Lyhyet

Teksti: Eira SerkkolaTeksti: Maippi TapanainenTeksti: Pia Laine

Lyhyet

Tasavallan kannalla

Nepal. Maan alkuperäiskansat vaativat kansanäänestystä Nepalin tulevasta hallitusmuodosta. Alkuperäiskansat itse julistautuvat Nepalin alkuperäiskansojen liiton (NEFIN) antamassa julkilausumassa tasavallan kannattajiksi.

Maan tulevan perustuslain säätäjät tulisi järjestön mukaan valita suhteellisella vaalitavalla. Äänioikeus tulisi antaa 16 ja vaalikelpoisuus 21 vuotta täyttäneille. Järjestö vaatii 24-kohtaisessa ohjelmassaan muun muassa parannusta naisten asemaan. Sen mukaan valtionhallinnon työpaikoista ylimmästä alimpaan puolet pitäisi varata naisille. Lisäksi listalla on muun muassa ulkomailla asuvien äänioikeus perustuslakia säätävää elintä valittaessa.

NEFIN esitteli julkilausumansa 9. elokuuta Katmandussa, jonne tuhannet ihmiset olivat kokoontuneet juhlimaan kansainvälistä maailman alkuperäiskansojen päivää. Nepalissa elää kymmeniä etnisiä ryhmiä, ja tilaisuudessa puhunut terveys- ja varapääministeri Amik Sherchan sanoikin, että maan hallituksen tulisi julistaa kansainvälinen alkuperäiskansojen päivä Nepalin itsenäisyyspäiväksi.

Muistoja Gandhista

Mahatma Gandhi (Kuva: World Peace Forum)Mahatma Gandhi (1869-1948)

Etelä-Afrikka. Mahatma Gandhi (1869-1948) loi satyagrahin, väkivallattoman vastarinnan, perusteita asuessaan Etelä-Afrikassa yli 20 vuotta. Nyt suunnitelmissa on entisöidä hänen Etelä-Afrikkaan perustamansa Tolstoi-osuuskunta ja Phoenix Ashram, eräänlainen ekoyhteisö.

Hanketta ajavan ahmedabadilaisen Sabarmati Ashramin sihteerin Amrut Morin mukaan pidempiaikaisena tavoitteena on entisöidä myös kolmas Gandhin elämän ja ajattelun kannalta merkittävä paikka Bangladeshin Noakhalissa. Apua hankkeeseen toivotaan eteläafrikkalaisilta ja bangladeshilaisilta vapaaehtoisilta sekä maiden hallituksilta. Toistaiseksi kaikki entisöitävät kohteet ovat raunioina.

Etelä-Afrikassa harjoitettu siirtomaapolitiikka ja intialaisten maahanmuuttajien huono kohtelu vaikuttivat voimakkaasti Mahatma Gandhin ajatteluun ja siihen, että hän kehitti väkivallattoman vastarinnan ideologian ja menetelmän, jotka sittemmin osoittivat voimansa Intiassa.

Ympärileikkauksella hi-virusta vastaan

Kanada. Miesten ympärileikkauksesta toivotaan keinoa hillitä hiv-tartuntojen leviämistä. Aids-tutkijoiden keskuudessa aiheesta on puhuttu jo pitkään, ja Toronton kansainvälisessä aids-konferenssissa ympärileikkauksen tutkimisen puolestapuhujaksi asettui myös Bill Clinton.

Maailman terveysjärjestö WHO on ilmoittanut, ettei se vielä halua antaa suositusta ympärileikkauksen käytöstä hiv:n ennaltaehkäisyssä, vaan odottaa Keniassa ja Ugandassa käynnissä olevien mittavien tutkimusten tuloksia. Aikaisemmissa tutkimuksissa on saatu viitteitä, että hiv leviää väestötasolla hitaammin sellaisissa kulttuureissa, joissa miehet ympärileikataan.

Miesten ympärileikkaus on monissa maissa yleistä. Esimerkiksi yhdysvaltalaisista poikavauvoista ympärileikataan maan terveysviranomaisten mukaan kaksi kolmesta jo synnytyssairaalassa. Vaikka ympärileikkauksen uskotaan vähentävän hiv-tartunnan riskiä, ei se kuitenkaan poista sitä kokonaan.

Välivuosi siirtomaaherrana

Iso-Britannia. Tästä voisi suomalainen opetusministeri nähdä painajaisia: joka vuosi neljännesmiljoona brittinuorta valitsee välivuoden opiskelun sijaan. The Guardian -lehden mukaan brittiläisten yksityiskoulujen kasvateista lähes puolet viettää välivuoden ennen yliopistoon menoa, ja julkisella puolella koulunsa käyneistäkin joka viides. Moni välivuoden viettäjä haluaa nähdä maailmaa ja tehdä siinä sivussa jotain hyvää. Välivuosi kehitysmaissa vetoaa niin seikkailunhaluun kuin omaantuntoonkin.

