Viihdeteollisuuden raha kiertää maailmaa

Suurin osa kansainvälisestä viihdetuotannosta on muutaman harvan suuryhtiön käsissä. mediateollisuuden rahallinen maisema on monimutkaisempi kuin miltä aluksi näyttää.

Teksti: Juhana Pettersson

PitkätKulttuuriMediaAmerikkaPohjois-AmerikkaYhdysvallat

Suuri viihdeteollisuus on tavallaan nykyään aina kansainvälistä, toteaa elokuvatutkija Harri Kilpi.

"Elokuvia ja musiikkia pyritään myymään mahdollisimman suureen osaan maailmasta, ja siksi niiden täytyy olla yleismaailmallisia. Sama näkyy tuotannossa: voiko elokuvaa, jonka ohjaaja on meksikolainen, näyttelijät brittejä, kuvaaja saksalainen ja studio vaikkapa japanilainen Sony, kutsua enää amerikkalaiseksi, vaikka se täyttäisikin päällisin puolin yhdysvaltalaisen viihde-elokuvan tunnusmerkit?"

Viihdeala on kuuluisa monimutkaisista ja epäselvistä bisnesmalleistaan ja kirjanpitoratkaisuistaan. Kansainvälisen viihde-tuotannon rahavirtojen ymmärtämistä helpottaa kuitenkin se, että alaa hallitsee pieni joukko valtavan kokoisia mediajättejä, jotka päättävät, kuka tekee ja mitä. Joillain aloilla, kuten elokuvissa, suuryhtiöiden valta on lähes absoluuttinen, mutta esimerkiksi musiikin puolella on enemmän tilaa hengittää.

Viihdeteollisuuden tallenteina levitettävät tuotteet - elokuvat, tv-sarjat, tietokonepelit, musiikki ja porno - leviävät nopeasti ympäri maailman.

Markkinat kaikkialla maailmassa

Kansainväliset viihdemarkkinat voidaan karkeasti jakaa kolmeen lohkoon: Yhdysvallat, Eurooppa ja Aasia. Esimerkiksi

maailmanlaajuisista musiikkimarkkinoista Yhdysvallat ja EU kattavat yli kolmanneksen ja Japani viidenneksen.

Kustannussyistä sekä tv-sarjoja että elokuvia kuvataan usein hyvinkin kaukana siitä, mihin tapahtumat ovat sijoittuvinaan. Yhdysvaltalaisia tv-sarjoja kuvataan paljon Vancouverissa, Kanadassa, elokuvia erityisesti Itä-Euroopassa.

Yhdysvaltain sisällissotaan sijoittuva elokuva Cold Mountain kuvattiin kokonaan Romaniassa. Kuvauspaikan valinta kuuluu välillä sivuosien esittäjien aksenteissa, koska heidät palkataan usein paikan päältä.

Viihdebisnes syytää rahaa kuvauspaikkojen paikalliseen talouteen, jotka puolestaan hyötyvät siitä, että New Yorkissa on liian kallista kuvata. Romanialaiset teknikot ja avustajat saavat töitä.

Musiikkimarkkinoilla tilanne on monimutkaisempi. Suuryhtiöillä on eri maissa lukemattomia tytäryhtiöitä, jotka ovat käytännössä ulkomaisessa omistuksessa olevia paikallisia yrityksiä. Paikalliset tytäryhtiöt julkaisevat maan omia artisteja ja heidän musiikkiaan.

Suomessa kotimaisen musiikin osuus musiikkimarkkinoista lähentelee 60:tä prosenttia, mikä eurooppalaisella tasolla on varsin paljon. Suurin osa ulkomaisesta musiikista on angloamerikkalaista.

Laskukone ja tekijät

"Nykyaikainen elokuvastudio on eräänlainen clearinghouse tai jättimäinen laskukone, joka määrää, kuinka paljon rahaa kuhunkin asiaan käytetään ja kenellekin maksetaan. Kaikki muut toiminnot on ulkoistettu", Harri Kilpi kertoo.

"Jos haluaa elokuvalleen suuren yleisön, se on pakko levittää jonkin tällaisen jättiläisen kautta, joten siinä mielessä niillä on paljon valtaa. Käytännössä niillä on kuitenkin hyvin vähän tekemistä varsinaisen elokuvatuotannon kanssa."

Elokuvanteon varsinainen riski on ulkoistettu alihankkijoille, jotka ovat vastuussa siitä, että elokuva tehdään. Taru sormusten herrasta on hyvä esimerkki siitä, kuinka elokuvanteon alihankkijat voivat olla mistä päin maailmaa tahansa. Monet ovat yhdysvaltalaisia, monet eivät. Taru sormusten herrasta -elokuvan kohdalla studio oli TimeWarnerin omistama New Line Cinema, elokuvan valmistaja taas ohjaaja Peter Jacksonin uusiseelantilainen tuotantoyhtiö Wingnut Films.

Ulkoistaminen näkyy kuluttajalle elokuvien alkuteksteissä. Studion logoa - pyörivää maapalloa tai karjuvaa leijonaa - seuraavissa alkuteksteissä vilisee kummallisin nimin varustettujen firmojen logoja. Nämä ovat elokuvan tuotannosta vastaavia firmoja.

Usein osia elokuvasta ulkoistetaan edelleen vaikkapa siten, että alkuteksteistä vastaa erikoistunut alkutekstifirma. Legenda kertoo, että James Cameronin Titanic-elokuvan erikoisefekteihin osallistui yli 15 efektiyritystä.

