Levyarviot

Ripatti ruotii levyjä.

The Rough Guide to the Music of Malaysia
Rough guides/world music network

Malesian paikallinen kulttuuri on jo parin vuosituhannen ajan saanut vahvoja vieraita vaikutteita. Malakan salmen vilkasta meritietä purjehtivat ensin intialaiset ja kiinalaiset kauppiaat, sitten arabit ja lopulta siirtomaita hamuavat eurooppalaiset. Monsuunikuukausina matkalaiset jäivät salmen suojaan pitkiksi ajoiksi odottelemaan säiden suosiota, ja vuorovaikutus epäilemättä vain voimistui siitä.

Niinpä tämänkin malesialaista populaarimusiikkia (ei siis puhdasta etnistä, klassisesta puhumattakaan) esittelevän erittäin kiinnostavan albumin esimerkkikappaleet kuulostavat milloin miltäkin, ja kenties malesialaisinta niissä on juuri vaikutteiden riemastuttava sekoittelu. Esimerkiksi albumin aloittava Mari Menari -yhtyeen Ghazal Masri voisi vallan hyvin olla arabimusiikkia tai vaikka intialaista: sävellyksen nimikin viittaa Egyptiin ja Pakistanissa ja Intiassa kukoistavaan ghazal-rakkauslaulujen perinteeseen. Jotkut laulut muistuttavat thai-iskelmää, ja Indonesiallakin on oma osuutensa sekoituksissa. Toisaalla mielleyhtymät vievät myös Välimeren pohjoisrannalle, ja on Malesiassa jopa oma jee-jee -musiikkinsakin, sikäläiseltä nimeltään pop yeh-yeh.

Sekoittuminen leimaa tätä musiikkia myös sosiaalisesti: siinä missä etniset musiikit rajoittuvat vain oman ryhmän käyttöön, populaarimusiikki yhdistää Malesian eri kansallisuuksia ja uskontoja. Useimmat esitykset istuvat juhlintaan, vaikkapa häihin. Ne ovat myös asiaankuuluvan hyväntuulisia, joskin samalla haikeita.

Ibrahim Ferrer: Mi Sueño
World circuit records

Vanhoilla päivillään Buena Vista Social Clubin maailmanmaineeseen lennättämä kuubalainen laulaja Ibrahim Ferrer jättää viimeisellä albumillaan sydämeenkäyvät jäähyväiset. Ferrer laulaa haaveidensa musiikkia boleroa ensimmäistä kertaa, ja vasta aivan kuolemansa kynnyksellä. Aikaisemmin hänen äänensä ei kuulemma ollut tarpeeksi miehinen. Laulajan sukupuolesta ei kyllä jää epäilystä, mutta 78 ikävuotta eivät ole kuluneet täysin jälkiä jättämättä. Näissä tulkinnoissa suurelle voimalle ei tosin olisikaan käyttöä. Jo haurastunutta, mutta yhä hyvin musikaalista ja tunnekylläistä laulua säestää useimmiten vain viisihenkinen yhtye (muun muassa loistavat Roberto Fonseca pianossa ja Orlando ”Cachaíto” Lopez bassossa). Yhtye taitaa hienostuneesti niin perinteisen kuin jännittävästi jazzilla maustetunkin boleron. Ibrahim Ferrer kuoli kesällä 2005, kolme viikkoa ennen tämän levyn viimeisiksi tarkoitettuja äänityksiä.

Les Mangalepa: Endurance retroafric

1970-luvulla syntynyt kongolaisen rumban kenialainen muunnelma pulppuaa iloista energiaa, joka nappaa mukaansa heti ensi tahdeista. Kimmoisasti pumppaava rytmi, valoisan vetävät melodiat, iskevän laulavat puhaltimet ja polyrytmisiä pitsikuvioita helähtelevät sähkökitarat ovat vastustamaton yhdistelmä. Lisämausteena kuuluu nuoruuden into: äänitteet ovat nairobilaisen Les Mangalepan kultakaudelta 1970-80 -luvuilta.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 04/2007

 

Tilaa Maailman Kuvalehti