Kun neljännesmiljoona nuorta etsii itselleen parempaa tekemistä, liikkuu ihmisten ohella myös raha. Isoon-Britanniaan onkin syntynyt kymmenittäin yrityksiä, jotka ovat erikoistuneet tarjoamaan välivuottaan viettäville eksoottisia tapoja nähdä maailmaa.

Pitkän linjan vapaaehtoisjärjestö Voluntary Service Overseas, VSO, ärähti brittijohtajansa Judith Brodien suulla elokuussa ja kutsui avustusturismia uudeksi kolonialismin muodoksi. Brodie muistutti, että ellei vapaaehtoistyö ole hyvin suunniteltua, on olemassa riski, että hyvää tarkoittava vapaaehtoinen päätyy aiheuttamaan enemmän haittaa kuin hyötyä.

Tohtori Punajuuri

Punajuuri itse Etelä-Afrikka. Punajuurta, sitruunaa ja valkosipulia sisältävästä korista tuli oma pieni mediatapahtumansa Torontossa elokuussa järjestetyssä kansainvälisessä aids-konferenssissa. Etelä-Afrikan virallisella esittelypöydällä ollut kasvislajitelma sai nimittäin maan aids-aktivistit takajaloilleen.

Kritiikin kärki ei suinkaan kohdistunut terveelliseen ravintoon, vaan siihen, että aktivistien mielestä Etelä-Afrikka suhtautuu yhä nuivasti hiv:n hoidossa käytettävään antiretroviraalilääkitykseen. Maan pitkäaikainen terveysministeri Manto Tshabalala-Msimang painottaa mielellään punajuuren, sitruunan ja valkosipulin terveyttä edistäviä vaikutuksia hiv-positiivisten elämänlaadun parantamisessa.

Eteläafrikkalaisen median Tohtori Punajuureksikin kutsumaa pitkä-aikaista terveysministeriä on usein syytetty lääkehoidon roolin vähättelystä hiv-tartuntojen hoidossa. Eteläafrikkalaisista aikuisista lähes joka viidennen arvioidaan olevan hiv-positiivinen, ja aidsiin menehtyi viime vuonna yli 300 000 ihmistä.

Äänekkäät mielenosoitukset ovat jo tavallinen osa joka toinen vuosi järjestettäviä kansainvälisiä aids-konferensseja. Tänä vuonna aktivistit kritisoivat konferenssia siitä, että Bill Gatesin ja Bill Clintonin kaltaisten nimien näkemykset painavat enemmän kuin tartunnan saaneiden omat mielipiteet ja kokemukset. Toisaalta taas muutama nimekäs aids-tutkija jätti konferenssin väliin, koska heidän mielestään tapaamisten tieteellinen luonne on mediamylläkän keskellä himmentynyt.

 

Ammattiosastoja Kiinan Wal-Marteihin

Kiina. Yhdysvaltalainen kauppajätti Wal-Mart antaa Kiinan kauppojensa työläisten liittyä ammattiliittoon. Päätös syntyi sen jälkeen, kun viiden Wal-Martin työläiset perustivat työpaikoilleen ammattiosastoja. Wal-Mart ilmoittaa jatkossa hyväksyvänsä neuvottelukumppaniksi valtion kontrolloiman ACFTU:n (All-China Federation of Trade Unions).

Kovin merkittävää parannusta työläisten olosuhteisiin oikeus kuulua ammattiliittoon ei välttämättä tuo, sillä valtion ohjastama ACFTU ei edusta riippumatonta ay-liikettä. Kriittisesti ACFTU:hun suhtautuvien mukaan järjestö ei aja työläisille parempia palkkoja ja työoloja, vaan toimii lähinnä viestinviejänä ja keskustelufoorumina johtajien ja työntekijöiden välillä.

Kiinan ensimmäinen Wal-Mart perustettiin vuonna 1996, ja tällä hetkellä yhtiö työllistää 26 000 ihmistä, mutta se on ilmoittanut aikeista laajentaa toimintaansa maassa merkittävästi ja palkata 150 000 työntekijää lisää.

Hyytelöistä merta

Meduusa, merten löllö (Kuva: Maippi Tapanainen) Välimeri. Kesän helteet toivat Espanjan, Sisilian ja Pohjois-Afrikan rannikoille suunnattomat määrät polttavia meduusoja. Meribiologien mukaan meduusainvaasion syitä ovat kuumuus, joka on lämmittänyt rannikoiden vedet, ja sateiden vähyys, jonka vuoksi joet ovat kuivuneet ja jokien laskualueilla vesi on aiempaa suolaisempaa. Lisäksi meduusojen suurta määrää selittää ylikalastus, joka on vienyt niiltä sekä luonnollisia vihollisia että kilpailijoita.

