Kuomboka-juhla yhdistää lozi-kansan

Sambian eri etniset ryhmät järjestävät vuosittain yli 20 perinneseremoniaa, joissa muistellaan entisten valtakuntien huippuhetkiä. Maaliskuinen Kuomboka on näyttävä juhla, joka tuo piskuiseen Lealuin kylään tuhansia ihmisiä eripuolilta maata.

Teksti: Anni ValtonenTeksti: Kirsi Salonen

PitkätKulttuuriMusiikkiMaatalous ja maaseutuAfrikkaEteläinen AfrikkaSambia

 

Kuomboka1.jpg Kuninkaallisen veneen Nalikwandan melojia. (Kuvaaja: Kirsi Salonen)

Veneet risteilevät Sambesi-joella ja sadat ihmiset rantautuvat Lealuin kylään. Aurinko on jo korkealla, kyläläiset ja vierailijat jakavat harvat varjopaikat aukion reunoilla. Aukion takana siintävät kylän talojen ruohokatot. Arkiset askareet ovat pysähdyksissä, kylätiellä käyskentelee yksinäinen kana.

Tunnelma on sähköinen. Lozien kuningas Litunga Lubosi Imwiko II on aloittamassa vuotuisen Kuomboka-seremonian.

Sambian läntisen maakunnan lozit ovat vuosisatoja saaneet elantonsa Sambesin hedelmälliseltä jokitasangolta. Vesi alkaa nousta sadekauden alussa joulukuun tienoilla. Maaliskuuhun mennessä koko tasanko on veden vallassa, ja kylät ovat muuttuneet saariksi. Silloin Litunga johdattaa alaisensa kuivan ajan pääkaupungista Lealuista 17 kolometrin päähän Limulungaan. Muuton nimi, Kuomboka, tarkoittaa "vedestä pois tulemista".

Kaksi päivää aikaisemmin Litunga on kutsunut seremonian melojat paikalle lyömällä kuninkaallisia maoma-sotarumpuja, joiden ääni voi kantaa jopa 15 kilometrin päähän. Entisaikaan rummuilla viestittiin kyläläisille lähdön aika. Kuombokan aamuna soi mutango, vanhin kuninkaallisista rummuista, merkkinä Litungan matkavalmisteluista.

Rummutus alkaa uudelleen, kun kuningas astuu palatsista. Ensin saapuvat kantajat matkatavaroiden kanssa. Rummutus voimistuu, ja osa katsojista polvistuu tien reunoille, kun perinteiseen asuun pukeutunut lozien kuningas kulkee ohi, rinnallaan Sambian presidentti Levy Mwanawasa. Osa katsojista ryntää eturiviin kameroiden kanssa, ja pian kulkuetta ympäröi tiivis ihmismuuri.

Kulkue suuntaa kohti kuninkaallista venettä, Nalikwandaa. Jättimäisen kanootin reunat on koristeltu mustavalkoisin raidoin ja sen katolla seisoo suuri musta elefantti, joka symbolisoi Litungan valtaa.

Satakunta melojaa odottaa Nalikwandassa. Toiset ovat pukeutuneet värikkääseen kansallispukuun, toisilla on lanteillaan eläimennahat. Perinteen mukaan melojien päähine on tehty leijonan harjasta.

Melojaksi haluavien on osallistuttava kahden viikon harjoitusleirille. "Melojien pitää olla vahvoja, sillä matka Limulungaan kestää kuusi tuntia", kertoo kuninkaallista alusta toista kertaa melomassa oleva Munalula Mubika.

Veneessä palavien tulien savu saa aikaan taianomaisen tunnelman. Kuningas ja presidentti astuvat veneeseen ja rummutus yltyy. Silamba, perinteinen ksylofoni, soi rumpujen rinnalla. Väkijoukko kannustaa melojia, ja Nalikwanda liukuu vesille pienempien veneiden saattelemana.

Kulttuuri säilyy juhlien

Kuomboka2.jpg Richard Mwala haluaa tutustuttaa lapsensa lozi-kansan perinteisiin. (Kuvaaja: Kirsi Salonen)

Ennen itsenäisyyttä Sambian läntinen maakunta tunnettiin Barotsemaana. Sen rajat yltivät nykyisten Namibian, Botswanan, Kongon ja Angolan alueille. Barotsemaa oli siirtomaa-ajalla brittien protektoraatti, jolle suotiin suhteellisen laaja autonomia. Sambian itsenäisyyden jälkeen Ranskan kokoisen maakunnan loisto kuitenkin hiipui, ja ennen niin omavarainen alue on nyt yksi maan köyhimpiä. Lozien kulttuuri ja kieli poikkeavat muista maan etnisistä ryhmistä, ja sambialaisten keskuudessa heidät tunnetaan ylpeinä kulttuurinsa puolustajina.

