Teleyritykset auttoivat Burman aktivisteja vahingossa

Burmassa valtaa pitävä sotilasjuntta on pyrkinyt peittelemään maan tapahtumia muulta maailmalta.
Kuvat ja kertomukset armeijan viimeaikaisista väärinkäytöksistä päätyivät kuitenkin hetkessä etusivun uutisiin kaikkialla. Sotilasjuntta ei osannut varautua protestoivien kansalaisten kykyihin hyödyntää teknologian mahdollisuuksia.

Teksti: Timo Kuronen

MediaAasiaKaakkois-AasiaMyanmar

Kun Burman edellinen kansannousu vuonna 1988 päättyi yli 3 000 ihmisen hengen vaatineeseen verilöylyyn, tieto tapahtumista tihkui maailmalle hitaasti. Vuonna 2007 tilanne oli toinen: maailmalla seurattiin lähes reaaliaikaisesti armeijan rynnäkköä buddhalaismunkkien ja siviilien kimppuun.

Teknologian vallankumous näytti yllättäneen sotilasjuntan. Se vastasi pimentämällä internet-yhteydet, estämällä pääsyn suosituille blogi-sivustoille sekä katkaisemalla aktivistien, toimittajien ja kansainvälisten uutistoimistojen puhelinlinjat heti veristen uutisten levittyä maailmalle.

“Internetin ja puhelinten sulkeminen hidasti uutisointia, mutta meillä oli muitakin keinoja", kertoo Burman demokraattinen ääni -uutistoimiston Thaimaan-osaston johtaja Toe Zaw Latt. Hänen mukaansa valokuvia ja raportteja lähetettiin maailmalle yritysten ja suurlähetystöjen satelliittiyhteyksien kautta.

Merkittävimmät Burman tilanteesta kertovat toimitukset sijaitsevat maan ulkopuolella: Intiassa maanpaossa elävien burmalaisten toimittajien Mizzima-uutistoimisto Delhissä, Irrawaddy-lehti Thaimaan Chiang Maissa ja Burman demokraattinen ääni Oslossa. Kullakin niistä on kuitenkin kattava joukko avustajia Burmassa. Monet turisteina Burmassa vierailevat salakuljettavat cd-romppuja ja kuvanauhoja kansainvälisille uutistoimistoille ja tv-asemille.

Teknologia-analyytikko Geoff Longin mukaan sotilasjuntta on ollut avokätinen maahan investoiville ulkomaisille yrityksille. Monikansallisen Alcatel-Lucentin kiinalainen tytäryhtiö Alcatel Shanghai Bell on rakentanut maahan kännykkäverkkoja. Thaimaan entisen pääministerin Thaksin Shinawatran perheyritys Shin Satellite liitti puolestaan pari vuotta sitten Burman satelliittiverkkoonsa tarjoten muun muassa internet-yhteyksiä.

Yllättäen aasialaisista teleyrityksistä tulikin syyskuun lopulla burmalaisten aktivistien ystäviä. Teleyhtiöt ovat tavanneet vähätellä Burman kauppasaartoa, mutta tarjoamalla yhteyksiä ulkomaailmaan ne saattoivat tulla huomaamattaan pelastaneeksi lukuisia ihmishenkiä.

Kesäkuussa Burman juntta julkaisi suunnitelman Yadanabon-kyberkaupungista, jonne se aikoi kutsua Aasian eturivin teknologiayrityksiä. Kansainvälisen reaktion vuoksi hanke mennee jäihin. Tai ehkä juntta pelkääkin teknologian lisäävän demokratiaa.

 


Julkaistu Kumppani-lehdessä 11/2007


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!