Lapsityöläiset vaativat reiluja työehtoja

Afrikan lapsityöläisten liike on nuorten oma vaikuttamisen kanava, jonka perustivat lapsityöläiset. Liike vastustaa lapsityövoiman käyttöä jo parissakymmenessä maassa.

Afrikka. Lapsityövoiman hyväksikäyttö on kehitysmaissa yleistä. Sen sijaan, että eri järjestöissä työskentelevät aikuiset taistelisivat lapsityövoiman käyttöä vastaan, ovat myös nuoret eri puolilla maailmaa alkaneet ottaa ohjat käsiinsä.

Afrikan lapsityöläisten liike aloitti toimintansa Norsunluurannikolla vuonna 1994. Sen perustivat länsiafrikkalaiset lapsityöläiset, jotka halusivat parantaa omia elinolojaan. Nykyään liike toimii parissakymmenessä maassa.

Afrikan lapsityöläisten liike on nuorten oman vaikuttamisen kanava. Se on lapsityöläisten perustama ja johtama. Avustavissa järjestöissä toimivien aikuisten rooli on tukea nuoria. Liikkeen nuoret eivät pyri lapsityön poistamiseen, koska työnteko on useille lapsille elinehto. Sen sijaan lapsityöläisille tulisi taata hyvät ja turvalliset työolosuhteet.

Liikkeen päätavoite on työtä­tekevien lasten oikeuksien ja etujen ajaminen. Perustajat listasivat liikkeen tavoitteisiin 12 heille tärkeää oikeutta. Mukana on esimerkiksi oikeus kevyeen ja säännösteltyyn työhön ja oikeus tulla kuulluksi.

Afrikan lapsityöläisten liike keskittyy ennen kaikkea ruohonjuuritason toimintaan. Liikkeen jäsenet neuvottelevat työnantajien kanssa eri työpaikkojen työolosuhteiden parantamisesta ja valistavat lapsia ja nuoria näiden oikeuksista. Kussakin 18 maassa on lukuisia paikallisryhmiä. Esimerkiksi Burkina Fason pääkaupungissa Ouagadou­goussa on kaksi keskusta, jonne lapset ja nuoret voivat tulla aina halutessaan. Keskuksissa lapset opettelevat erilaisia taitoja, esimerkiksi saippuan ja vaatteiden valmistamista. Lasten tekemillä tuotteilla rahoitetaan liikkeen paikallistoimintaa.

Vaikka lapset ja nuoret eivät pääsisi kouluun, lapsityöläisten liikkeen keskuksissa heillä on mahdollisuus oppia lukemaan. Ouagadougoussa toimii myös päiväkoti pienille lapsille, joiden vanhemmat ovat töissä kaivoksilla. Päiväkodin ansios­ta lasten ei tarvitse seurata vanhempiaan töihin.

Muutaman vuoden välein liike järjestää kokouksia, jotka kattavat koko Afrikan maanosan. Viimeisin kokous järjestettiin heinäkuussa 2006 Ouagadougoussa.

Kokouksissa tarkastellaan liikkeen määrittelemien oikeuksien toteutumista ja pohditaan keinoja toiminnan kehittämiseksi. Kullakin maalla on myös oma delegaattinsa lapsityöläisten liikkeen komissiossa. Komission jäsenet toimivat aktiivisesti paitsi yhteistyön tiivistämiseksi maiden välillä myös liikkeen edustajina ulkomailla. Afrikan lapsityöläisten liikkeen kansainvälistä toimintaa tukevat useat järjestöt, kuten Plan ja Unicef.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!