Maa on Etelä-Afrikassa sekä tunnetta että bisnestä

Uudessa Etelä-Afrikassa puretaan apartheid-ajan vääristymiä palauttamalla mustille yhteisöille niiden menettämiä maita. Toisille palautettu maa on tuonut vaurautta, toisille pettymyksiä.

Teksti: Goodenough Mashego

PitkätTasa-arvoAfrikkaEteläinen AfrikkaEtelä-Afrikka
GOODENOUGH MASHEGO

maa1.jpg

 

Peter Mhanangwa luovutti Lesley Mokoenalle korvaukset tämän perheen aikoinaan menettämästä maasta.

Viime syyskuussa uneliaassa Bushbuckbridgen kaupungissa pidettiin seremonia, jonka kaltaisia on Etelä-Afrikassa järjestetty jo satoja. Tilaisuudessa luovutettiin 60 perheelle korvaukset niiden apartheidin aikana menettämistä maista.

“Tehän näitte, miten he nykyään elävät. Osalla heistä ei ollut edes kenkiä, sitä vanha hallitus tavoittelikin. Bushbuckridge oli kaatopaikka, jossa kehitys oli toissijaisessa asemassa", silminnähden liikuttunut Peter Mhanangwa sanoi tilaisuuden jälkeen. Hän toimii koillisen Mpumalangan provinssin maaoikeuksien palautuskomission puheenjohtajana. Mhanangwa luovutti maansa menettäneille korvaukset.

Läheskään kaikki apartheidin aikana maansa menettäneet eivät voi saada entisiä maitaan takaisin. Osa alueista on luokiteltu “ei palautettavissa oleviksi". Esimerkiksi läheinen Graskopin kaupunki on rakennettu aikoinaan mustilta viedylle maalle.

Ne edunsaajat, joiden maita ei ole mahdollista palauttaa, voivat valita rahallisen korvauksen. Bushbuckridgessä summa oli noin 6 000 euroa perhettä kohden.

Sopimuksia yritysten kanssa

Maiden palauttamisesta on aiheutunut Etelä-Afrikassa myös kiistoja. Yksi merkittävimmistä maakiistoista käytiin viidenkymmenen kilometrin päässä Bushbuckridgestä sijaitsevista alueista. Kiistassa mapulana-yhteisöä edustava Sanford-säätiö sai oikeusteitse hallintaansa 26 maatilaa, jotka Graskopin kaupungin tapaan oli luokiteltu "ei palautettavissa oleviksi".

Nyt paikallista mustien yhteisöä edustava Sanford-säätiö tekee yhteistyötä alueen kehittämisessä siellä jo toimivien yritysten kanssa. Järjestelyssä alueella toimivilta yrityksiltä peritään kuukausittaista veroa maankäytöstä.

Taloudelliset mahdollisuudet mapulana-yhteisön perinteisillä mailla ovat hyvät, sillä alue sijaitsee lähellä maailmankuulun Krugerin kansallispuiston sisäänkäyntiä ja Hazyview’n kaupunkia.

Sanford-säätiö on osakkaana kolmessa mittavassa yhteisyrityksessä, joiden yhteenlaskettu arvo on noin viisi miljoonaa euroa. Säätiö omistaa yritysten osakekannasta 49 prosenttia. Yksi yrityksistä on turismin parissa toimiva Hippo Hollow.

“Olen vakuuttunut, että järjestely toimii kaikkien kannalta hyvin, sillä molempien osapuolten panos on projektissa arvokas. Sijoitamme hankkeeseen yhteensä 22 miljoonaa randia (n. 2 milj. euroa)", kertoo Hippo Hollow’n Jack Brotherton. Yhtiö on tehnyt mapulana-yhteisön kanssa 51-vuotisen sopimuksen maan käytöstä.

Sanford-säätiö on solminut sopimuksen, joka takaa yhteisölle etuoikeuden toimia palveluntarjoajana yhteisyritysten kehityshankkeissa. Riebs Khoza Sanfordista uskoo, että projektit tuovat alueelle työpaikkoja.

Muistot pakkosiirroista yhä pinnassa

Läheisen Graskopin kaupungin alueen maista korvauksia saaneilla ei ole ollut mahdollisuutta kehittää muinoin omistamiaan alueita edelleen. Useimmat edunsaajista ovat jo vanhoja. He ovat kertoneen haluavansa korvausrahat voidakseen palata esi-isiensä maille. Moni haluaa pystyttää hautakivet edesmenneille läheisilleen, jotka he joutuivat jättämään taakseen silloin, kun heidät pakkosiirrettiin.

