Lobbarit ovat vaikuttamisen ammattilaisia

Lobbaamalla pyritään vaikuttamaan arvovaltaisiin henkilöihin. Valtakunnan päättäjien agendalle yltävätkin parhaiten ne asiat, joiden puolesta pidetään kunnolla meteliä. Lobbarit tietävät, milloin ja miten poliitikkoja kannattaa lähestyä.

Teksti: Pia Laine

Pitkät
Zabou Carriére

teema_aula.jpg
Euroopan parlamentissa työskentelee tuhansia virkamiehiä.

Eduskuntatalon 46 kiviporrasta ovat nähneet paljon. Poliitikot ja virkamiehet kipuavat portaat vauhdilla, mutta harva se viikko portaiden tuntumaan pysähtyy mielenosoittajien joukko. Milloin vaaditaan lisää palkkaa, milloin maataloustukia tai ihmisoikeuksia Burmaan.

Mielenilmausten aiheet ovat yhtä kirjavia kuin suomalainen yhteiskunta.

Parin kilometrin päässä Helsinginkadulla väki vaihtuu harvemmin. Täällä asunnottomien auttajana tunnetun Veikko Hurstin työn jatkajat jakavat ilmaista ruokaa. Satojen ihmisten leipäjono kiemurtelee keskellä pääkaupunkia kahdesti viikossa - vauraassa maassa, keskellä nousukautta. Näky on karu, mutta siihen tottuu.

Yhtäällä yhdet pitävät meteliä itsestään, toisaalla toiset seisovat kuukaudesta toiseen hiljaa jonossa. Valtakunnan mediaan ja päättäjien agendalle yltävät parhaiten ne asiat, joiden puolesta pidetään kunnolla meteliä. Ja joita jaksetaan lobata tehokkaasti.

Joka neljäs vuosi, eduskuntavaalien jälkeen, politiikan eliitti linnoittautuu Säätytalolle päättämään, mitä valtakunnassa seuraavat vuodet tehdään. Hallitusohjelma on paperi, jonka jokainen lobbari toivoo suhtautuvan omaan asiaansa suosiollisesti.

Viime huhtikuisissa hallitusneuvotteluissa poliitikkojen ohella hallitusohjelmaa pääsi Säätytalolle kirjoittamaan myös Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Anders Blom. Hän sai superlobbarin maineen ja liiton kannan hallitusohjelmaan.

Se sai kokeneemmatkin poliitikot nikottelemaan. Myös Suomessa alettiin pohtia lobbareiden asemaa.

Kuka lobbaa ketä?

Keitä sitten lobbarit ovat? Niiden tahojen edustajia, jotka haluavat saada oman kantansa huomioon otetuksi päätöstä tehtäessä. He voivat edustaa yrityksiä, konsulttifirmoja, etujärjestöjä, kansalaisryhmiä, oikeastaan ketä vain.

Ja niitä jotka tietävät, että nyt on tekeillä heidän kannaltaan tärkeä päätös. Parhaiten päätösten valmistelusta pysyvät kärryillä ne, joilla on siihen parhaat resurssit: tarpeeksi rahaa palkata ammattitaitoista henkilökuntaa asiaa seuraamaan.

Vain harvan lobbarin käyntikortissa lukee "lobbari". Yleensä vaikuttamistyötä tekee osana muuta työtään alasta muutenkin perillä oleva asiantuntija, joskus lobbaukseen ja vaikuttamiseen erikoistunut konsultti. Silloin tällöin asialla on myös tavallinen, asiasta innostunut kansalainen. Suomen kielessä lobbari-termin kaiku on hieman kolkko, toisin kuin monissa muissa maissa.

Tunne, tiedä, verkostoidu

Maailma - siis tietoverkko - on pullollaan oppaita, jotka opettavat vaikuttamaan. Niiden kaikkien viesti on samansuuntainen: tiedä, tutki, verkostoidu. Etsi käsiisi oikea ihminen oikeaan aikaan. Ole niin pätevä, että asian valmistelija olisi hukassa ilman sinua. Auta päättäjää näyttämään asiantuntevalta.

Yhtenä vaikuttamiskeinona on julkisuus. Juuri sen osan vaikuttamistyöstä me kaikki näemme. Poliitikkoon kannattaa vedota sillä, että näin suuri määrä potentiaalisia äänestäjiä haluaisi sinun ottavan kannan, jota mekin kannatamme.

