Torimyyjä kiirehtii Guatemalan ylängöllä

Guatemalan Antiguassa rikkaat täyttävät ostoskorinsa köyhien tuotteilla. Lähiseudulla työskentelevät lounastavat mielellään torin antimilla, mutta kiireisten myyjien oma lounas jää usein väliin. Mustat tortillat ovat erityisen herkullisia, ja tullaan torille nauttimaan oluttakin.

Zara Järvinen

torimyyja.jpgDina ostaa lounastarpeita Antiguan torilla.

Guatemalan ylängöillä sijaitseva Antigua on Unescon maailmanperintökohde ja maan vaurain kaupunki. Keskustan asukkaat ovat kaikki varakasta keskiluokkaa. Markkinapäivinä reuna-alueiden vähävaraisemmat – joista iso osa on intiaanivähemmistöjen edustajia – valtaavat kaupungin suurimman torin myydäkseen tavaroitaan rikkaille.

Torilla kaupataan aamukymmenestä iltaseitsemään kaikkea tortilloista kertakäyttövaatteisiin ja kynttilöihin. Ilma on tunkkainen ja tuoksahtaa vanhentuneilta vihanneksilta ja hieltä. Jo muutama tuntikin tässä ilmassa ja kaaoksessa saa mielen kireäksi – eikä vaikutus näy vain asiakkaissa.

”Työ torilla on uuvuttavaa, eikä taukoja ole. Lisäksi 4-vuotias tyttäreni Nina on koko ajan kanssani. Kun hän kasvaa isoksi, hän voi olla koulussa päivät ja käydä lounastamassa liikkeessäni. Sitten on vähän helpompaa”, Catalina kuvailee arkeaan.

Catalina pitää kojua, joka myy wc- ja siivoustarvikkeita. Raha on tiukilla ja kaikki ylimääräinen aika menee myymiseen.

Kojua ei ehdi jättää hetkeksikään. Siksi eväät tehdään yleensä kotona ja syödään kojun edessä ihmisjoukon keskellä. Usein lauantaisin ei päivällä ehdi syödä ollenkaan. Silloin guatemalalaisia ympäri maata saapuu Antiguaan viikonloppulomalle. Catalina syö ateriansa vasta myöhään illalla.

Negritos, negritos!

Opettajana työskentelevä Dina lounastaisi mieluiten torilla, koska se on yli puolet halvempaa kuin itse kokkaaminen, mutta hänen 6-vuotias poikansa Fransisco inhoaa torin kaaosta. Niinpä hän kipaisee kotiin laittamaan ruokaa kahden tunnin lounastauollaan.

Erityistä herkkua ovat torilla vain yhdessä kojussa myytävät mustat tortillat, ”negritos”, jotka valkoisen maissin sijaan on valmistettu mustasta maissista ja ovat tavallista maukkaampia.

Dina odottaa kärsivällisesti muiden jonottajien kanssa tortilloiden valmistumista, sillä hän on luvannut pojalleen tuoda niitä lounaaksi. Hän kertoo, että mustat tortillat ovat parhaimmillaan mustapaputahnan ja suolan kanssa sellaisinaan syötyinä.

”Aina kun tulemme torille Fransiscon kanssa, hän kinuaa ’Negritos, negritos’!”

Dinan muihin suosikkeihin kuuluu maissijuoma, joka perinteisesti sisältää myös sokeria ja kanelia. Aamiaisella suosittu cereal on puolestaan nestemäistä vehnäpuuroa, sekin kanelilla ja sokerilla maustettu. Keitot ovat suosittua lounasruokaa ja sisältävät lähes aina papuja ja lisäksi usein makkaraa ja kinkkua. Mustapaputahnaa käytetään päivittäin.

Lounastauko täyttää torin

Kello 12 alkaa kaupungilla työskentelevien rakennustyöläisten virallinen lounastauko, joka kestää minuutilleen tunnin. Torin pienet ruokakojut eli comedorit täyttyvät. Perjantaisin lounaan kanssa saatetaan nauttia ”cervezaa”, olutta. ”Joskus emme palaakaan takaisin töihin lounaan jälkeen!” naurahtaa Carlos.

Yksi rakennustyöläisistä on nukahtanut kuorma-auton taakse, edessään tyhjä take away -kotelo. Tunti riittää juuri ja juuri ruokalevolle, jos on onnekas ja saa ruokansa pikapikaa.

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 9/2007

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!