Kambodzhassa vammaisten työllisyys kohentuu hitaasti

Kambodzhassa saattaa olla jopa maailman eniten vammaisia suhteessa väkilukuun. Moni on onnekseen saanut ammatin ja töitä.

Teksti: Timo Kuronen

PitkätIhmisoikeudetVammaisuusAasiaKaakkois-Aasia

Yin Sophea hymyilee kakkupalojen takana. Parikymppisenä hän on lopultakin löytänyt mieleisensä työn sihanoukvilleläisessä Starfish-kahvilassa. Pikkulapsena Sophean toinen jalka halvaantui polion vuoksi, mutta hän pystyy tekemään kahvilatyötä, kunhan saa välillä lepuuttaa jalkaansa.

Sophean vanhemmilla ei ollut varaa tyttärensä koulunkäyntiin.Hän pääsi kuitenkin 14-vuotiaana Cambodia Trust -järjestön tuella ompelijanoppiin ja työskentelikin pari vuotta vaatetehtaassa.

"Työpäiväni olivat 12-tuntisia, töitä oli tehtävä joka päivä ja palkkani oli vain 30 dollaria kuussa", hän kertoo. "Pystyin avustamaan vanhempiani, mutta työ oli liian raskasta. Onneksi sain tietää Starfishistä ja pääsinkin tänne keittiöapulaiseksi. Nyt olen jo kassanhoitaja", Sophea iloitsee.

Starfish-hanke sai alkunsa vuonna 2000, jolloin kansalaisjärjestöaktiivien ryhmä tapasi jalkansa pahoin loukanneen kalastajan. He auttoivat miestä pääsemään leikkaukseen ja saamaan jalkaproteesin. Vapaaehtoiset alkoivat lahjoitusvaroin auttaa myös muita Sihanoukvillen alueen vammautuneita. Yin Sophea ja  Erika Hilmersson Starfish-kahvilassa Kambodzhassa (Kuva: Timo Kuronen)Yin Sophea ja Erika Hilmersson Starfish-kahvilassa Kambodzhassa

Vuotta myöhemmin he avasivat kahvilan, joka työllistää nyt kymmenkunta vammaista, kertoo yksi Starfish-hankkeen perustajista, ruotsalainen Erika Hilmersson.

"Viime vuonna Starfish auttoi jo lähes 600 henkilöä perheineen järjestämällä ja kustantamalla heille sairaalaensiapua ja lääkkeitä. Lisäksi autoimme 27 pienyrityksen perustamisessa ja lähes 100 uuden kodin rakentamisessa", Hilmersson jatkaa.

Sodan vammauttama maa

Avuntarvetta lähes 14 miljoonan asukkaan Kambodzhassa on, sillä väkilukuun suhteutettuna vammaisia saattaa olla eniten maailmassa. Hallituksen 1990-luvun lopun tilastot puhuvat 220 000 vammaisesta ja kahden prosentin väestöosuudesta, mutta YK arvioi määrän olevan jopa yli 15 prosenttia väestöstä. Maailman terveysjärjestön mukaan peräti kaksi miljoonaa kambodzhalaista kärsii psyykkisistä sairauksista ja parinkymmenen vuoden ajan maassa riehuneen sodan traumoista.

Vaikka sotatila päättyi kymmenkunta vuotta sitten, aseet jatkavat tuhotyötään. Vuonna 2004 maamiinojen ja sodanaikaisten pommien räjähdyksissä kuoli noin 200 ihmistä ja yli 700 vammautui. Nämäkin luvut lienevät alakanttiin, sillä tiedot syrjäisiltä alueilta eivät ole kattavia.

Kambodzhan vammaisten etujärjestö CDPO arvioi maassa olevan 132 000 näkövammaista, 120 000 kuulovammaista, 60 000 polion halvaannuttamaa sekä 50 000 maamiinojen vammauttamaa henkilöä. Viranomaisten mukaan polio on jo voitettu, mutta lasten ja äitien aliravitsemus on edelleen merkittävä vammaisuuden syy.

Koulutuksen, terveydenhuollon ja työn saaminen ovat yleensäkin kambodzhalaisille suuria ongelmia - saati sitten vammaisille. Amputoidut työikäiset miehet lienevät henkisesti vaikeimmassa asemassa, sillä he eivät pysty täyttämään sosiaalista rooliaan perheen elättäjänä. Järjestöjen mukaan juuri taloudellisen itsenäisyyden luominen on ensisijaisen tärkeää vammaisten kuntoutuksessa.