Kaikkien ei kuitenkaan tarvitse turvautua julkisuuteen. Jos pääsee suoraan vallan luokse, on turha tehdä mutkaa julkisuuden kautta. Valtaosa lobbauksesta jääkin piiloon.

Ketä sitten lobataan? Sitä, jolla on valtaa päättää tai vaikuttaa päättäjään. Vaikka poliitikot ovat ilmeisimpiä kohteita, lobbaria kiinnostaa myös päätöksiä valmisteleva virkamies. Hänhän kirjoittaa taustapaperin, jonka pohjalta päätöstä aletaan sorvata.

Lobbari A:n unelmana onkin päästä kantoineen vaikuttamaan valmistelijoihin ja päättäjiin niin aikaisin kuin mahdollista. Ainakin ennen kuin lobbarit B, C ja D ehtivät.

Lobbarit ja lobbausoppaat painottavat sitä, ettei lobbauksella ole mitään tekemistä korruption tai lahjonnan kanssa. Yleensä ei olekaan.

Silti lobbaus on aiheena kuin saippua. Koska Suomessa ei säädellä lobbausta mitenkään, siitä ei myöskään löydy kattavaa tietoa. Sen vilpittömyyteen uskominen on todellakin uskon asia.

Miljoonien dollarien lobbari

Suomen ulkopuolella lobbareiden toiminnasta on oltu kiinnostuneita jo pitkään. Etenkin Yhdysvalloissa lobbausta säädellään tiukasti. Vuodesta 1995 lähtien jokaisen ulkopuolista rahoitusta saavan lobbarin on ollut pakko rekisteröityä sekä antaa toiminnastaan raportti kahdesti vuodessa. Siitä huolimatta maassa on nähty mittavia lobbausskandaaleja.

Hurjinta tunnettua lobbausmyllyä pyöritti Jack Abramoff, jonka kutoma lahjonnan ja voitelun verkosto alkoi purkautua vuonna 2004. Abramoff kuittasi edustamiltaan intiaaniheimoilta kymmenien miljoonien dollarien palkkiot vaikuttamistoiminnasta. Yli viisi miljoonaa päätyi maan pääpuolueiden kassaan. Suurimmat lahjoitukset yksittäisille poliitikoille olivat yli 100 000 dollarin suuruisia. Abramoffin tarina on kuin suoraan Hollywoodista, eikä se kuulostaisi kasinoineen, lahjuksineen ja laittomuuksineen uskottavalta, ellei sitä olisi oikeuden edessä todeksi punnittu.

Abramoff-skandaali vei vankilaan paitsi petoksesta, veronkierrosta ja lahjonnan suunnittelusta jo tuomitun päähenkilönsä, myös tukun hänen yhteistyökumppaneitaan. Kaksi nimekästä republikaaniedustajaa joutui eroamaan sen seurauksena. Tapaus on poikinut Yhdysvaltoihin myös entistä tiukemmat lobbaussäännöt.

Rikos oli niin räikeä, että Abramoffista tuli tahtomattaan paras perustelu lobbauksen entistä tiukemmalle sääntelylle.

Avoimuuden asialla

Euroopassa yli 140 kansalaisjärjestön yhteenliittymä Alter-EU on jo pari vuotta vaatinut lobbaukselle tiukempia pelisääntöjä. Se vaatii EU-lobbareille pakollista rekisteröitymistä, josta kävisi ilmi, mitä teemoja kukin lobbaa ja minkä verran he saavat rahoitusta edustamiltaan asiakkailta. Lisäksi se vaatii lobbareilta sitoutumista alan eettisiin sääntöihin.

"Rekisteröinti ja raportointi ei vielä sinänsä takaa mitään, mutta esimerkiksi Abramoffin tapauksessa raportit auttoivat pääsemään toiminnan jäljille", yhdysvaltalaisen Corpwatch US:in edustaja Pratap Chatterjee sanoi Alter-EU:n lokakuisessa tapaamisessa.

