Singaporen sorretut siirtotyöläiset vaativat tasa-arvoa draaman avulla

Singaporeen saapuu huomattava määrä siirtotyöläisiä naapurimaista. Vauraat paikalliset eivät kuitenkaan halua hyväksyä tulijoita osaksi paikallista yhteisöä ja pitävät näitä tyhminä ja kouluttamattomina. Vastalauseeksi siirtolaiset ovat perustaneet taideyhdistyksen. Näytelmän välityksellä he pyrkivät tuomaan esiin lahjakkuuttaan ja muuttamaan asenteita.

Teksti: Kaliga Seneviratne

PitkätIhmisoikeudetMuuttoliike ja pakolaisuusTyöTaideTeatteriAasiaKaakkois-AasiaSingapore

Kahdentoista vuoden ajan Siti Muyasaroh raatoi alipalkattuna ja ylityöllistettynä kotiapulaisena vauraassa Singaporessa. Silti hänen onnistui suorittaa sekä hoitoapulaiskurssi että yliopistotutkinto. Tyhmäksi häntä ei siis voi kutsua.

"Syrjinnästä tässä on kyse, sillä kaikki halveksuvat kotiapulaisia ja siirtotyöläisiä. Meistä siihen on erittäin tärkeää puuttua. Sitä tapahtuu kaikkialla, ja haluamme kertoa siitä muille", Muyasaroh sanoo.

Palattuaan kotiinsa Indonesiaan Muyasaroh päätti yhdessä kaltaistensa sorrettujen siirtotyöläisten kanssa ryhtyä muuttamaan ihmisten asenteita draaman keinoin.

Singaporen siirtotyöläiset ovat perustaneet Migrant Voices -taideyhdistyksen, jonka puitteissa he ovat tehneet tunnin pituisen näytelmän. "Tales Within Borders" -näytelmän avulla Singaporen orastava yhteisöteatteriliike pyrkii käsittelemään arkaluontoisia yhteiskunnallisia kysymyksiä, joista suositut televisionäytelmät vaikenevat.

Omalla äänellä

Singapore on asukasta kohden laskettuna Aasian rikkaimpia maita, ja sen nelimiljoonaisesta väestöstä jopa yli puoli miljoonaa on siirtotyöläisiä. Kotiapulaisena työskentelee noin 160 000 naista, jotka ovat kotoisin etupäässä Indonesiasta, Filippiineiltä ja Sri Lankasta. Miespuolisista siirtotyöläisistä useimmat ovat tulleet Singaporeen Bangladeshista, Intiasta, Thaimaasta ja viime aikoina myös Kiinasta. He työskentelevät rakennusteollisuudessa sekä siivoojina että muissa tehtävissä, jotka eivät vaadi erityistä ammattitaitoa.

Vaikka siirtotyöläisiä näkee kaikkialla, heitä ei pidetä osana paikallista yhteisöä. Kun he kokoontuvat yhteen sunnuntaivapaanaan tiheään asutussa kaupunkivaltiossa, monet paikalliset kokevat heidät häiriöksi. Joillekin kotiapulaisille ei anneta lainkaan vapaata, koska heidän työnantajansa pelkäävät heidän tulevan raskaaksi.

Muyasaroh sai vastikään työpaikan indonesialaisessa toimistossa liike-elämän englannin tutkintonsa ansiosta, jonka hän suoritti Singaporessa. Nyt hän on käymässä Singaporessa vierailuviisumilla esiintyäkseen näytelmässä viimeisen kerran.

Paikallisen, siirtotyöläisiä auttavan kansalaisjärjestön Humanitarian Organisation for Migrant Economicsin toimitusjohtaja Jolovan Whamin mukaan media on kirjoittanut paljon siirtotyöläisten ongelmista, kuten palkanmaksun laiminlyönneistä ja suoranaisesta hyväksikäytöstä, mutta juttuja on harvoin kirjoitettu työntekijöiden näkökulmasta.

"Jos siirtotyöläisille ei ulkomaalaistaustansa vuoksi anneta mahdollisuutta kertoa omaa tarinaansa, nämäkin jutut näyttäytyvät samanlaisina negatiivisina kertomuksina, kuin mitä saamme siirtotyöläisistä usein kuulla", Wham perustelee.

