Taru Niskanen matkusti ensimmäisen kerran Ghanaan syksyllä 2001 ja järkyttyi kaikkialla lojuvista muovipusseista. Luontofilmeistä tuttu kuva kauniista Afrikasta järkkyi.

Työharjoittelu arkkitehtitoimistossa Kumasin kaupungissa tutustutti Niskasen yhden afrikkalaisen kaupungin arkeen. Kadut olivat roskien peitossa eikä roskiksia ollut missään.

Niskanen ei halunnut heittää roskiaan kaduille, vaan kantoi niitä käsilaukussa kaupungilta kotiin. Kun oman huoneen roskakori täyttyi, isäntäperhe lupasi hoitaa tyhjennyksen. ”No problem”, ja Niskasen roskat kipattiin kotipihan aidan yli kadulle.

”Se oli minulle tosi vaikea juttu”, Niskanen kertoo.

”Yritin ratkaista ongelman niin kuin se olisi Suomessa ratkaistu, mutta lopputulos oli sama. Roskat päätyivät kadulle.”

Roskat eivät jättäneet rauhaan

Ghanasta palattuaan Niskanen alkoi suunnitella diplomityötään, mutta Suomen talot ja ongelmat eivät haastaneet tarpeeksi.

”Kaikki me suunnilleen tiedämme millaisia taloja Suomessa tarvitaan”, hän väittää. ”Minulle ei riitä, että pääsee helpolla.”

Afrikan roskat eivät jättäneet Niskasta rauhaan. Hän päätti, että oman työn pitää jotenkin liittyä Afrikkaan. Arkkitehtitoimiston arki Ghanassa oli opettanut, että kehitysmaan suurkaupungissa asioita ei hoideta päivässä eikä parissa. Niskanen myöntää, etteivät ongelmat hänen keväällä valmistuneessa suunnitelmassaankaan ratkenneet helposti.

Valmis diplomityö Asuinalueen parannus Saharan etelänpuoleisessa Afrikassa: Mlolongo, Kenia keräsi kuitenkin Suomessa kiitosta rohkeudestaan ja vahvasta henkilökohtaisesta näkemyksestä. Arkkitehtiliitto palkitsi Niskasen työn lokakuussa vuoden parhaana diplomityönä. Alkuvuodesta työ palkittiin myös yhtenä Teknillisen korkeakoulun parhaista dilpomitöistä.

Vastausten etsimistä slummien kujilla

Niskanen asui Ghanassa puoli vuotta. Arkipäivä opetti suhtautumaan asioihin mieluummin teknisesti kuin tunteella.

Arkipäivään kuului myös jäteongelma. Sen Niskanen halusi diplomityössään ratkaista arkkitehdin näkökulmasta.

Toukokuussa 2004 hän matkusti kolmeksi viikoksi Keniaan tutustumaan slummeihin. Nairobin suurimassa slummissa Kiberassa Niskanen kulki kaduilla, joiden päällysteenä olivat ihmisten jätökset. Niskasen mielestä ongelma oli arkkitehtuurin ongelma.

”Jos arkkitehti haluaisi, hän voisi vaikuttaa ihmisten jokapäiväiseen elämään nostamalla epäkohdat esille”, Niskanen lataa. ”Arkkitehti voi olla muutakin kuin tunnettu sankariarkkitehti.”

Slummissa ongelmat lävähtivät silmille. Ongelma oli esimerkiksi se, ettei vessoja ollut tarpeeksi. Ja se, että öisillä kujilla vessoihin liikkuja laittoi pantiksi oman henkensä. Lisäksi mikään ei tuntunut motivoivan slummien asukkaita pitämään ympäristöään puhtaana. Ei edes se, että sade huuhteli ulosteet kaduilta omaan juomaveteen.

Niskanen kulki kujilla ja yritti löytää vastauksia kysymyksiin.

Hänen mielestään arkkitehti voisi näyttää esimerkkiä, jos keksisi kuinka ihmisten jätökset voisi kääntää myönteiseksi, tai edes siedettäväksi asiaksi.

Teoriasta kohti käytäntöä

Keniasta palattuaan Niskanen alkoi kirjoittaa diplomityönsä teoria­osuutta maailman slummeista ja erilaisista hankkeista niiden olojen parantamiseksi. Tekstiä syntyi helposti, mutta työhön kuuluva oma kaupunkisuunnitelma ei edennyt mihinkään.
Ongelmana olivat taas ulosteet.

”Ajattelin, että ei hemmetti, enhän minä pysty tätä ongelmaa ratkaisemaan, kun kaikki muutkin ovat lähinnä vain epäonnistuneet. Olen vain yksi arkkitehtiopiskelija”, Niskanen kertaa.
Niskanen tutustui YK:n asuntojärjestön slummienparannushankkeisiin Nairobissa ja oli eri mieltä. Perustavaa laatua olevia ongelmia, kuten jätteiden käsittelyä, ei Niskasen mukaan edes yritetty niissä ratkaista.

”Selvisin omasta kriisistäni, kun ymmärsin, ettei työni tarvitsekaan olla linjassa muiden hankkeiden kanssa. Tämä on minun näkemykseni, eikä sen tarvitse miellyttää muita.”

Jätteestä ruusuja biokäymälän avulla

Lopulta Niskanen keksi, miten ulosteista päästään eroon. Kymmenellä dollarilla voisi rakentaa biokaasua tuottavan käymälän, johon ihmisten jätökset kerätään. Kompostoitunut jätös voitaisiin käyttää ruusujen viljelemiseen. Ruusut voitaisiin lennättää kymmenen kilometrin päässä olevalta lentokentältä Eurooppaan. Ja siinä sivussa saataisiin biokaasua ruuan valmistukseen. Ikävä asia alkaisi tuottaa rahaa.

Keväällä 2006 Taru Niskanen viimeisteli ajatuksensa suunnitelmaksi. Palkitut ajatukset jäävät kuitenkin koristamaan kirjahyllyä.

”Halusin herättää keskustelua Suomessa. Osoittaa, että asioita voidaan ajatella toisellakin tavalla.”
Suunnitelman toteutus vaatisi Niskaselta tällä hetkellä liikaa aikaa ja energiaa. Hän sanoo diplomityön olleen vasta harjoitusta. ”Suhtauduin siihen kuin mihin tahansa kurssityöhön, että tahdonpahan nyt opetella asioita.”

Nyt ajatuksissa ovat jatko-opinnot ja väitöskirja. Ja edelleen Afrikka.

”Sen jälkeen, kun eurooppalaiset häipyivät Afrikasta, sikäläinen kaupunkisuunnittelu on mennyt ihan eri suuntaan kuin täällä. Sitä olisi kiinnostavaa vertailla.”