Surumielinen selviytyjä

Argentiinalainen Luis René Morilla ei anna periksi, vaikkei elämä mennytkään ihan niin kuin piti.

Teksti: Johanna Pohjola

PitkätVäestöAmerikkaLatinalainen AmerikkaEtelä-AmerikkaArgentiina

Valokuvaaja Luis René Morilla (Kuva: Javier Cuevas) "Valokuvauksesta ei jäädä eläkkeelle", vannoutunut kuvaamisen harrastaja Luis René Morilla sanoo.Vaikka Luis René Morilla, 68, hymyilee, häivähtää hänen katseessaan aavistus surua. Valokuvausteknikkona leipänsä ansainnut argentiinalainen ei ole vieläkään päässyt sen yli, että jäi kuusi vuotta sitten työttömäksi.

"Yhtenä päivänä sain kuulla, ettei minua enää tarvita. Se oli shokki. Olin aina löytänyt uuden työpaikan edellisen perään."

Eläkeikään oli vain kolme vuotta, mutta 62-vuotiaan mahdoton löytää uutta työtä. Työpaikkailmoitukset oli suunnattu alle 35-vuotiaille, ja perään iski Argentiinan talouskriisi vuonna 2001. Taloudellinen stressi pahensi miehen diabetesta. Hän ei kuitenkaan jäänyt laakereilleen makaamaan, vaan etsi satunnaisia työsarkoja.

"Valokuvauksen opetus pelasti minut. Jos vanhalla ihmisellä ei ole projekteja, mennään alaspäin. Tärkeintä on jatkaa tekemistä eikä menettää uskoa."

Viljelystä valokuvaukseen

Luis René Morilla syntyi yhdeksänlapsiseen perheen kuopukseksi pieneen San Salvadorin maanviljelyskylään vuonna 1937. Hänen ollessaan 13-vuotias perhe muutti Buenos Airesiin, joka jo tuolloin oli maailman suurimpia kaupunkeja. Siellä Morilla "löysi" valokuvauksen.

Hän työskenteli vuosien varrella valokuvaajan teknisenä avustajana, valokuvauksen opettajana, kamerankorjaajana sekä valokuvauskojeiden ja -tarvikkeiden myyjänä, muttei koskaan hankkinut leipäänsä itse valokuvaajana.

"Olisin kyllä halunnut, mutta työelämä kuljetti teknikon suuntaan", Morilla sanoo hiljaa. Vapaa-aikansa hän omisti kuitenkin kuvaamiselle, mikä poiki lukuisia palkintoja, näyttelyitä ja opetustöitä.

Suru miehen silmissä johtuu myös lapsista, joita hän olisi vaimonsa kanssa kovasti halunnut, muttei koskaan saanut. Perheeseen kuuluu kaksi siamilaiskissaa, joiden kanssa pariskunta asuttaa vanhaa perintötaloa Buenos Airesin keskustassa. Keittiön yläpuolella on Morillan rakkain huone, valokuvalaboratorio.

Kamerataituri saa kuukausittain eläkettä 500 pesoa (150 euroa), mikä ei riitä elämiseen. Lisätienestiä hän hankkii antamalla valokuvaustunteja. Muuten päivät kuluvat lukemisen, kirjoittamisen ja kuvaamisen parissa. Satuja kirjoittavan vaimon kanssa on myös suunnitteilla yhteisnäyttely.

"Monet vanhukset viettävät iltapäivänsä aukioilla, mutta minä mieluummin luen tai valmistelen tunteja. Usein lähden myös kaupungille ja katselen, tarkkailen, kuuntelen sekä juttelen ihmisten kanssa."

Hetki kantaa

Arvostusta argentiinalainen tuntee saavansa kuvaamisharrastuksen kautta. Mieltä hivelee, kun työt huomataan maan ulkopuolellakin.

"Kerran sain postia Turkista. Ihmettelin, että enhän tunne siellä ketään, kunnes tajusin, että he tuntevat kuvani."

Luis René Morillan pyöreät kasvot näyttävät auringolta, joka laskee levollisesti pitkän päivän jälkeen, maailmaa lempeästi tarkkaillen. Morilla elää tätä päivää eikä pelkää kuolemaa.

"En halua ajatella ylihuomista pidemmälle, koska silloin ihminen kääntyy sisäänpäin. Tulevaisuuden liika ajatteleminen on rajojen asettamista. Haluan elää niin kauan kuin Jumala sallii. Kun kuolema tulee, se tulee."

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 4/2006

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!