Vesipuhvelia maustamassa

Chiliä ei malesialaiskeittiössä säästellä. "Erityisesti murskattu salottisipuli ja myös kookosmaito tasaa tulisuutta", kertoi Lighthouse ravintolan kokki Shukri.

Teksti: Heli Engdahl

PitkätKulttuuriRuokaAasiaKaakkois-AasiaMalesia

Vesipuhvelia maustamassa (Kuva: Heli Engdahl) Kiersimme pihalla ihastelemassa perinteistä malesialaista taloa, kunnes isäntämme Shukri tarttui meille tuntemattomien puskien lehtiin.

"Isoäitini on opettanut minulle kaiken, mitä tiedän malesialaisesta ruoanlaitosta ja maustamisesta. Ja mausteet haetaan omalta takapihalta", Shukri sanoi ja tarjosi meille maistettavaksi limen lehtiä.

"Monien kasvien juuria ja lehtiä käytetään malesialaisessa keittiössä, esimerkiksi kurkuma antaa täysin erilaisen maun ruoalle."

Isäntämme oli asunut pitkään ulkomailla ennen kuin palasi takaisin Malesiaan, perusti Lighthouse-rantaravintolan ja ryhtyi pitämään kokkikursseja. Meidän lisäksemme kurssille osallistui myös brittipariskunta.

Sormemme suorastaan syyhysivät, kun kuulimme, mitä illan aikana oli tarkoitus tehdä.

"Valmistamme rendang-kastikkeen, johon lihana käytetään vesipuhvelia, curry-kastikkeen kanalle, uunikalaa chili-tomaattikastikkeella sekä kasviksia höystettynä äyriäisillä. Ja luonnollisesti myös riisiä. Kerron teille erityisesti maustamisesta ja valmistustavoista."

Vesipuhveli ui chilissä

Isäntämme oli valmistellut ruokalajeja varaamalla raaka-aineet ja pilkkomalla valmiiksi lihat ja kasvikset. Ajattelin mielessäni, mitäköhän kokkauksesta tulee, kun wokkaamiseen liittyvä bravuurini - pilkkominen - oli jo tehty. Otin kuitenkin vastaan morttelin ja tartuin toimeen kuin olisin aina jauhanut chilipalkoja.

"Malesialaiseen kosimisrituaaliin kuuluu, että nuori nainen valmistaa häntä kosivalle miehelle chilimaustetta, sopivasti tulista, ei liikaa mutta ei liian mietoakaan. Jälkimmäiset olisivat merkkejä kielteisestä vastauksesta", Shukri kertoi.

Ilmeisesti suomalaisen naisen päämäärätietoinen ote ei vakuuttanut, koska sain luovuttaa morttelin takaisin isännällemme. Chilimauste valmistui hänen käsissään nopeasti, ja reippaalla otteella isäntämme kaatoi kulhollisen chiliä wokkipannussa paistuvien vesipuhvelipalojen sekaan. Seurueemme kohahti hämmästyksestä.

"Erityisesti murskattu salottisipuli ja myös kookosmaito tasaa tulisuutta", hän toppuutteli. Vakuutteluista huolimatta epäilys tulevan illallisen tulisuudesta jäi päällimmäiseksi tunteeksi.

Kuulimme, että rendangin valmistus liittyy olennaisena osana paaston päättymiseen. Kylän taloissa aloitetaan rendangin valmistus hyvissä ajoin, perinteinen tapa on hauduttaa lihaa vuorokauden ajan pienellä lämmöllä. Hauduttamisen aikana perheen naisväki hämmentää kukin vuorollaan kastiketta. Valmis ruoka tarjoillaan pihalla, ja kaikki kyläläiset ovat tervetulleita syömään.

Raaka-aineena käytetään kokonaisia vesipuhveleita, joiden teurastus ja nylkeminen on osa perinnettä. Onneksi me saimme aloittaa valmiiksi paloitellun lihan paistamisesta.

Banaaninlehti korvaa folion

Rendangin hautuessa liedellä valmistui kana-currya, kasviksia äyriäisillä ja tietenkin riisiä.

"Tehdään kukin itsellemme kala-annos, näytän teille mallia", Shukri sanoi ja levitti banaaninlehteä pöydälle. "Lehdestä otetaan sopiva pala, johon maustettu kala kääritään".

Nostelimme vuorotellen banaaninlehdille kalafileen, päälle tomaattiviipaleita ja sipulia sekä tietenkin runsaasti chilimaustekastiketta.

"Banaaninlehti rullalle ja rulla kiinni narulla. Banaaninlehti hengittää paremmin kuin alumiinifolio, ja kala saa luonnollisemman maun kypsyessään."

Keittiön lisäksi pääsimme tutustumaan myös talon muihin tiloihin, vaikka vieraita ei Shukrin mukaan normaalisti kutsuta Malesiassa sisään vaan heidät kestitään pihamaalla.

Tropiikin illan ehdittyä jo pitkälle siirryimme viimein patiolle katetun pöydän ääreen.

"Malesialainen tapa on syödä käsin kaikkia ruokalajeja yhtä aikaa. Ei alku- tai pääruokia, vaan kaikkea kerrallaan samalla lautasella", Shukri opasti.

Meille oli katettu myös aterimet, mikä helpotti suunnattomasti pöydän antimien nauttimista. Ruoka maistui, eikä ainoastaan tulisuuden vuoksi.

www.langkawi-food.com

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 3/2006

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Heli Engdahl