"Kuomboka on meille tärkeä tapa ylläpitää kulttuuriamme. Lozien perinnettä on tallennettu hyvin, mutta Kuomboka on näkyvä elävän kulttuurin ilmentymä", toteaa Richard Mwala. Hän on osallistunut seremoniaan lukuisia kertoja, vaikka asuukin nykyään maan pääkaupungissa Lusakassa.

"Tänä vuonna toin tänne koko perheeni, sillä lapsille on tärkeää tutustua perinteisiin. Televisio on korvannut nuotiolla kerrotut tarinat, ja oman kulttuurin sijasta lapset oppivat maailman kulttuuria. Sama pätee kieleen, lozin sijasta he vastaavat usein englanniksi", Mwala sanoo.

Sambian etniset ryhmät järjestävät vuosittain yli 20 perinteistä seremoniaa, joilla useimmiten muistellaan entisaikojen valtakuntien huippuhetkiä.

Grace Monde ja Noseku Mwitelela ovat seuranneet Kuombokaa joka vuosi jo yli kaksi vuosikymmentä.

"Päälliköt kaikilta alueilta ovat täällä. Seremonia on tärkeä yhteydenpidon kannalta, ja on mukavaa tavata vanhoja tuttuja", Monde kertoo.

"Etenkin meille, jotka emme asu täällä, on tärkeää nähdä kuningas. Syynäämme tarkasti, kuinka melojat, rummuttajat ja tanssijat suoriutuivat. Tänä vuonna kaikki ovat tosi hyviä!" Mwitelela lisää.

Juhlat jatkuvat kolme päivää

Myöhään iltapäivällä Limulungassa parikymmentätuhatta katsojaa odottaa joen törmällä Nalikwandan saapumista. Suuri osa yleisöstä on pukeutunut kansallispukuihin, joissa toistuvat kuningashuoneen värit: punaista, valkoista ja mustaa. Miehillä on punainen baskeri ja puusta veistetty kävelykeppi, naisilla koristeellinen mekko ja virkattu huivi.

Kansanperinteen mukaan Kuombokan aikana sataa aina kahdesti, kertovat Grace Monde ja Noseku Mwitelela. Ensimmäinen sade seuraa kuningasta matkan alussa, ja toinen pesee pois jäljet sieltä, mistä hän on kulkenut. "Joka vuosi on satanut", naiset vakuuttavat.

Matkalla kuningas vaihtaa perinteisen asunsa siirtomaatyyliseen univormuun, joka oli lahja Britannian kuningas Edward VII:lta Barotsemaan silloiselle kuninkaalle Lubasi Lewanikalle yli sata vuotta sitten.

Juhlallisuudet jatkuvat puhein ja tanssiesityksin, kunnes iltamyöhällä kuninkaalliset rummut ilmoittavat Litungan saapuneen talvipalatsiinsa. Tanssi ja rummutus jatkuvat vielä kolme päivää.

Väkijoukko villiintyy, kun ensimmäinen saattueen kanooteista lipuu satamaan. Pian Nalikwandan rumpujen ääni kantautuu veden yli, ja yleisö yltyy suosionosoituksiin. Tummat pilvet kasaantuvat taivaalle juuri kun suuri alus elefantti katollaan lipuu arvokkaasti satamaan.

 


Yhteisölliset rituaalit

Kylien elämää tutkineen Marja Holmilan mukaan paikallisyhteisön olemassaolon huomaa helpoiten silloin, kun se esiintyy jollakin organisoidulla tavalla. Vuosittaiset juhlatilaisuudet ovat tästä tyypillisin esimerkki. Kun niiden määrä vähenee, koko yhteisö näyttää vähitellen hiipuvan.

Monet suomalaiset kesällä vietettävät kyläjuhlat ovat alkaneet pakanuuden aikaisina hedelmällisyysjuhlina ja muuttaneet muotoaan moneen kertaan. Ne on pidetty keskellä kukkeinta kesää, kun vilja oli kylvetty, mutta ei vielä korjattu. Ihmiset kohtasivat niillä tulevat puolisonsa, palkkasivat työvoimaa ja ostivat ja myivät tavaraa. Kirkonmenojen jälkeen alkoivat tanssit. Sahtia kului usein sammioittain. Runsas alkoholinkäyttö ja hurjastelu kuuluivat juhlien perinteeseen.

Monessa suomalaisessa kylässä yhteisö ei enää anna asukkailleen paljonkaan. Vain jokunen rituaali ja ohimenevä paikalliskulttuurin ilmenemismuoto luovat enää tunnetta kuulumisesta ryhmään, jolla on kotikylän yhteinen identiteetti. Yhteisöllisyyden tunteet näyttävät nousevan parhaiten pintaan silloin, kun joku ulkopuolinen taho asettuu niitä uhkaamaan.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 05/2007

 


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Kuvassa Maailman Kuvalehden päätoimittaja Anni Valtonen

Anni Valtonen

Anni Valtonen on Maailman Kuvalehden päätoimittaja. Hän vastaa Maailman Kuvalehden sisällöstä: ideoinnista, juttujen tilaamisesta sekä niiden editoinnista.