Näkökulmat

Unelmien kallis hinta

(Piirros: Pekka Rahkonen)

Kun Eurooppa tiivistää rajojaan, joutuvat laittomat maahantulijat entistä ahtaammalle. Paremmasta elämästä uneksivat joutuvat turvautumaan yhä vaarallisimpiin maahantuloreitteihin.

Gibraltarin salmi on tähän mennessä ollut yksi suosituimmista laittomista reiteistä Eurooppaan. Marokon tiukentunut rajavalvonta ja sen laittomiin maahantulijoihin kohdistamat kyseenalaiset palautustoimet ovat kuitenkin tyrehdyttäneet tämän reitin. Marokon paikan laittoman maahantulon lähtöpisteenä Afrikasta on ottamassa Mauritania. Espanjalainen El País -lehti lainaa maan tiedusteluraporttia, jonka mukaan Mauritaniassa toimii ainakin 45 salakuljetusryhmää. Nämä ryhmät organisoivat Nouadhihoun satamakaupungista matkan Kanarian saarille, josta reitti jatkuu Manner-Espanjaan. Tilanne on niin vakava, että Mauritanian hallitus pyysi maaliskuun puolivälissä kansainvälistä apua, jotta se saisi laittoman siirtolaisuuden kuriin.

Espanjalaista tomaattia viipaloidessa kannattaa muistaa, että suurella todennäköisyydellä sen on poiminut maassa laittomasti asuva siirtotyöläinen. Hän kuuluu niiden onnellisten joukkoon, jotka ovat selvinneet maahan ja saaneet toteuttaa unelmiaan. Hän saa tehdä työtä riistopalkalla, pelätä karkotusta, altistua vaarallisille torjunta-aineille ja asua viljelmien reunoille muovisäkeistä ja muista jätemateriaaleista kootussa teltassa. Se onnettomampi osa parempaa elämää hakevista on huuhtoutunut eurooppalaisille rannoille, joilta heidät on pakattu mustiin ruumissäkkeihin. Mauritanissa toimivan Punaisen puolikuun mukaan noin 40 prosenttia laitonta maahantuloa yrittävistä ihmisistä kuolee 700 kilometrin merimatkan aikana kohti Kanarian saaria.

Itävalta ajaa turvapaikanhakijoille odotushuoneita Euroopan unionin rajojen ulkopuolelle. Näistä ihmisvarastoista sitten tarvittaessa päästettäisiin ihmisiä unionin alueelle. Britannia pisteyttää maahan työhön pyrkivät. Mitä koulutetumpi ja brittien mielestä sopivimman ammatin omaavampi olet, sitä paremmat pisteet ja helpompi maahanpääsy riippumatta työmarkkinatilanteesta. Järkevä ja monipuolinen suunnitelmallisuus maahanmuutto- ja pakolaispolitiikassa ei ole huono asia. Sekä Itävallan ajamassa ihmisvarastomallissa että brittiläisessä osaajien bulkkihamuamisessa lähdetään kuitenkin yksiselitteisesti liikkeelle vain vastaanottajamaan tarpeista.

Kaikkien suunnitelmien ongelmana on kuitenkin se, ettei ihmisten haaveita paremmasta elämästä voi koordinoida. Niinpä olisi tärkeää mahdollistaa haaveiden toteutuminen. Joko niin, ettei haaveiden takia olisi pakko jättää kotiaan, tai edes niin, että haaveilija pysyisi hengissä.

😛

Suomalainen tuotantoyhtiö haki sähköpostilistan kautta tv-mainoksen kertojaksi ”afrikkalaista ääntä”. Ulkonäön suhteen ei oltu niin kranttuja, kunhan ääni kuulostaa mustaihoiselta. Tuotantoyhtiöön kannattaisi ehkä hankkia anatomian oppikirja, josta voisi tarkistaa ihonvärin ja äänijänteiden välisen yhteyden.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 4/2006

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!