Kerjäläisestä kirjakauppiaaksi

Lähes kaikki kuntoutus ja ammattikoulutus tapahtuu kansalaisjärjestöjen voimin sosiaaliministeriön valvonnassa. Vuosina 1993-2002 koulutusta annettiin yhetensä noin 5 000 vammaiselle, joista suurin osa oli amputoituja ja liikuntavammaisia. Näkövammaisia koulutetaan nykyään vain hierojiksi; kuulo- ja kehitysvammaisille ei ole mitään. Lisäksi suurin osa tarjonnasta on pääkaupungissa Phnom Penhissä, jonne matkustaminen on monille ylivoimaista.

Valtion siipien suojissa toimiva Kansallinen vammaiskeskus (NCDP) pyrkii yhteistyössä järjestöjen, viranomaisten ja liikeyritysten kanssa lisäämään vammaisten mahdollisuuksia työmarkkinoilla. Keskuksen työntekijärekisterissä on nykyään yli 2 900 vammaista työnhakijaa.

Työhön pääsy on kuitenkin kiven takana, sillä joka vuosi työmarkkinoille tulee 150 000 muutakin työnhakijaa. Usein työnantajat suosivat tuttaviaan, eivätkä fyysiset esteet ja yleinen kielteinen asenne vammaisuutta kohtaan auta nekään. Parhaiten on työllistytty erityissektoreille ja yksityisyrittäjiksi.

Mies myy kirjoja tienatakseen toimeentulonsa (Kuva: Timo Kuronen)Mies myy kirjoja Phnom Penhissä. Vielä muutama vuosi sitten Phnom Penhissä näki kadulla makaavia ja kerjääviä amputoituja miehiä, mutta nyt yleisempi näky ovat pyörätuolissa istuvat kirjakauppiaat. Angkor-turistien suosimassa Siem Reapissa on Trailblazer-säätiön tukemia kauppiaita, joiden myyntikärryissä on englanninkielinen kyltti: "En halua kerjätä, haluan tehdä työtä. Vammaisena eläminen ei ole helppoa. Tuethan ensimmäisiä askeliani kohti normaalia elämää. Kiitos."

Kambodzhan käsityöläisten yhdistys edistää käsityöverstaiden perustamista ja tuotteiden markkinointia, ja monet järjestöt tukevat tätä. Vammaiskeskuksen myymälästä löytyy laaja valikoima silkkisiä käyttö- ja koriste-esineitä. Myymälänhoitaja Eim Chhimsokin mukaan tuotteiden valmistus työllistää suoraan 40 ja epäsuorasti yli 300 keskuksen kouluttamaa vammaista henkilöä.

Ammattilaisia pankkialalle

Parempaa liike-elämään työllistymistä haetaan järjestöjen ja yritysjohtajien yhteisen Business Advisory Councilin (BAC) avulla. BAC:n jäseninä on parisenkymmentä yritystä, jotka ovat luvanneet kohdella vammaisia tasavertaisesti ja antaa heille työhön liittyvän koulutuksen. Esimerkiksi vuonna 2002 BAC:n jäsenenä oleva vaatetehdas palkkasi 60 vammaista ompelijaa.

Täystyöllisyyden ovat saavuttaneet vuosittain ne noin kaksikymmentä vammaista, jotka Maryknoll-järjestö kouluttaa tilinpitotehtäviin ja tietokoneiden käyttöön. Useimmat heistä työskentelevät pankkialalla.

Vammaisten työllistyminen on vaikeinta maaseudulla, missä elää yli 80 prosenttia väestöstä . Pari tusinaa kansainvälistä järjestöä on käynyt haasteen kimppuun antaen koulutusta vaihtoehtoisiin elinkeinoihin kuten karjan- ja puutarhanhoitoon, käsitöihin ja tuotteiden myyntiin.

Vuonna 2002 YK:n työjärjestö ILO aloitti Suomen Bangkokin-suurlähetystön tukemana maaseudun vammaisille suunnatun vertaiskoulutusprojektin. Hankkeen alustavat tulokset ovat lupaavia, sillä itsetyöllistymiseen koulutetut ihmiset kouluttavat mielellään myös muita.

Yksi osoitus siitä, ettei apua kannata jäädä odottamaan, on amputoitujen asuttama Veal Thomin kylä sata kilometriä Phnom Penhistä lounaaseen. Joukko jalkansa menettäneitä sotaveteraaneja sai viisi vuotta sitten valtiolta suuren maapalstan sillä ehdolla, että maata ei saa myydä pois.

Nyt Veal Thomissa asuu 285 amputoitua perheineen. Kyläläiset pyrkivät tuottamaan suurimman osan ruuastaan itse, ja jotkut saavat tuloja palkkatyöstä kylän ulkopuolella. Myös apujärjestöt innostuivat ideasta ja kustansivat kylään tien, koulun sekä kymmenet kaivot ja käymälät.

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 3/2006

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!