Enimmillään rantavesissä on kuluvana kesänä lillunut jopa yli kymmenen meduusaa neliömetrissä. Ainakin 30 000 ihmistä on hakeutunut hoidettavaksi meduusan polttamien vuoksi. Hengenvaarallisia yli 95-prosenttisesti vedestä muodostuvien meduusojen myrkyt eivät ole, mutta herkkäihoisia ja allergikkoja ne voivat ärsyttää pahastikin.

Jamaikalla syrjitään homoja ja lesboja

Jamaika. Human Rights Watch -järjestö on huolestunut Jamaikan viranomaisten seksuaalisiin vähemmistöihin kohdistuvasta syrjinnästä. HRW:n mukaan kahden Jamaikan Bull Bayssa asuvan naisen murhan syyksi on paljastunut heidän parisuhteensa. Pariskunta löydettiin likakaivosta oman kotinsa takapihalta. Paikallinen poliisi raportoi, että naisten ruumiiden lähettyviltä löydettiin poltettuina heidän vuodevaatteitaan ja "lesboelokuva".

Lesbot ja homomiehet ovat jatkuvien hyökkäysten kohteena Jamaikalla. Kyseisessä tapauksessa poliisi on ilmoittanut, että heillä on yksi epäilty, jonka he toivovat tulevan poliisilaitokselle kuulusteluja varten. HRW:n mukaan muita tutkimuksia verityön johdosta ei ole käynnistetty, ja järjestö onkin huolestunut siitä, onko poliisi ylipäänsä sitoutunut etsimään ja toimittamaan tuomiolle naisten murhaajan.

Remppa Senegalissa

Partiolaisia (Kuva: Jarno Leppänen)Atlantin aallot ja Hanna Tikkanen (vas.), Tidiane Diouf, Heini Huhma, Issa Diop, Maria Nuorteva, Nana Urrila ja Adji.

Pääkaupunkiseudun Partiolaisten  Remppa-kehitysyhteistyöhanke Senegalissa huipentui yhteiseen partioleiriin elokuussa. Suomalaiset ja senegalilaiset leiriläiset kunnostivat Diofiorin terveyskeskusta, joka rakennettiin 1990-luvulla partiolaisten keräämin varoin.

"Meitä oli 35 hengen porukka. Maalasimme seiniä, muurasimme pylväsrakenteita ja vaihdoimme lattialaattoja. Terveyskeskus otti koko ajan vastaan potilaita. Se palvelee 100 000 hengen aluetta", kertoo yksi leiriläisistä, 29-vuotias Clarissa Bingham.

Leirin toinen tärkeä osa oli terveyskasvatus. Senegalissa partiotoimintaa on ollut vuosikymmeniä, ja sillä on yhteiskunnallista merkitystä erityisesti terveyskasvatuksen alalla.

"Senegalilaiset olivat etukäteen sopineet teemailloista kylän taloissa. Itse olin mukana hygieniaryhmässä, joka puhui käsienpesusta ja veden käsittelystä erityisesti naisten kanssa joko ranskaksi, wolofiksi tai sereriksi. Ihmiset suhtautuivat kivasti ja myönteisesti. Enemmänkin siinä keskusteltiin kuin opetettiin, sillä aiheet olivat tuttuja niissä taloissa, joissa kävimme", Bingham kertoo.

Joka toinen päivä leirillä yritettiin elää maan tavalla, joka toinen päivä taas suomalaisittain. Tämä näkyi aamuisessa lipunnostossa, aterioissa ja iltaohjelmassa. Barracudasta kokattiin suomalaistyyppinen kalakeitto, ja partiolaulut kaikuivat eri kielillä.

Suomessa toisten partiolippukuntien toimintaan ei juurikaan sisälly uskonnollisia elementtejä, kun taas toiset toimivat luterilaisen seurakunnan yhteydessä. Muslimienemmistöisessä Senegalissa on myös monenlaisia lippukuntia. Suurin osa Diofiorin leiriläisistä oli muslimeja.

Vaikka moni suomalaisista oli matkustanut paljon, Afrikka oli useimmille tuntematon maanosa. "Pimeä Afrikka on muuttunut mielessäni valoisaksi ja täynnä ystäviä olevaksi paikaksi, jonne palaan mielelläni vielä joskus", kirjoitti Hanna Tikkanen Remppa-blogissa.

Kansainvälisyyskasvatus oli koko Remppa-hankkeessa vähintään yhtä tärkeää kuin rahankeruu ja remontin teko. Leiriläiset jakavat kokemuksiaan syksyn mittaan eri partiotapahtumissa.

Partiolaisia on 38 miljoonaa 154 maassa.

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 9/2006

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Pia Laine profiilikuva oranssilla taustalla

Pia Laine

Pia Laine on Maailman Kuvalehden toimittaja. Hän kirjoittaa, editoi ja kuvatoimittaa.