmentä ihmistä, ei tuota lähes lainkaan jätettä.

Näiden ihmisten ei tarvitse vaivautua kauppaan harva se päivä. He kasvattavat itse ruokansa, jota syövät kolme kukkurallista lautasellista päivässä: riisiä ja linssejä, perunaa, tomaattia, sipulia, mausteita. Jos biojätettä syntyy, se kompostoidaan. Lehmän lanta kerätään talteen peltojen lannoittamista varten.

Itsekin tuotan jätettä viikon aikana täyttämään vain neljäsosan muovipussia. VCDS-järjestön Vellakulamin mallitilan vieraana minunkaan ei tarvitse juuri shoppailla. Elämiseen riittää mainiosti kolme päivittäistä ateriaa. Häpeän muovisia vesipullojani ja kemiallisia hyttysmyrkkyjäni. Muistelen internetissä ollut laskuria, jonka mukaan tarvittaisiin yli kahden maapallon verran resursseja, mikäli kaikki kuluttaisivat yhtä paljon kuin minä.

Onneksi maaseudulla ei synny paljon jätettä, sillä roskista hankkiudutaan eroon keräämällä ne kasaan ja tuikkaamalla tuleen. Kysyn tulkkinani toimivalta VCDS:n työntekijältä Elumalailta, onko hän tietoinen siitä, millaisia myrkkyjä muovien polttamisesta syntyy. Hän tuntee ongelman hyvin, ja keskustelemme hetken poltossa vapautuvista ympäristömyrkyistä, joista osa on voimakkaita karsinogeenejä ja osa erittäin myrkyllisistä dioksiineja. VCDS valistaakin toimialueensa ihmisiä muovin haitallisuudesta laulun muodossa olevin tietoiskuin.

Chennaissa vierailemme ostoskeskuksessa, jossa käy kotoisa vilinä. Ensimmäistä kertaa koko matkan aikana huomaan olevani ympäristössä, joka on tutumpi minulle kuin intialaisille oppailleni. En kehtaa sanoa sitä ääneen miehille, jotka tuntevat kaikkien paikalliskasvien lääkinnälliset ominaisuudet. En ilkeä tunnustaa, että tämä on minun kulttuurini, tämä ostoshelvetti, että omassa maassani olen niin vieraantunut luonnosta, etten osaisi parantaa kasveilla ainuttakaan sairautta. Kaipaan liukuportaiden, näyteikkunoiden, mainosjulisteiden ja sareihin puettujen barbinukkien luota takaisin maalle.

Yhtymäkohtiakin löytyy pohjoisen ja etelän ekoihmisille. Kassalla sanomme kaikki kolme yhteen ääneen pikkuesinettä pussiin pakkaavalle myyjälle, ettei muovipussia tarvita.

Suomeen tuon mukanani muiston siitä, kuinka vähän on todella välttämätöntä elämiselle. Kuinkahan monella kauppareissulla muistan pitää sitä ajatusta mukana? Ainakin hetken ajan katselen mainoksia päätäni puistellen, tietämättä itkeäkö vai nauraa maailman mielettömyydelle. Hampaita valkaiseva hammastahna tai uusi sisustuksellinen ilme keittiöön eivät tunnu tällä hetkellä kovin tähdellisiltä asiolta.

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 2/2006

 


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!