Eettistä muotia Pariisissa

Muotikin voi olla eettistä, tuli todistetuksi Pariisissa järjestetyillä reilun muodin messuilla.

Teksti: Taina Tervonen

PitkätKehitysyhteistyöKulttuuriTalousKauppaEurooppaLänsi-EurooppaRanska
ZABOU CARRIÈREreppis.jpg
Osa mannekiineista on kotoisin Rio de Janeiron slummeista.

Salamavalot välähtelevät, kun pitkäsääriset ja hoikat mannekiinit pysähtyvät catwalkin päähän, notkauttavat niskaansa ensin oikeaan, sitten vasempaan, pyörähtävät ympäri ja purjehtivat lanteet vienosti keinahdellen takaisin kulisseihin.

Vaalea pilven lailla leijuva mekko, vanhoista kimonoista ommeltu tyylikäs jakkupuku, punaisesta langasta kudotut lähestulkoon läpinäkyvät minishortsit... Räps, räps, räps, kuuluu lavan päässä vellovasta kameramerestä, ja yleisö innostuu taputtamaan erityisen loisteliaan iltapuvun edessä.

Mutta tämä ei ole mikä tahansa muotinäytös. Toimittajien ja kutsuvieraiden saamassa pienessä lahjapaketissa on luomukosmetiikkaa ja reilun kaupan kahvia. Osa standardimitat täyttävistä mannekiineista tulee Ciudad de Diosin slummista Rio de Janeirosta ja lavan taustalla välkkyy Mahatma Gandhin lause: "There is no beauty in the finest cloth if it makes hunger and unhappiness" eli hienoimmassakaan vaatteessa ei ole kauneutta, jos se aiheuttaa nälkää ja onnettomuutta.

Tällä catwalkilla nähdään vain reilun kaupan couturea.

Reilu käy kaupaksi

Eettisen muodin messut, Ethical Fashion Show, järjestettiin Pariisissa jo kolmannen kerran viime lokakuussa. Neljän päivän aikana 5 000 kävijää pääsi tutustumaan lähes 50 näytteilleasettajan luomuksiin.

Vaativimmallakin muotifriikillä oli mistä valita: mukaan mahtui tyyliä ja trendiä farkuista iltapukuihin, t-paidoista käsin maalattuun luonnonsilkkiin, uniikkikoruihin ja vegaanikenkiin. Aasiasta, Afrikasta, Euroopasta, Amerikoista tai Australiasta tulleiden suunnittelijoiden tuotokset ovat valovuosien päässä säkkimäisistä hamppupaidoista ja virttyneistä perulaisponchoista, joihin jotkut muodin mattimyöhäiset vielä saattavat yhdistää reilun kaupan.

Täällä puhutaan kierrätyksestä, pientuottajista ja luomupuuvillasta toinen toistaan tyylikkäämpiä vaatekappaleita ihailtaessa. Reilu ei tarkoita rumaa, reilu on in!

Ja kaiken lisäksi: reilu käy kaupan. Messujen prêt-à-porter- eli valmisvaateosastolla Royah’n vaatteita esittelevä italialainen Gabriella Ghidoni säteilee. Edellisenä päivänä hän myi 750 euron upean käsinkirjaillun villakangastakin Ranskan ekologian ja kestävän kehityksen valtiosihteerille Nathalie Kosciusko-Morizet’lle. Nyt hän neuvottelee pariisilaisen vaateliikkeen omistajan kanssa mustavalkoisten tunikoiden myyntiin ottamisesta. Kabulilaisten naisten pienyhteisössä valmistuvien vaatteiden alkuperä on ilmiselvä kiinnostuksen aihe.

Ghidoni on tyytyväinen, sillä messujen tarkoitus oli nimenomaan tehdä tuotemerkkiä tunnetummaksi ja etsiä uusia asiakkaita. Toistaiseksi Royah’n vaatteita myydään Milanossa ja Kabulissa.
 

Sitoutuminen on tärkeää

Mutta mitä reiluus sitten loppujen lopuksi tarkoittaa, kun on muodista kyse?

Messujen järjestäjä Isabelle Quéhé kertoo, että kyse on kolmesta kriteeristä: vaatteet tuotetaan työntekijöiden oikeuksia kunnioittaen, luontoa säästäen ja paikallisten käsityöperinteiden rikkaus huomioon ottaen.

"Helpommin sanottu kuin tehty", toteaa norjalainen Leila Hafzi, joka on ensimmäistä kertaa messuilla. Hän kertoo melkein säikähtäneensä, kun reilu muoti alkoi pari vuotta sitten nousta trendi-ilmiöksi. "On hirvittävän vaikeaa asettaa kriteerejä sille, mikä on reilua", Hafzi toteaa. "Ja vielä vaikeampaa on kontrolloida niitä."

Mistä esimerkiksi voi tietää, millaisissa olosuhteissa tehtaassa työskennellään silloin, kun suunnittelija ei ole paikalla? Entä kuinka suuri on reilu palkka?

