Babylon Cirkus saapuu kaupunkiin

Kun Babylon Circus nousee lavalle, yleisön tanssijalkaa alkaa välittömästä vipattaa. Ranskalainen ska tanssittaa myös Maailma Kylässä -festivaalilla.

circus.jpg Kymmenhenkinen Babylon Circus muutti erilleen seitsemän vuotisen yhteisöasumisen jälkeen. (Kuvaaja: Zabou Carrière)

Huhtikuinen aurinko paistaa lämpimästi pariisilaisen La Maroquinerien konserttisalin sisäpihalle. Babylon Circus on juuri saapunut Lyonista ja pakettiautoista puretaan talkoovoimin tavaraa illan keikkaa varten.

”Yhtä suurta perhettä.” Kun Babylon Circuksen pääsolistit David ja Manu luonnehtivat yhtyettään, he eivät puhu musiikista vaan yhdessä elämisestä: seitsemän vuoden ajan Babylon Circus oli paitsi reggaeta ja skata soittava kokoonpano myös lyonilaisessa talossa asuva kymmenen hengen yhteisö.

”Yhdessä asuminen antoi musiikin tekemiselle aivan toisenlaisia ulottuvuuksia. Koko ajan tapahtui jotain”, kertoo David soittokamojen roudaamisen lomassa.

Äänessä on pientä nostalgiaa, sillä yhteiselo päättyi haastattelua edeltävänä päivänä. Seitsemän vuoden aikana ryhmä oli kasvanut niin tiukasti yhteen, ettei elämä yhteisen katon alla ollut enää tarpeen. Babylon Circuksen oli aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen.

”Nyt jäsenet voivat viettää tavallista elämää pari päivää kuukaudessa”, Manu nauraa.

Matkalla ympäri maailmaa

Babylon Circus sai alkunsa vuonna 1995, kun sekalainen seurakunta rock-, blues-, jazz- ja punk-muusikoita päätti ryhtyä soittamaan yhdessä. Lajiksi valittiin ska, Jamaikalta Lontooseen kotiutunut puhaltimien rytmittämä reggaen esi-isä. Siinä oli ryhmälle rakasta yhteiskunnallisen protestin ainesta ja tilaa eri musiikki

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!