Nykytanssi kasvattaa luottamusta

"Adugna" on Etiopian ensimmäinen ja suurin nykytanssiryhmä, joka on antanut monelle nuorelle ainutlaatuisen mahdollisuuden toteuttaa itseään. Ryhmän nimi merkitseekin onnea.

Teksti: Katri Simonen

PitkätAfrikkaItä-AfrikkaEtiopia

Shiferaw Tariku oli taittelemassa sanomalehtipaperista kahvi- ja sokeripusseja, kun tuttu mies tuli tapaamaan häntä. Mies kertoi tuntemastaan ulkomaalaisesta ja tämän koulutushankkeesta. 10-vuotias Shiferaw innostui: hän voisi oppia englantia!

Kävi ilmi, että kyse olikin tanssista, nykytanssista, ja ison esityksen valmistamisesta.

"En tiennyt mitä nykytanssi tarkoittaa, ajattelin että se on perinteistä tanssia, mitä kaikki tanssivat", Shiferaw Tariku, jo 25-vuotias, kertoo menneestä. Olemme ison autotallin näköisellä tanssisalilla, joka sijaitsee eräällä Addis Abeban pienistä kujista.

Englantilainen koreografi Royston Maldoom harjoitti sataa slummin nuorta uudenlaiseen tanssiin kolmen viikon ajan . "Äitipuoleni oli vihainen. ’Olet ulkomaalaisen kanssa etkä saa rahaa!’ hän sanoi. Mutta saimme matkarahat ja kolme ateriaa päivässä", Tariku kertoo.

Projektin nimi oli Adugna - nimi merkitsee onnea. Se huipentui esiintymiseen Masqal Square -aukiolla, kymmenien tuhansien silmäparien seuratessa tapahtumaa. Nykytanssi oli tullut Etiopiaan yhtäkkiä ja itseoikeutetusti, vuonna 1996.

Puolen vuoden kuluttua Maldoom palasi takaisin Etiopiaan yhdessä irlantilaisen koreografin Mags Byrnen kanssa. Hän valitsi parikymmentä nuorta viiden vuoden erityiskoulutukseen. Adugnan yhteyteen perustettiin myös kymmenen liikuntavammaisen nuoren tanssiryhmä Adugna Potentials.

Shiferaw Tariku oli yksi koulutukseen valituista, nyt hän sai ruveta opiskelemaan englantia. Ja perinteistä sekä nykytanssia, koreografiaa, rummutusta, draamaa, pedagogiikkaa, näytösten tuottamista, elämäntaitoja, hierontaa, ensiapua. Hän jätti paperityöt.

Muutos on mahdollinen!

Nuoret suorittivat tanssitutkinnon vuonna 2001 ja alkoivat työskennellä yhteisöissä. Shiferaw Tariku pitää pari kolme kertaa viikossa toisen opettajan kanssa tanssityöpajoja. Koolla on parikymmentä nuorta, osa heistä on liikuntavammaisia tai esimerkiksi polion vammauttamia.

Tarikun mukaan "terveet" ja liikuntarajoitteiset arastelevat aluksi toisiaan. Normaalisti liikkuvat pelkäävät satuttavansa vammaisia. Vammaiset ajattelevat, että kyse on vain keskustelemisesta. Kehitysvammaisilla ei ole estoja, mutta he tarvitsevat vakaan turvallisuudentunteen.

"Kun luottamus syntyy, oppiminen on nopeaa liikuntakyvyistä riippumatta. Kyse on ryhmästä, yhteistyöstä, jossa jokainen voi oppia ja antaa jotakin. Ja yhteisö oppii uutta suhtautumista. Olen hyvin onnellinen kun näen, että muutos on mahdollinen", Tariku sanoo.

Adugnan ongelmana on se, että monet ryhmän jäsenet ovat muuttaneet Eurooppaan eikä uusia ole tullut tilalle. Adugna on 80 miljoonan asukkaan maassa ainoita nykytanssiryhmiä ja kaipaisi kipeästi opettajia ulkomailta.

"Pelkäsin aluksi, mutta esiinnyin silti"

Kun Andualem Kebede, 28, oli viisivuotias, hänen molemmat jalkansa ja toinen kätensä halvaantuivat. "Äiti sanoi, että tämä tapahtui rokotuksen jälkeen."

Nykyään Kebede saa matkarahat ja hieman palkkaa opetustyöstään vammaisten nuorten kanssa. Omia tanssiharjoituksia hänellä on pari kertaa viikossa.

"Pelkäsin aluksi, mutta esiinnyin silti. Palaute rohkaisi jatkamaan. Jotkut eivät usko, että olen liikuntavammainen, he tulevat koettamaan jalkojani näytöksen jälkeen", Kebede kertoo.