Nykyään Euroopan parlamentissa pidetään lobbareista rekisteriä, mutta siihen kirjautuminen on vapaaehtoista. Tekeillä ovat uudet, entistä tiukemmat säännöt. Lobbausmietintöä valmisteleva suomalaismeppi Alexander Stubb on perännyt myös kunnon sanktioita sääntöjen rikkojille. Komission puolella rekisteriä ei ole, mutta sellaista suunnitellaan.

Kriittisimmätkään äänet eivät vastusta lobbausta sinänsä - ihmiset vaikuttavat aina toisiinsa, eikä kukaan elä umpiossa. Sen sijaan halutaan entistä avoimempaa ja läpinäkyvämpää lobbausta.

Avoimuutta peräävät järjestöt ovat huolissaan myös niin sanotusta pyöröovi-ilmiöstä, jossa päättäjiä siirtyy politiikasta suoraan liike-elämän lobbareiksi. Tuore esimerkki kotimaan politiikasta on Suvi-Anne Siimes, joka siirtyi eduskunnasta lääketeollisuuden ykköslobbariksi.

Tarkimmat luvut entisten poliitikkojen lobbausyhteyksistä löytyvät Yhdysvalloista, jossa rekisteröityminen on pakollista. Sikäläinen Public Citizen -järjestö on laskenut, että vuosien 1998 ja 2005 välillä politiikan jättäneistä kongressiedustajista 43 prosenttia oli ekisteröitynyt lobbareiksi.

Palataanpas perusteisiin. Demokratiassa on sovittu, että äänestetään yhdessä kourallinen väkeä istumaan johonkin prameanpuoleiseen rakennukseen päättämään yhteisistä asioista. Sinne vaan kaikki siltarummun, talouspoliittisen muutoksen ja hammaslääkärijonon lyhentämisen pyytäjät.

Vaalien välillä politiikkaan vaikuttaminen harvemmin kiinnostaa, elleivät poliittiset päätökset tule kovin lähelle omaa arkea. Kynnys vaikuttaa on matala, kun kyseessä on konkreettinen, itseä lähellä oleva asia. Kun lasten lähikoulua ollaan sulkemassa, riittää asiasta kiukkuisia vanhempia päättäjän kuin päättäjän pakeille.

Harva päätös jaksaa kuitenkaan kiinnostaa suurta yleisöä. Mitä kaukaisempi, teknisempi ja kuivempi asia on valmistelussa, sen vähemmän meteliä. Kuitenkin Suomen kanta jonkin tietyn EU-direktiivin yhteen kiemuraan voi päätyä vaikuttamaan oman lapsen tulevaisuuteen paljon lähikoulua enemmän.

Aktiiviset, päätöksenteon koreografian tuntevat kansalaiset osaavat ajaa omaa asiaansa, etujärjestöt ja liike-elämä omaansa. Maahan mahtuu kuitenkin monta tärkeää, mutta vähälle rummutukselle jäävää asiaa. Kuten vaikka se Helsinginkadun leipäjono.


Ja räikein lobbari on...

Kuka on vuoden 2007 pahin EU-lobbari? Irtoaisiko titteli yrityksellä vesittää autojen hiilidioksidipäästöjen säätelyä? Vai saavatko BMW, Daimler ja Porche varteenotettavan kilpailijan Afrikan kehitysasioiden neuvonantajasta, joka nostaa palkkaa Afrikkaan havittelevalta energiafirmalta?

Neljän lobbausta seuraavan järjestön Worst EU Lobby -palkinto jaetaan kolmatta kertaa joulukuun alussa. Vuosi sitten räikeimmäksi lobbariksi kruunattiin energiajätti Exxon ilmastonmuutosta kyseenalaistavan tutkimuksen rahoittamisesta.

Viimevuotisessa kilpailussa Suomikin pääsi perintöprinsessaksi lobbareiden erityissuosimisen sarjassa. Se järjesti puheenjohtajamaana yhdessä Itävallan kanssa korkean tason tapaamisen eurooppalaisesta bioteknologian strategiasta. Bioteknologia-teollisuuden lobbarit olivat tervetulleita tapaamaan päättäjiä, mutta järjestöjen edustajat saivat jäädä oven ulkopuolelle kolkuttelemaan.

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 11/2007


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Pia Laine profiilikuva oranssilla taustalla

Pia Laine

Pia Laine on Maailman Kuvalehden toimittaja. Hän kirjoittaa, editoi ja kuvatoimittaa.