Samaa logiikkaa noudatetaan muillakin aloilla. Joillain tietokonepelijulkaisijoilla on talon sisäisiä pelinkehitysyksiköitä, mutta kaiken ulkoistaminen on vallitseva trendi. Kehittäjäfirmoja löytyy monista eri maista. Viime aikoina etenkin itäeurooppalaiset pelinkehittäjät ovat olleet julkaisijoiden suosiossa.

"Uusin trendi on ulkoistaa osia pelituotannosta Kaukoidän maihin, erityisesti Kiinaan. Sikäläinen firma voi esimerkiksi kääntää pelin eri konsoleille sen jälkeen, kun varsinainen kehittäjä on tehnyt siitä ensin yhden version", Tilt-TV-ohjelman tuottaja ja pelitoimittaja Kalle Kaivola kertoo.

Sopimusten viidakko

Suomen ääni- ja kuvatallennetuottajat ry:n apulaisjohtaja Tommi Kyyrän mukaan levyjen tuottamisessa käytetään lukemattomia erilaisia sopimustyyppejä.

"Joskus levy-yhtiö tuottaa artistin levyn kokonaan. Jos käytössä on master-sopimus, artistin firma toimittaa levy-yhtiölle valmiin master-kopion, jonka voi lähettää suoraan tehtaalle. Silloin kun kotimainen artisti lähtee ulkomaille, on käytössä usein lisenssisopimus, jonka kautta levy-yhtiö julkaisee uudelleen jo kerran kotimaassa julkaistun levyn", Kyyrä kertoo.

Tietokonepelien tuotannossa noudatellaan samankaltaista kaavaa.

"Kehittäjältä julkaisijalle, julkaisijalta maahantuojalle, edelleen vähittäiskaup-piaalle ja lopulta kuluttajalle. Suomessa yli puolet peleistä myydään marketeissa, Prismassa, Citymarketissa ja muissa vastaavissa", listaa Kalle Kaivola.

Elokuva puolestaan käy teattereissa ja menee sitten televisioon ja dvd:lle. Tv-ohjelmat päätyvät suoraan televisioon ja dvd:lle.

Elokuvien kokonaistuotosta vain viidennes muodostuu teattereista saatavista tuloista, joten on perusteltua väittää, että televisio-ohjelmia ja elokuvia myös levitetään samoja reittejä pitkin. Suomalainen elokuva kerää valtaosan katsojistaan siinä vaiheessa, kun se näytetään televisiossa.

Jätit – uhka ja mahdollisuus

Köyhissä maissa ja kansainvälisille viihdejäteille vieraammilla kulttuurialueilla viihdetuotteet liikkuvat omia polkujaan. Espanjalainen viihde leviää Etelä-Amerikkaan ja egyptiläisiä elokuvia katsotaan arabiankielisillä alueilla. Intian Bollywood tuottaa elokuvia myös ulkointialaisille. Lontoossa on elokuvateattereita, jotka eivät muuta esitäkään.

Rahallisesti nämä virtaukset ovat kuitenkin pieniä puroja kansainvälisten suuryhtiöiden valtavan hyökyaallon rinnalla.

Oman poikkeusalueensa muodostaa porno. On arvioitu, että pelkästään Yhdysvalloissa pornoa ostetaan vuosittain noin kymmenen miljardin dollarin edestä. Siinä missä Yhdysvalloissa tulee markkinoille 400-500 fiktioelokuvaa vuodessa, tehdään pornoelokuvia vuosittain 9 000-12 000 kappaletta.

Vaikka porno kärsii piratismista mahdollisesti enemmän kuin mikään muu viihdetuote, on yleistä, että sitä myydään netin välityksellä suoraan tuottajalta. Pornoalalla on omat levitysfirmansa, mutta niiden mahdollisuudet vaikuttaa markkinoihin ja tuotteiden sisältöön ovat vähäisemmät siksi, että sekä pornon tekijöillä että kuluttajilla on lukuisia tapoja ohittaa levittäjä kokonaan.

Mediajättien paras puoli on se, että niillä on resurssit tehdä megaspektaakkeleita, jotka eivät olisi mahdollisia, mikäli tuote aiottaisiin myydä vain yhden maan markkinoilla. Ainakin tietokonepelien maailmassa jättien markkinakoneistot osaavat myydä vastahakoisillekin ihmisille uusia asioita.

Toisaalta kansainvälisten suuryhtiöiden valtarooli myös tukahduttaa luovuutta: elokuvaa ei lähdetä tekemään suurella rahalla, ellei olla aivan varmoja, että se palvelee yhtiön tarkoitusperiä eli rahan tekemistä.


Lordi-rahan matka maailmalle

Lordin levy-yhtiö on Sony BMG Finland. Jokaisesta ostetusta Lordi-cd:stä menee ensin noin puolet vähittäismyyjälle. Sen jälkeen raha kulkee joko tukkukauppiaalle tai suoraan levy-yhtiölle, riippuen siitä, miten yhtiö levittää tuotteitaan. Tässä vaiheessa Lordi saa oman osuutensa, ja jäljelle jäävät rahat muuttuvat Sony BMG Finlandin voitoiksi.

Kaikki edellä mainitut firmat maksavat veronsa Suomeen. Sony BMG Finlandilta raha jatkaa matkaansa Yhdysvaltoihin Sony BMG Musicille. Puolet menee eteenpäin Saksaan Bertelsmann-yhtiölle, puolet Japaniin Sonylle, ja sieltä edelleen laajalle joukolle aasialaisia, eurooppalaisia ja yhdysvaltalaisia sijoittajia.


Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2007


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!