Kansainvälistyminen alkoi olympiavuodesta

Vanhusten asema on muuttunut ajan myötä, mutta muuttunut on myös maailma vanhusten ympärillä. Kansainvälistyvässä Suomessa unohtuu helposti, kuinka harvinaisia ulkomaalaiset vieraat vielä tovi sitten olivat.

Teksti: Pia Laine

PitkätVäestöEurooppaLänsi-EurooppaSuomi

Vanhainkoti (Kuva: Raisa Karjalainen) Alma Spelmanilla, Elvi Viljasella ja Signe Hännisellä on pitkä persperktiivi Suomen lähihistoriaan.Globalisaatioon saa uutta perspektiiviä, kun viettää iltapäivän helsinkiläisessä vanhusten palvelutalossa. Osaston asukkaista nuorinkin viettää tänä vuonna 79-vuotispäiviään, vanhimmalla on ikää enemmän kuin itsenäisellä Suomella.

"Olympiavuonna, silloinhan niitä ulkomaalaisia oli täällä paljon", Anita Lampinen muistelee ensimmäisiä tapaamiaan ulkomaalaisia.

Vuoden 1952 olympialaiset toivat Suomeen paitsi kokiksen ja appelsiinit, myös ensimmäisen ulkomaisen turistivirran. Pelkästään urheilijoita tuli liki viisituhatta, 69:stä eri maasta.

Monen vanhemman suomalaisen tapaan myös Kurt Lindroos muistaa olympiavuonna tavanneensa ensimmäistä kertaa mustaihoisen - amerikkalaisen merimiehen, joka piti suomalaiskansalliseen tapaan tietenkin saunottaa.

"Kova oli ottamaan löylyä. Ja Sorbusta kanssa", Lindroos nauraa.

Kommunikointia niin saunotettavan kuin muidenkin ulkomaalaisten kanssa on rajoittanut kieli. Osaston kahdeksasta asukkaasta vain yksi on opiskellut vieraita kieliä. Muut ovat pärjänneet yhdellä tai kahdella kotimaisella ja elekielellä.

Sotavangit ja laukkuryssät

Pienen miettimisen jälkeen löytyvät ne varhaisimmat muistot vierasmaalaisista: laukkuryssät, jo ennen sotia maata kiertäneet venäläiset kulkukauppiaat.

"Rinkilöitä myivät ja selässä kantoivat vaatepakkoja", nauravasilmäinen Hilda Aaltonen, 91, muistelee.

Parhaiten on tainnut mieleen kuitenkin jäädä sota-aika.

"Olihan niitä täällä, venäläisiä, saksalaisia, virolaisia", listaa Signe Hänninen.

Venäläisistä sotavangeista riittää puhetta, sillä vangit olivat tavallinen näky eteläisessä Suomessa. Porkkalassa asunut Anita Lampinen muistaa hyvin työteliäät venäläisvangit, joista monella oli hyväkin koulutus.

Kolmanteen maailmaan ei juuri kosketuspintaa ole ollut. Kun valtaosa Afrikan maista itsenäistyi 1960-luvulla, olivat palvelutalon asukkaat jo keski-iän korvilla. Vaikka moni on matkustellut, ei Euroopan ulkopuolelle ole ehtinyt kuin Yhdysvalloissa asuneen tyttärensä luona vieraillut Elvi Viljanen.

Vähän taitetaan peistä siitä, miksi mahtaa Afrikassa tänään olla niin köyhää. Yksi pitää varteenotettavana vaihtoehtona sitä, etteivät jaksa siellä tarpeeksi kaivoja kaivaa. Toisen mielestä taas eteläisellä mantereella tehdään kyllä töitä ahkerasti, ja köyhyyden ja kuivuuden syyt löytyvät muualta. Kolmas miettii köyhyyden syyksi koulutuksen puutetta. Auttamisen tarpeestakin ollaan montaa mieltä.

"Ihmisen pitää saada apua, silloin kun se sitä tarvitsee", sanoo Anita Lampinen painokkaasti.

Yhtä mieltä ollaan siitä, että Suomi nostettiin sotien jälkeen köyhyydestä silkalla sisulla.

Oppi kirjoista

Paljon on muuttunut nuoruusvuosista. Ennen tiedotusvälineiden tunkeutumista osaksi arkea olivat ensimmäiset tiedot ulkomaista ja ulkomaalaisista alun perin koulusta peräisin.

"Koulusta ja oppikirjoista niistä saatiin tietoa. Opettajat ei kyllä tienneet enempää kuin meikäläinen, sillä kirjasta nekin sen luki", Lindroos sanoo.

Televisio ei päässyt asenteisiin ja mielikuviin kovin varhaisessa vaiheessa vaikuttamaan. Lindroos hankki television vuonna 1957, pian sen jälkeen kun televisiotoiminta oli Suomessa alkanut. Siitä kesti vielä aikansa ennen kuin televisio yleistyi ja ulkomaiset sarjat toivat maailman kuvat olohuoneisiin.

Itse asiassa Saara Mähönen ja Hilda Aaltonen ovat sitä mieltä, etteivät he ole eläissään yhtään ulkomaalaista tavanneet. Tovin jälkeen muistuu kuitenkin mieleen yhden yöhoitajan englantilainen mies, joka on joskus käynyt osastolla.

Toista ääripäätä edustaa Renee Silfverhjelm, joka asui kolme vuotta Kanarian saarilla 60-luvulla, kun edesmenneen miehen terveys kaipasi Suomea lempeämpää ilmastoa.

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 4/2006

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Pia Laine profiilikuva oranssilla taustalla

Pia Laine

Pia Laine on Maailman Kuvalehden toimittaja. Hän kirjoittaa, editoi ja kuvatoimittaa.