Niin, suomalaisen poliittisen keskustelun ytimessä ovat, no, tiemäärärahat”, totesi kansanedustaja Anni Sinnemäki syksyisessä paneelikeskustelussa.
Täytyy myöntää, että näin valon. Joku onnistui vihdoin kiteyttämään puolentoista vuoden aikana kertyneet turhaumat ja hammastenkiristelyt. Ne olivat kasautuneet, kun koordinoin järjestöjen yhteistä 0,7-kampanjaa kehitysyhteistyövarojen nostamiseksi.
Tällä hetkellä eduskuntavaalikampanjamme haasteena on muokata viestejä sellaisiksi, että ne toimivat tässä suomalaisessa keskusteluilmapiirissä. Miten puhua köyhyyden vähentämisestä niin, että se kiinnostaa aikaansa seuraavia kansanedustajaehdokkaita?
Lause ”Kehitysmaille oikeus laittaa siltarumpunsa mihin haluavat” kiteyttäisi kieltämättä kauppapoliittisen sanomamme melko hienosti. Vapaakauppahössötys ja kansainvälisen viennin ihannointi rohkaisee nimittäin kehitysmaita vetämään suuren osan siltarummuistaan kansainvälisille rajoilleeen johtaville teille – siten saadaan siltarummutkin tukemaan maan ponnistuksia lisätä kansainvälistä kauppaa.
Näin tapahtuu siitäkin huolimatta, että todistusaineisto vientituotannon köyhyyttä vähentävästä vaikutuksesta on vähintäänkin niukkaa. Suurin osa kehitysmaista on jo 1980-luvulta asti pyrkinyt kasvattamaan vientiään ihan Maailmanpankin ohjeiden mukaisesti, mutta talouskasvu antaa odottaa itseään. Tasa-arvosta puhumattakaan.
Samaan aikaan pienviljelijät kiikuttavat tuotteitaan paikallismarkkinoille kärrypolkuja pitkin. Pyörän tarakalla, jos ovat oikein onnekkaita.
Kehitysyhteistyökään ei riitä piristämään tiettömien taipaleiden takana tilkkuaan viljelevää tansanialaista tai nicaragualaista. OECD kertoi viimeksi itsenäisyyspäivänä, ettei Suomi tue etelää senkään vertaa kuin vanhat EU-maat keskimäärin. Sitä paitsi tuotannon tukemiseen käytetty osuus kehitysyhteistyöstä on romahtanut viimeisen parinkymmenen vuoden aikana.
Me järjestöt osallistumme maaliskuun eduskuntavaalien alla myös turvallisuuskeskusteluun: Köyhyys ruokkii epidemioita, terrorismia, ympäristötuhoja ja huumekauppaa. Tuleekohan tämä riittävän lähelle keskivertokansanedustajaa vai vieläkö asian voisi vääntää paksummasta rautalangasta?
Henkilökohtaisesti on helppo keksiä perusteluita aktiivisemmalle kehityspolitiikalle. Emme voi ummistaa silmiämme ihmisten hädältä: tärkeä osa ihmisyydestämme on hukattu, jos niin teemme. Tämä sinänsä selkeä perustelu ei vain enää tunnu riittävän budjettineuvotteluissa. Siellä puhutaan ennen kaikkea roudasta, ohituskaistojen päällystysaikatauluista ja liikenneympyröistä.
Kirjoittaja on Kepan kehityspoliittinen sihteeri.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2007