Puhe & kupla: Oman tilan kaipuu

Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaiset eivät kaipaa ympärilleen hiljaisuutta. Kirjoittajalle ahdistusta ei aiheuta itse meteli, vaan sitä aiheuttavat ihmiset.

Teksti: Kirsi Cheas

Näkökulmat

Arkiaamuni alkavat bussimatkalla, joka kestää ruuhka-aikaan puoli tuntia. Tavan mukaan käperryn pehmeälle penkille ja syvennyn ajatuksiini... paitsi silloin, kun vierustoverini puhuu kovaäänisesti puhelimessa koko matkan ajan. Kanssamatkustajat eivät voi välttyä kuulemasta henkilökohtaisia keskusteluja, kuten mistä aiheesta kyseinen henkilö on viimeksi tapellut anoppinsa kanssa. Välttelen myös tyyppiä, jonka korvakuulokkeista kaikuva jytä rikkoo linja-auton suloisen hiljaisuuden.

Tuskin tunnistan itseni samaksi ihmiseksi, joka asui kaksi vuotta Dominikaanisessa tasavallassa ala-asteen vieressä. Avoimista ikkunoista kantautui lasten kiljunnan lisäksi kadun mölinää: ohi ajavat kuskit soittivat täysillä menopeliensä stereoita, naapurissa pauhasi eri radiokanavia ja katukaupustelijat karjuivat mainoslauseita megafoneihinsa.

Tämän kaiken keskellä opiskelin tyytyväisenä ja keskittyen. Suomeen palattuani kulttuurishokki iski ensimmäisen kerran Helsingin yliopiston luentosalissa, jossa oli niin hiljaista, että salin toisella puolella pöydältä lattialle putoava viivoitin sai minut hypähtämään säikähdyksestä.

Karibialla mölyä tulee kaikkialta; toisin kuin helsinkiläisessä bussissa yksi ääni ei kuulu ylitse muiden. Tämä mahdollistaa keskittymisen myös metelin keskellä.

Helsingin Sanomat kertoi hiljattain teetetystä tutkimuksesta, jonka mukaan suomalaiset eivät kaipaa ympärilleen hiljaisuutta. Eniten harmistunkin huomatessani bussipysäkillä, että mp3 -soitin on jäänyt kotiin. Miten nyt sulkisin mieleni muiden matkustajien keskusteluilta?

Karibialta kotoisin olevat ystäväni ahdistuvat tullessaan vierailulle hiljaiseen suomalaiseen kotiini. Kirjailija Mario Vargas Llosan Dominikaaniseen tasavaltaan sijoittuvassa teoksessa "Vuohen juhla" ilmenee ajatus, että paikalliset eivät halua kohdata hiljaisuuden mukanaan tuomia ajatuksia.

Itse taas taidan olla sen verran supisuomalainen, etten aina kestä kohdata ääntä aiheuttavia ihmisiä.


Julkaistu Kumppani-lehdessä 11/2007


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!