Levyarvostelut

Ripatti esittelee malilaisen kitaristi-laulajan Habib Koitén, jonka tuotanto ylittää perinteiden rajoja. Lisäksi Ripatti suosittelee perinnetietoista tangoa ja johdattelee kuuntelijan mielikuvituksen syövereihin suomalaisen Uttu Aavaksen tuotannon kautta.

Teksti: Matti Ripatti

MusiikkiAfrikkaMaliLänsi-Afrikka

Habib Koité: Afriki

Cumbancha

Malilaisen kitaristin ja laulajan Habib Koitén (s. 1958) muusikonura alkoi samalla tavalla kuin varmaan useimpien hänen malilaisten kollegoidensa: pikkupojasta lähtien hän seurasi ja matki vanhempia sukulaisiaan, Koitén tapauksessa äitiä ja isoisää. Suvulla oli jo pitkät perinteet muusikkoudessa. Nuori Habib taisi kuitenkin olla suvun grioteista ensimmäinen, joka sai myös muodollista musiikkikoulutusta Malin pääkaupungin Bamakon kansallisessa taideinstituutissa. Jo puolen vuoden opiskelujen jälkeen hänet nimitettiin oppilaitoksen oman yhtyeen johtajaksi. Se kieli paitsi epätavallisesta lahjakkuudesta ja johtajanominaisuuksista, myös avarasta asenteesta.

Tällaiset elämäkerran pikkuyksityiskohdat nousevat mieleen, kun kuuntelee Habib Koitén uutta albumia. Se havainnollistaa komeasti miehen poikkeuksellista monipuolisuutta. Malilaisessa musiikissa kun on lukuisia erilaisia paikallisia ja sukuperinteitä, ja useimmat muusikot ovat keskittyneet vain omaansa. Koité sen sijaan syleilee niitä kaikkia, mikä tekee hänen omasta musiikistaan hitusen antologianomaista. Se ei sivumennen sanoen ole mikään moitteen aihe, ei etenkään malilaista musisointia hieman pitemmän kulttuurillisen etäisyyden päästä lähestyvän kuuntelijan kannalta.

Koitén uusin albumi on kuuteen vuoteen ensimmäinen studiossa äänitetty, ja asiaan onkin paneuduttu tapauksen vaatimalla huolella. Miellyttävän akustisvoittoiset, usein Koitén taidokasta kitaransoittoa kauniisti esiintuovat laulut soivat kirkkaina ja elävinä. Ja odotusten mukaisesti monipuolisina.

Vaihtelevuuden kääntöpuoli on kyllä se, ettei kokonaisuus nautittavuudestaan huolimatta kosketa niin syvältä kuin jonkun keskittyneemmän malilaisen muusikon, vaikkapa jo edesmenneen Ali Farka Touren teokset. Mutta mielihyvä on taattu, eikä se tosiaankaan ole mikään vika.

Think Global Tango

Oxfam/World Music Network

Tangon suomalaisen variantin voi huoletta unohtaa tämän hienon nykytangokokoelman äärellä. Argentiinalaisten, ranskalaisten ja espanjalaisten taiteilijoiden ja yhtyeiden esitykset todistavat, että tangon maailmankaikkeus on laaja ja hyvin perinnetietoinen silloinkin, kun se on lähtökohdistaan etääntyneimmillään. Loistava dokumentti tästä on esimerkiksi Otros Aires -yhtyeen La Pampa Seca, jossa legendaarisen Carlos Gardelin ääntä vuodelta 1922 sämplätään trip hop -henkisesti sykähtelevään elektronitaustaan. Tunnelma on väkevän utuinen, suorastaan harha-aistimuksellinen. Saman sukuisessa hämärän rajamaassa liikuskelevat melkein kaikki muutkin.

 

Uttu: Starlight Origin

Uttu Music

Tunnelma on avainsana myös suomalaisen säveltäjä ja muusikko Uttu Aavaksen lähes yksin luomalla albumilla. Avaruus, luonto ja fantasia ilmoitetaan taiteilijan innoituksen lähteiksi, ja kyllä kuulijankin mielleyhtymät vahvasti vievät ainakin avaruuteen. Fantasiasta en sitten tiedä, sillä se, että kappaleiden pitkän pitkät syntetisoijakaaret ja rytmitoistot vääjäämättä saavat ajattelemaan avaruutta, on oikeastaan osoitus kuuntelijan äänimielikuvituksen kliseisyydestä.


Julkaistu Kumppani-lehdessä 11/2007


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!