Näkökulmat

Outoja petikumppaneita

Kuinka Unicef voi julkaista raportin yhdessä Nestlén suurelta osin omistaman L’Oréalin tytäryhtiön Body Shopin kanssa? ihmettelee kolumnisti Peik Johansson.

Ihmetyksen sormi suussa luin kutsua Suomen Unicefin ja kosmetiikkafirma Body Shopin yhteiseen tiedotustilaisuuteen, jossa oli määrä julkaista raportti lapsiin kohdistetusta väkivallasta meillä Suomessa ja koko maailmassa. Eikö Unicefissa tiedetty, että ihmisoikeustempauksistaan ja eläinkokeiden vastustuksesta aiemmin tunnettu Body Shop myytiin viime keväänä kosmetiikka-alan jättiyhtiölle L’Oréalille, jonka toinen pääomistaja on sveitsiläis-ylikansallinen Nestlé-yhtiö?

Juuri Unicefin voisi kuvitella olevan kovasti kiinnostunut uuden yhteistyökumppaninsa omistusjärjestelyistä. Elokuussa lastenavunjärjestö vietti maailmanlaajuista kampanjaviikkoa vauvojen imetyksen edistämiseksi pulloruokinnan sijaan, ja järjestön laatimissa yritysyhteistyön pelisäännöissä todetaan, että ”Unicef ei tee yhteistyötä yritysten kanssa, jotka valmistavat tai myyvät äidinmaidonvastiketta tai harjoittavat tähän liittyvää toimintaa ristiriidassa kansainvälisen äidinmaidonvastikkeiden markkinointia koskevan sopimuksen kanssa”.

Unicefin mukaan joka vuosi puolitoista miljoonaa vauvaa menehtyy sen vuoksi, että rintaruokinnasta luovutaan liian aikaisin. Usein juuri Nestlén ja muiden maitokorvikevalmistajien aktiivisen tuotemarkkinoinnin ansiosta. Äidinmaidonkorvikkeiden markkinointia valvovan Ibfan-järjestön nettisivuilta löytyy useita satoja esimerkkejä Nestlén räikeistä rikkomuksista Maailman terveysjärjestön WHO:n ja Unicefin äidinmaidonkorvikkeiden markkinointisäännöstöä vastaan kymmenissä eri maissa: pullomaitoa ihannoivia mainoksia, lääkäreille maksettavia provisioita, maitokorvikkeiden ilmaisnäytteitä vastasynnyttäneille äideille.

Kuinka ihmeessä Unicef voi siis julkaista raportin yhdessä Nestlén suurelta osin omistaman L’Oréalin tytäryhtiön Body Shopin kanssa? Suomen Unicefin tiedotuspäällikkö sanoo, että yhteistyö Body Shopin kanssa auttaa Unicefia kiinnittämään yleisön huomion vakavaan ja vaiettuun epäkohtaan: lasten kohtaamaan väkivaltaan. ”Unicef ei tee yhteistyötä suoraan Nestlén kanssa. Sekä Body Shop että yrityksen omistaja L’Oréal ovat läpäisseet Unicefin huolellisen kumppaniseulonnan.”

Niinpä niin. Unicef sai rahoittajan kampanjalleen ja näkyvyyttä Body Shopin kaupoissa, ja Body Shop pääsee taas esiintymään sosiaalista vastuuta ottavana yrityksenä – oli sen omistaja sitten kuka tahansa. Itse raportissa puhutaan Unicefin ja Body Shopin ”jännittävästä kumppanuudesta”. Oma arvaukseni kuitenkin on, että tästä markkinointiyhteistyöstä sovittiin jo ennen kuin Body Shop myytiin L’Oréalille.

Ihan tarkkaan ottaen kyse ei ole muuten mistään varsinaisesta raportista vaan 12-sivuisesta pikku esitteestä, jossa referoidaan aiemmin julkaistuja havaintoja perheväkivallan vaikutuksista lasten kehitykseen. Kokosivun kuvissa monikulttuuriset lapset poseeraavat seinälle maalatun päivänkakkaran edessä – vähän kuin siinä L’Oréal Kids ‑sampoon tv-mainoksessa. YK:n laaja selonteko lapsiin kohdistuvasta väkivallasta ilmestyy myöhemmin syksyllä.

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 9/2006

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!