Esimerkkitapaus

Ranya Paasonen pohtii, mihin yksilöllisyys hukkuu.

Teksti: Ranya Paasonen

NäkökulmatKulttuuri

Romaanissa Ihmisen tahra Philip Roth kertoo klassisten kielten professorin Coleman Silkin tarinan. Silkillä on salaisuus, jota hän ei ole paljastanut edes vaimolleen. Hänen vanhempansa ja sisaruksensa ovat tummaihoisia. Ainoana perheessä hänellä on niin vaalea iho, että hän pystyy esiintymään valkoihoisena. Tämä on edellyttänyt välien katkaisemista perheeseen ja määrätietoista unohduksessa - tai valheessa - elämistä.

Olen usein ihmetellyt sitä, että yhteiskuntamme yksilöllisyyttä korostavasta ideologiasta huolimatta ihmisistä usein puhutaan jonkin sosiaalisen tai kulttuurisen ryhmän edustajina, esimerkkeinä, eikä suinkaan itsenään.

Media mielellään tyhjentää yksilön merkityksen muutamaan helppoon luonnehdintaan. Sellaisiksi kelpaavat "yksinhuoltaja" tai "ylempi toimihenkilö". Myös seksuaaliseen suuntautumiseen tai etniseen taustaan liittyvät määreet ovat käyttökelpoisia. Ihonvärillä on yhä väliä. Jos on taustaltaan puoliksi afrikkalainen, voi olla varma, että juuri se kiinnostaa mediaa eniten.

Journalisteja harvoin kiinnostavat haastateltavien ne ominaisuudet, jotka erottavat nämä kaikista muista ihmisistä, erottavat yksilöiksi. Sellaiset ominaisuudet ovat liian arkisia, liian outoja, liian satunnaisia, liian vaikeasti jäsennettäviä journalistisissa yhteyksissä. Ne eivät edusta mitään yleisesti kiinnostavaa ilmiötä. Ne eivät ylipäänsä edusta mitään.

Sellaisia piirteitä ovat kaikki ne, jotka tekevät ihmisen tavasta olla, tuntea ja ajatella jotakin eritystä, mahdotonta jäljentää ja jäljitellä. Yhtäältä kysymys on äänenpainoista, eleistä, sanavalinnoista ja kaikkien niiden yhteisvaikutuksesta: ihmisestä ruumiillisena olentona. Toisaalta kysymys on yksilöllisestä historiasta, siitä, mitä ihminen on kokenut ja ajatellut.

Jos Coleman Silkin ihonväri olisi ollut ilmeinen, hän olisi uransa ajan ollut "se musta klassisten kielten professori" - myös niiden silmissä, jotka olisivat arvostaneet häntä. Silk ei salannut taustaansa syrjinnän pelossa, päinvastoin: taustan tunnustaminen olisi pelastanut hänen uransa. Hän salasi sen, koska halusi esiintyä itsenään eikä vähemmistön edustajana.

Minulle Coleman Silkin valhe on ymmärrettävä. Sitä voi pitää haluna elää ilman ulkoapäin tulevaa määrettä, haluna määritellä itsensä niiden ominaisuuksien perusteella, joita itse pitää oman itsen kannalta olennaisempina.

Ei liene liioiteltua sanoa, että median kiinnostus yksilöiden etnisyyttä kohtaan on sukua rasismille. Molemmilla on sama juuri: tarve kuvata ihmistä yleisten sosiaalisten ja kulttuuristen määrittelyjen avulla.

Ranya Paasonen on helsinkiläinen kirjailija.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2008


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Ranya Paasonen