Onnen kolhima yrittäjä

Kuusikymppinen Ganga Ram on ehtinyt käydä elämässään läpi monia vaiheita.

Teksti: Teppo Eskelinen

PitkätKöyhyysAasiaEtelä-AasiaIntia

Ganga Ram (Kuva: Herkko Eskelinen)Kymmeniätuhansia ihmisiä tappanut onnettomuus Bhopalissa muutti myös Ganga Ramin elämän.

Kolmekymmentä vuotta sitten Ram makasi Bhopalin Hamidia Hospital -sairaalan lepraosastolla, ilman tietoa parantumisesta. Lopulta Ram kuitenkin parani. Saatuaan käteensä todistuksen terveydestään hän lähti etsimään töitä.

"Monille yrityksille entinen leprapotilas on kuitenkin ikuinen leprapotilas. Työtä ei löytynyt", Ram valittelee.

Erityinen takaisku tuli, kun Ramin kotikaupunkiin Bhopaliin rantautunut kemikaalialan suuryritys Union Carbide pestasi väkeä töihin. Tuhannet bhopalilaiset saivat tehtaalta elantonsa, mutta Ram ei taustansa takia mahtunut joukkoon. Ram ei kuitenkaan masentunut. Puuhakas mies sai pystyyn pienen maalausalan yrityksen. Firmansa avulla Ram pystyi elättämään liikuntakyvyttömän vaimonsa ja pienen ottopoikansa slummialueen standardeilla varsin mukavasti.

Orya Busteen alueella Ramista tuli pian tunnettu mies. Hän sai ostettua kotiinsa alueen ensimmäisen television, jota naapurusto kerääntyi katselemaan. Intian virallisen kanavan lähetykset olivat Orya Busteessa eksotiikkaa, ikkuna unelmiin.

Eräänä joulukuun yönä lähes 22 vuotta sitten Ramin elämä muuttui kuitenkin täysin. Kaasuonnettomuus Carbiden tehtailla vei hengen kymmeniltä tuhansilta ja terveyden sadoilta tuhansilta bhopalilaisilta. Ram selvisi hengissä kuin ihmeen kaupalla, mutta menetti paljon ystäviään.

Monet ovat tuon yön jäljiltä henkensä velkaa Ramille. Mies sai onnettomuusyönä useita slummin asukkaita myrkkykaasuilta turvaan. Pian televisiokin joutui myyntiin - hengissä säilyneille ystäville oli saatava lääkkeitä.

Tänä päivänä Ganga Ram työskentelee kaasuonnettomuuden uhreja auttavalla Sambhavna-klinikalla. Ram auttelee erilaisissa klinikan töissä ja saa siitä vaatimattoman toimeentulonsa.

Terveenäkin Ram on pysynyt. Pojan tilanne vaan harmittaa: kaasuonnettomuuden jäljiltä tämä kärsii sairaalloisesta peseytymisen tarpeesta.

"Hän nousee yölläkin peseytymään. En tiedä, mitä hänelle pitäisi tehdä", Ram valittelee.

Pari vuotta sitten Ram yritti aloittaa pientä kanankasvatusbisnestä. Union Carbiden tehtaan jäljiltä Bhopaliin jääneet kemikaalit koituivat kuitenkin kanojen kohtaloksi.

Puuhakkaana miehenä Ram on päättänyt kuitenkin yrittää uudestaan.

"Minulla on nyt kaksi vuohta. Luotan siihen, että ne pysyvät terveinä".

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 9/2006

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!