Tunisialaisnaisten ei tarvitse kanniskella ruokakasseja. Perinteen mukaisesti päivittäiselintarvikkeiden hankinnasta huolehtivat miehet. Modernimmissakin tunisialaistalouksissa perheen miesväki vastaa ainakin lihan ostamisesta, vaikka antaisikin vihannesten hankinnan naisten tehtäväksi.
Madame Fatima Bouslimi asuu Tunisian kolmanneksi suurimman kaupungin Soussen laitamilla paikallisasutuksen keskellä. Samassa taloudessa, joskin omassa kerroksessaan, asuu Fatiman poika vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa. Kolmen sukupolven yhteisö on Tunisiassa edelleen yleinen asumismuoto. Suurin osa päivästä vietetään yhdessä ja ainoastaan illan tullen vetäydytään levolle omiin tiloihin.
Yleisin ruoka-aine madame Fatiman taloudessa on vehnä, jota on pöydässä päivittäin leipänä, makaronina tai tunisialaisena erikoisuutena kuskusina, Kasvikset ja vihannekset ovat ruuan päivittäinen lisuke joko salaatin tai keiton muodossa. Lihaa syödään vain pari kertaa viikossa, kallista kalaa vieläkin harvemmin. Vieraalleen madame Fatima haluaa kuitenkin valmistaa muuta kuin turistienkin hyvin tuntemaa kuskusia. Lounasruuaksi muhii uunipadassa tajine, kasvispohjainen lihapata.
Rouva Fatiman keittiö sijaitsee vuoden ympäri talon terassilla. Rouva istahtaa näppärästi kaakeloidun terassin pienelle jakkaralle ja ryhtyy pilkkomaan ruoka-aineita jakkaran eteen asettamansa pienen pöydän päällä. Miniä ja pojantytär auttavat ruuan valmistuksessa. Perheen naisväki huolehtii yleensä kasvisten ja vihannesten ostamisesta, mutta lihat hankkii perheen pää.
Yleisimmillään tunisialainen ruokakulttuuri luottaa tomaattipohjaan. Kuivatuista chilipaprikoista valmistettu öljyinen tahna, harissa, on sekä mauste että leivän ja oliivien kera tarjottava alkupala. Ilman oliiviöljyä ruuanlaitto ei Tunisiassa onnistu. Rouva Fatiman talouteen oliiviöljy tilataan suoraan hyväksi havaitulta tilalta 25 litran erissä. Lähes jokainen ruoka maustetaan jauhetulla mustapippurilla ja tulisella paprikajauheella, joita rouva Fatima ammentaa tajineen ruokalusikkakaupalla.
Eineksiä ei löydy kaupoista
Rouva Fatima pilkkoo perunat, sipulin, persiljan ja lihanpalat ripeästi vuosikymmenien kokemuksella. Tunisialainen ruoka valmistetaan aina tuoreista raaka-aineista. Eineksiä tai puolivalmiita kastikkeita on turha etsiä edes hyvin varustelluista ruokakaupoista. Purkista rouva Fatima kelpuuttaa tajineensa ainoastaan tomaattipyreen ja harissan. Tajinen kuorruttava juustoraaste on myös valmiina raasteena hankittua. Kananmunia tajineen uppoaa useita, ja niitä Tunisiassa käytetään vielä turvallisin mielin, sillä ainakaan tämän tajinen valmistamishetkellä maaliskuun loppupuolella lintuinfluenssa ei ollut vielä Tunisiaan lentänyt.
Tajinen valmistus sujuu lähes kokonaan ulkoterassilla. Sisään pieneen keittiöönsä rouva Fatima sujahtaa ainoastaan keittämään lihat ja paistamaan perunut ja sipulit öljyssä. Esikypsennettyjen raaka-aineiden ei tarvitse kauaa hautua uunissa ja tajine valmistuukin nopeasti alle tunnissa.
Lounas myös nautitaan ulkona. Vieraalle ja perheen seitsenvuotiaalle pikkuneidille katetaan oma lautanen ja ruokailuvälineet, mutta anoppi ja miniä syövät lounaansa sormin yhteiseltä lautaselta leipäpalaa apuna käyttäen. Vaalean vehnäleivän on oltava tuoretta – ja tuoreusvaatimus tarkoittaa Tunisiassa kolmea päivittäistä leivänpaistokertaa. Leipä hankitaan kotiin yleensä valmiina.
Tunisialainen aamiainen on vaatimaton ja sisältää yleensä vahvaa kahvia ja leipää, jota etenkin vanhempi väki uittaa kahviin. Leivän päälle voidaan laittaa voita, mutta leikkeleet ovat harvinaista ylellisyyttä.
Illallisella nautitaan yleensä kaksi tai kolme ruokalajia. Ateria alkaa salaatilla tai keitolla eli sorballa, jossa yleensä on mukana vehnäryynejä, joskus lihaa. Riisi, makaroni tai kuskus muodostaa niin lounaan kuin illallisenkin perustan. Jälkiruuaksi saatetaan nauttia taatelipohjaisia leivonnaisia tai appelsiini. Aterian päättävä tee maustetaan usein mintulla ja kruunataan juhlissa pinjansiemenillä. Ruokajuomaksi Tunsiassa valmistetaan myös erinomaisia viinejä, joita myös monet muslimit nauttivat.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 5/2006