Näkökulmat

Tavoite karkaa

Harri Holkerin hallitus asetti tavoitteeksi nostaa kehitysapu vuoteen 2010 mennessä 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Mikä vuosituhannen alun Suomen taloudessa on ollut niin katastrofaalista, että Suomi ei pysy holkerilaisessa aikataulussa?

Harri Holkeri asetti työryhmineen edellisten vaalien alla Suomen kehitysavulle selkeän tavoitteen: 0,7 prosenttia bruttokansantuotteesta vuoteen 2010 mennessä.

Tavoitteena oli hilata apua vuosittain 0,05 prosenttiyksikköä ylöspäin. Nykyhallitus sanoutui irti Holkerin tavoiteaikataulusta vuoden 2004 kehityspolitiittisessa ohjelmassaan. Ohjelman mukaan tavoite nimittäin pyrittiin toteuttamaan ottamalla huomioon yleinen talouskehitys. Hallituskaudella 2003-2007 piti luoda edellytyksiä tavoitteeseen pääsylle. Nyt apu on 0,43 prosentin tasolla.

Hallituskauden päätteeksi minua kiinnostaisi tietää, mikä suomalaisessa taloudessa oli menneen neljän vuoden aikana niin katastrofaalista, että holkerilaisessa aikataulussa pysyminen oli mahdotonta? Lisäksi olen palavan kiinnostunut kuulemaan, mitä erilaisia edellytyksiä nykyhallitus on luonut, jotta kehitysavun nousutahti kymmenkertaistetaan kolmessa vuodessa prosenttiyksikön sadasosasta prosenttiyksikön kymmenesosaan?

Valittavalla eduskunnalla ja uudella hallituksella onkin kova työ edessään, mikäli YK:n tavoitteeseen halutaan päästä vuoteen 2010 mennessä. Harva puolue sitoutuu enää sel­keästi tuohon aikatauluun.

Ison kolmikon vaaliohjelmissa tavoitteista vaietaan viisaasti. SDP:n ohjelmassa aikataulusta on luovuttu. Keskustalaiset puolestaan totesivat puoluekokouksessaan: ”Seuraavankin hallituksen pitää sitoutua kehitysyhteistyömäärärahojen lisäämiseen. Suomen talou­dellisen kehityksen salliessa vaali­kauden aikana on mahdollista edetä merkittävästi kohti prosenttimääräisiä kansainvälisiä tavoitteita.”

Vaaliohjelmassa ei tavoiteajoista ole mainintaa. Kokoomuksella aikataulua ei ole, eikä asiasta puhuta vaaliohjelmassa.

Kolmikosta vain SDP on määrittänyt kehitysaputavoitteeksi 0,7 prosenttia vuoteen 2010 mennessä. Tämä tapahtui puolue­kokouksessa kesällä 2005. Kepan vaalipaneelissa 14. helmikuuta SDP:n Erkki Tuomioja ja keskustan Paula Lehtomäki kuitenkin vakuuttelivat hallitusohjelman tavoitteen vuodesta 2010 olevan yhä voimassa.

Tulevista mahdollisista pienemmistä hallituspuolueista vain Vihreät pitää selkeästi kiinni vuodesta 2010. Vasemmistoliitto nostaisi kehitysavun YK:n tavoitteeseen tulevan hallituskauden aikana, eli viimeistään vuoteen 2011 mennessä. Kristittyjen vastuu kaukana olevista lähimmäisistä on venynyt vuoteen 2015. Ruotsalaiset tahtovat nostaa kehitysavun 0,7 prosenttiyksikköön vihdoin ja viimein, ja puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Christina Gestrinin mukaan aikataulu on hallitusohjelman mukainen.

Vaaliohjelmien ja ehdokkaiden aikataulutus kehyrahojen nostossa ei käy aina yksiin. Siksi kannattaakin tarkistaa, onko omalla ehdokkaalla selkeä ja puolueensa tukema aikataulu kehitysavun nostolle.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!