"Kun pidän kursseja, keskustelemme siitä, miten nuoret kokevat itsensä ja mitä pelkoja heillä on. Sen pohjalta edetään. Noin kuukauden kuluttua he vapautuvat ja alkavat luottaa toisiinsa."

Nykytanssi on myös konkareille vahva tunteiden esiintuomisen keino.

"Se ilmaisee ihmisen sisimpiä tunteita, siksi vammaisuudella ei ole mitään merkitystä", kiteyttää yksi Adugnan tanssija Addisu Demessie.

"Nykytanssin kautta voi ilmaista kaikkea. Surua, onnea, sairautta, itkua. Liikkeiden kautta voin lähettää viestejä, kertoa totuuden", Shiferaw Tariku kiteyttää.


Tämän päivän tanssi ei ole omistettavissa

Leena Tolonen

Onko nykytanssi samanlaista Afrikassa ja Euroopassa? Ei ole, kirjoittaa tanssija ja koreografi Leena Tolonen. Tanssia ei voi omistaa eikä viedä, vaan se syntyy yhä uudelleen, kaikkialla.

 

Muutamia vuosia sitten Kuopio tanssii ja soi -festivaaleilla esiintyi eteläafrikkalainen tanssiryhma "Moving into Dance Mophatong". Ryhmä näkyi paitsi festivaalin päänäyttämöllä myös toritapahtumassa, jossa festivaali avautuu niillekin, jotka eivät syystä tai toisesta päädy teatteriin asti.

Eteläafrikkalainen ryhmä keräsi valtaisat suosionosoitukset värikkäällä ja äänekkäällä esiintymisellään. Mutta silti havaitsin teatteriyleisön jälkitunnelmassa myös pientä vaivaantunutta yllättyneisyyttä.

"Jotenkin kuvittelin, etta he olisivat esittäneet jotakin... no, afrikkalaisempaa."

Jostain syystä nykytanssi kuvittelee usein olevansa puhtaasti länsimainen ilmiö. Tanssihistoria kertoo modernin tanssin esiäidin, Isadora Duncanin, seuraajien tuoneen modernin tanssin siemenen aikanaan Amerikasta Eurooppaan.

Kohtasin eteläafrikkalaisia (nyky)tanssin vaikuttajia seuraavan kerran Amsterdamissa. Tanssiseurueen johtaja pohti, miksi Etelä-Afrikassa ammattitanssijat ovat usein slummeissa kasvaneita nuoria.

"Tanssijan ammatti elättää niin huonosti, että tarjoan sitä vain niille, joilla olisi muuten asiat vielä huonommin."

Toisin kuin Euroopassa Etelä-Afrikassa naistanssijoista on enemmän pulaa kuin miehistä. Näin on erityisesti klassisemmissa seurueissa.

"Afrikkalaisen naisen vartalo sopii harvoin siihen muottiin, jonka länsimaat ovat määränneet balettitanssijalle", totesi seurueen johtaja.

Keskustelu sai minut vihaiseksi. Tanssia ylistetään usein universaaliksi kieleksi. Mutta mikä on tuo "universaali kieli"?

Jos se on sitä, että balettitanssijan täytyy näyttää samalta jokaisessa maailman kolkassa, niin universaaliuden käsite alkaa tuntua mielettömyydeltä. Toivottavasti se ei myöskään tarkoita sitä, että niin kutsuttua nykytanssia voitaisiin "viedä" tai "tuoda" jonnekin - aivan kuin tanssi olisi uusi tuote tai tavara somassa paketissa.

Miksi Isadora Duncan alkoi tanssia uudella tavalla? Ehka hän tunsi, että tanssi on jotakin erilaista, lähempänä ihmistä, luontoa ja luonnollisuutta kuin mitä oli totuttu näkemään ja ajattelemaan.

Jokaisella ihmisellä tulisi olla sama oikeus tanssiin myös nykypäivänä - tehdä siitä omansa, mitä tahansa se tarkoittaakaan.

Suosikkini nykytanssin käännöksistä löytyy hollannin kielestä: hedendaagse dans voisi kääntyä suomeksi ’tämänpäiväiseksi tanssiksi’. Tanssiksi, joka ei ole sidottu aikaan, tyylisuuntaan, ihmisryhmään, keulahahmoihin tai kehonmuotoon.

Tämänpäiväinen tanssi ei voi olla omistettu, keksitty tai määritelty.

Se on yhtä pakeneva kuin liikkuvan ihmisen kehosta kohoava hengitys - yhtä vapaa, yhtä läsnä ja yhtä erityinen. Sitä ei voi opettaa, viedä, tuoda tai tallentaa. Se on löydettävä uudelleen yha uusista paikoista.


Kirjoittaja on tanssija, koreografi ja toimittaja


Julkaistu Kumppani-lehdessä 11/2007


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!