Hafzi tietää, mistä puhuu, sillä hän on suunnitellut reilua muotia jo kymmenen vuotta - ennen kuin kukaan sellaisesta edes puhui. Hän ei edelleenkään koe nimikettä oikein omakseen ja puhuu mieluummin pitkän tähtäimen työstä ja sitoutumisesta.

Hafzin kaunislinjaiset mekot ja silkinpehmeät ohuet kashmir-neuleet valmistuvat Nepalissa, jossa hän viettää vähintään neljä kuukautta vuodessa tuotantoa valvoen. Sama pieni tehdas on valmistanut Hafzin kokoelmia jo vuosikausia, eikä hän luopuisi mistään hinnasta luottoräätälistään, joka vastaa suuritöisistä uniikkikappaleista. Hiuksenhienosta langasta nyplätyt pitsit puolestaan valmistuvat taitavan torimyyjän käsissä, varsinaisen työn ohessa.
 

Täysin reilua ei olekaan

Hafzi on oppinut kantapään kautta. "Juttelen työntekijöiden kanssa silloin, kun pomo ei ole paikalla. Kyselen palkoista, siitä paljonko rahasta jää säästöön, lomista, tauoista..."

Vastauksia tärkeämpää on se, kuinka vapaasti ja luontevasti työntekijät puhuvat: "Huonon ilmapiirin ja ulkoa opitut vastaukset aistii hyvin nopeasti."

Siksi onkin tärkeää viettää paljon aikaa paikan päällä ja maltettava pitää tuotanto tarpeeksi pienimuotoisena. Reilua palkkaakaan ei pysty määrittelemään, jos ei tiedä, paljonko riisikilo maksaa.

"Tuotannon kaikkien vaiheiden kontrolloiminen on kuitenkin hyvin vaikeaa", Hafzi toteaa. "Sataprosenttisesti eettisen vaatekappaleen luominen on lähes mahdotonta: jos kangas onkin 'reilua', niin onko ompelulanka? Entä pakkaus? Pidän enemmän siitä, että todetaan tuotteen olevan vaikkapa 85 prosenttisesti eettinen, sillä se kertoo tuottajan rehellisyydestä."
 

Hyvää omatuntoa myymässä

Mutta miksi sitten Nepal? Reilun kaupan kahvin ja teen tuottamisen toisella puolella maapalloa vielä ymmärtää, mutta eikö vaate voi olla aivan yhtä reilu, vaikka se olisi valmistettu Norjassa?

"Nepal oli sattumaa", Hafzi kertoo. Hän lähti aikoinaan maahan hankkimaan kokemusta ennen muotisuunnittelukouluun pyrkimistä ja jäi sille tielleen.

Sattumaa tai ei, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta valtaosa messuilla olleista suunnittelijoista teetättää kokoelmansa kehitysmaissa. Mitä alhaisempi elintaso, sitä alhaisemmat kustannukset, oli palkka sitten reilu tai ei.

Ostajalle tosin esitellään mieluummin tuotteen "humanitaarista" arvoa: köyhistä olosuhteista tuleville, usein naispuolisille työntekijöille taattua toimeentuloa, tehtaan viereen rakennettua koulua tai pientuottajien itsenäisyyttä.

Mikäpäs siinä: himoshoppaajalle jää kerrankin hyvä omatunto. Be fair, be fashionable!
 

Kommentti: Pitäisikö vartalonkin olla reilu?

Marie Kajava

Oli Pariisin muoti sitten eettistä tai ei, yksi pysyy: catwalkilla tepastelevat naiset törröttävät aivan kuten ennenkin.

Kun syyskuussa 2006 Madridin kansainväliset muotiviikot kielsi langanlaihat mallit, maailmalla kohistiin. Ennen tuota päätöstä tarvittiin kuitenkin yksi tuore anoreksiaan menehtynyt julkkismalli - ja monia vähemmän julkkiksia.

Madrid näytti positiivista esimerkkiä ja kantoi vastuunsa siitä ihannekuvasta, joka teinitytöille tarjotaan. Pariisin eettisen muodin messuilla on toki tavallisten mallien lisäksi malleja Brasilian slummeista. Se on eettinen valinta. Mutta jos tuon etiikan sisällä ihannoitu "ihmismitta" pysyy samana, niin reiluus jää puolitiehen.

Juuri tällaisten muotiviikkojen uskottavuus kärsii siitä, ettei uskalleta. Että ilmeisesti uskotaan samaa saarnaa kuin muuallakin: vaate yksinkertaisesti näyttää paremmalta pitkän ja laihan päällä catwalkilla.

Sanoo kuka, määrittää kuka? Minä ainakin laitan vaatteeni henkariin, jos haluan niiden roikkuvan. Ja jos haluan nähdä samalla, miten vaatteet laskeutuvat tai liikkuvat, voin aivan hyvin avata ikkunan ja antaa tuulen huilutella henkarissa roikkuvia vaatteitani.

Kun korostetaan eettisyyttä, soisi sen koskevan kaikkia arvoja. Jos vohkataan reiluudesta, soisi vartalonkin olevan sellainen. Todellinen reiluus toteutuu silloin, kun Pariisinkin catwalkeilla nähdään normaalipainoisia naisia ja miehiä.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 12/2007
 


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!