Lahjakkuus esiin

Tales Within Borders pyrkii osoittamaan, että siirtotyöläiset ovat olennainen osa yhteiskuntaa. "Haluamme näyttää, että he ovat osa meitä. He kertovat näytelmässä syvimmistä tunteistaan, haaveistaan ja tavoitteistaan," kertoo näytelmän apulaisohjaaja Nina Siew.

Eräs näyttelijöistä, intialainen Jeganath Thangamani, on työskennellyt Singaporessa rakennustyöläisenä kuusi viime vuotta. Eräässä näytelmän kohtauksessa hän kertoo toisen työläisen kanssa käymänsä dialogin kautta siitä, miten siirtotyöläisiä kohdellaan. Hän soittaa näytelmässä myös bambuhuilusoolon. Thangamani on oppinut soittamaan huilua intialaisessa taidekoulussa, jota hän on käynyt vapaapäivinään kolmen vuoden ajan.

Migrant Voices -yhdistyksen puheenjohtaja Sha Najak kertoo, että yhdistys perustettiin tarkoituksena tarjota siirtotyöläisille vapaa-ajan toimintaa. “Haluamme levittää sanaa siirtotyöläisten lahjakkuudesta ja siitä, että heille tulisi tarjota mahdollisuuksia osoittaa taitojaan ja ilmaista itseään."

Jaloilla osoittelu loukkaa

Seitsemän näytelmän yhdeksästä näyttelijästä on siirtotyöläisiä, ja heistä neljä on indonesialaisia kotiapulaisia.

"On totta, että olemme maaseudulta kotoisin, mutta meidän tulee hankkia kokemusta ja tietoa Singaporessa asuessamme. Minulla ei ehkä ole koulutusta, mutta hoksottimeni ovat hyvät ja haluan oppia. Hermostun, kun meille sanotaan, ettemme tarvitse vapaapäiviä", toteaa Suprihatin Suwito, joka on työskennellyt Singaporessa kotiapulaisena yhdeksän vuotta. Hän on suorittanut atk-, ensiapu-, ompelu- ja hierontakurssit. "Onneksi työnantajani antaa minun lähteä talosta sunnuntaisin, muuten en olisi voinut käydä kaikkia näitä kursseja", hän lisää.

Näytelmässä Suwito esittää kiusattua kotiapulaista. Hänen työnantajansa, jakkupukuun pukeutunut nainen, nalkuttaa hänelle jatkuvasti. Eräässä kohtauksessa Najak kääntyy yleisön puoleen ja kysyy, miksi hänen työnantajansa käyttää varpaitaan osoitellessaan esineitä. "Eikö hänellä ole sitä varten kädet?"

Juuri tämänkaltaisia ajattelemattomia asenteita näytelmä pyrkii käsittelemään. Buddhalaisessa kulttuurissa jaloilla asioiden osoittelu on erittäin loukkaavaa käytöstä. Buddhalaisuuden mukaan pää on pyhä, kun taas jalat ovat pään vastakohta.

Helpompi haukkua työläiset

Whamillakin on rooli näytelmässä. Hän näyttelee rakennustyömaan esimiestä, joka on töykeä ruuasta ja sairauksista valittaville intialaisille työntekijöille.

"Olen kolmen viime vuoden aikana kuullut paljon vastaavia kertomuksia työnantajista ja työnvälittäjistä," hän kertoo astuessaan näyttämöltä. "Työnvälittäjien tulisi ryhtyä kommunikoimaan työntekijöiden kanssa jatkuvan moittimisen sijaan."

Whamin mukaan työnantajien käyttäytyminen saattaa johtua osittain siitä, että he suhtautuvat tiettyihin ulkomaalaisiin rasistisesti ja ylemmyydentuntoisesti.

John Gee toimii Transient Workers Centre ‑nimisen siirtotyöläisten tukiryhmän puheenjohtajana. Ryhmä on yksi näytelmän rahoittajista. "Työnvälittäjien tulisi asettaa työnantajille tiettyjä käyttäytymisvaatimuksia, mutta he eivät tee niin. He tappelevat mieluummin ulkomaalaisten työläisten kanssa, jotka ovat helpompia kohteita. Kyse on valtapelistä."

Käännös: Minna Hjort

Julkaistu Kumppani-lehdessä 9/2007


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!