Kehitysmaan viljelijät eivät hyödy hinnannoususta

Usein kuulee sanottavan, että naisen euro on 80 senttiä, mutta köyhien maiden viljelijöiden euro on edellistä vielä paljon pienempi. Varattomat perustuotteiden viljelijät eivät pääse hyötymään tuloista, jotka kasaantuvat jalostajille ja maailmanmarkkinoiden suhdanteita hyödyntäville kauppiaille.

Teksti: Ali MuchmoTeksti: John R. RaputinTeksti: Kemal DervisTeksti: Supachai Panitchpakdi

NäkökulmatKöyhyysKauppa

Kahvin, teen, kaakaon, puuvillan ja sokerin kysyntä on kasvanut. Myös niiden kuluttajahinnat ovat kohonneet, mutta viljelijöille maksettava osuus on kutistunut. Tämä saa köyhät maat ihmettelemään vapaan kaupan hyötyjä.

Norsunluurannikon kahvintuottajat saivat 17,5 prosenttia kuluttajahinnasta vuosina 1980-1988, mutta kaudella 1999-2003 enää 7,2 prosenttia. Indonesian kahvintuottajien osuus romahti 19,2:sta 7 prosenttiin.

Minne voitot kasautuvat ja miksei globalisaatio tässä tapauksessa toimi kehitysmaiden köyhyyden vähentämiseksi?

Perushyödykkeet ovat elintärkeitä Afrikan, Aasian, Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen talouksille. Maataloustuotteista saa elantonsa yli kaksi miljardia ihmistä. Riippuvuus on vahvin maailman 50:ssä vähiten kehittyneessä maassa, jotka ovat jääneet sivuun globaalista talouskasvusta.

Kun Kiinasta on tullut talousmahti ja Intian, Brasilian sekä Venäjän kaltaiset nousevat taloudet ovat edistyneet vakuuttavasti, kehitysmaiden maataloustuotteiden kysyntä on kasvanut ja tuotanto sen myötä. Riisikaupan volyymi oli vuosina 2003-2005 liki 68 prosenttia suurempi kuin kymmenen vuotta aiemmin. Puuvillan kauppa kasvoi 49, vihannesten 70 ja leikkokukkien 73 prosenttia.

Viennillä ansaitut voitot voisivat auttaa kehitysmaita nostamaan asukkaitaan köyhyydestä ja monipuolistamaan talouttaan, mutta valtaosa voitoista näyttää päätyvän muualle.

Pellolta marketin hyllylle ulottuva mutkikas "arvoketju" ei toimi pienviljelijän eduksi. Suurin osa rahasta kasaantuu loppupäähän, jossa ruoka ja luonnontekstiilit jalostetaan tuotteiksi, pakataan, brändätään ja markkinoidaan.

Brasiliassa toukokuussa pidetyn kansainvälisen kokouksen tavoitteena oli taata kehitysmaille suurempi hyöty siitä, minkä ne osaavat parhaiten. Kokouksen pääjärjestäjänä oli Common Fund for Commodities -järjestö yhteistyössä Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren maiden AKT-järjestön, YK:n kauppa- ja kehityskonferenssin Unctadin, YK:n kehitysrahaston UNDP:n sekä Brasilian valtion kanssa.

Nyt on toiminnan aika, sillä perushyödykkeiden buumi ei jatku ikuisesti. Köyhyyden vähentäminen on paras aloittaa ripeästi ennen kuin hinnat taas romahtavat. Suotuisa kausi voi jatkua viisi tai kymmenen vuotta - kuka tietää.

Tuotantoa pitää monipuolistaa, sillä neljällä jalalla seisova pöytä kestää mullistuksia vankemmin kuin kaksi- tai kolmijalkainen. Noin 85 kehitysmaata hankkii nyt perushyödykkeillä yli puolet vientituloistaan, ja 70 maalla yli puolet viennistä muodostuu korkeintaan kolmesta hyödykkeestä.

Kehitysmaat vasta opettelevat globaalia peliä. Kansainvälisten rahoituslaitosten mantrana oli 1990-luvulla, että valtioiden on annettava markkinoiden toimia vapaasti. Monen kehitysmaan hallituksen käskettiin lopettaa maatalouden hintaneuvottelut ja kuljetusten sekä markkinoinnin järjestäminen pientuottajille. Tilalle ei kuitenkaan tullut yksityisiä palveluja. Tuhannet pientuottajat jätettiin selviytymään omin avuin neuvotteluista kansainvälisten suurostajien kanssa. Lisäksi kilpailijoina ovat teollisuusmaiden kollegat, jotka saavat avokätisiä tukiaisia ja joiden kotimarkkinat on suojattu korkeilla tuontimaksuilla.

Yksityiset sijoitukset ovat elintärkeitä. Esimerkiksi yhteinen varasto voi olla merkittävä helpotus syrjäseutujen viljelijöille. He voivat pitää kahvinsa tai kaakaonsa varastossa ja myydä vasta, kun hinta nousee. Nykyisin liian monen on pakko myydä satonsa heti korjuun jälkeen. Myös tuotteiden jalostus ja pakkaus voitaisiin tehdä kotimaassa, jos olisi välineet ja tarvittava ammattitaito.

Teollinen vallankumous rahoitettiin maataloudessa syntyneellä ylijäämällä. Nykyiset köyhät alueet ansaitsevat saman mahdollisuuden. Muuten voi käydä, kuten sambialainen viljelijä ennustaa: "Ellette maksa vientituotteistamme säällisesti, meistä itsestämme tulee vientituote." IPS


Ali Mcuhmo johtaa Common Fund for Commodities -järjestöä, John R. Kaputin AKT:tä, Supachai Panitchpakdi Unctadia ja Kemal Dervis UNDP:tä.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 10/2007


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

John R. Raputin