Muistot pakkosiirroista ovat yhä pinnassa. Graskopin korvauksenhakijoiden puheenjohtaja, 87-vuotias George Ntimeng kertoo: "Muistan, että kun meidät siirrettiin, jouduin jättämään kaksi autoani ja paljon muuta omaisuutta jälkeeni. Kun palasin tapaamaan pormestaria, hän vain totesi, etten jättänyt niitä hänen haltuunsa, joten menetin vuoden 1948 Chevroletini ja Datsun 1400:ni."

Ntimengin nostalgia on tyypillistä. Monilla pakkosiirretyillä on vahva tunneside menetettyyn maahan.

"Nyt oloni on vapaa. En osaa pukea sitä sanoiksi. Minut siirrettiin vuonna 1973, enkä saanut ottaa mukaani kanojani ja koiraani. Minut ja raskaana oleva vaimoni jätettiin Shatalen alueelle kello 19.03", muistelee Elvis Mdawe, 59.

Kenen hyöty?

Nkuzi Development -järjestö on suhtautunut epäilevästi hallituksen tapaan hoitaa maakysymystä. Maaoikeuksia ajavan järjestön edustaja Vasco Mabunda syyttää hallitusta maan uudelleenjakoon liittyvien tukimekanismien puutteesta.

"Komission tulisi tukea uusia maanomistajia, mutta se ei ole tehnyt niin. Tiloja, jotka menestyivät valkoisten omistuksessa, on joutunut vandalismin kohteeksi ja vesipumppuja on varastettu. Tiet autioituvat ja tuotanto pysähtyy. On ensiarvoisen tärkeää, että menneen ajan eriarvoisuuteen puututaan, mutta tarvitsemme sitoumusta myös resurssien muodossa, tai muuten ihmiset vain köyhtyvät entisestään. Tällä hetkellä maiden palauttamisesta ovat hyötyneet eniten valkoiset", Mabunda protestoi.

Mabundan kuvaama tilanne on tuttu monissa yhteisöissä kautta maan. Tilanne ei kuitenkaan huolestuta juuri maita saaneen moletele-yhteisön uusia maanomistajia.

“Jo ennen kuin me allekirjoitimme paperit olimme nimittäneet kaksi yhteistyökumppania, jotka kehittävät maata yhteistyössä kanssamme", Thandios Mashile kertoo. Yhteisö on päättänyt käyttää saamansa 400 hehtaaria maata viljelyyn, ekoturismiin, rakennusprojekteihin ja yhteisön jäsenten kotien rakentamiseen.

"Olemme toteuttaneet suunnitelman yhteistyössä New Dawn Managing Enterprises- ja Batau Farming Enterprise -yritysten kanssa", Mashile kertoo. Molemmat ovat valkoisten omistamia yrityksiä, joille on annettu vastuu maan arvon hyödyntämisestä 18 000 rekisteröidyn mustan edunsaajan puolesta.

“Ongelma on siinä, miten maiden palautus on toteutettu. 18 000 ihmiselle on annettu jaettavaksi 400 hehtaaria. Edunsaajat eivät saa yhtä paljon ja samanlaatuista maata, kuin minkä he menettivät. He saavat hyvin vähän verrattuna menetettyyn alueeseen. Hallitus on tietoinen epäoikeudenmukaisesta kohtelusta, ja yrittää puuttua asiaan, mistä olemme iloisia", maaoikeusjärjestön Vasco Mabunda lisää.

Mabundan mukaan maapalautuksia vastustavien viljelijäyhdistysten lobbarit nostavat tarkoituksella esiin epäonnistuneita palautuksia.

Rahat vai yhteistyö yritysten kanssa?

Sanford-säätiön osakesalkku on kasvanut uusien liiketoimien myötä, ja pian mapulana-yhteisö kuuluu jo luoteisprovinssin rikkaimpiin heimoihin. Säätiö muun muassa vuokraa vesiasiainministeriölle maata, jolle rakennettu suuri pato tuottaa vettä noin kahdelle miljoonalle ihmiselle. Tuorein yhteistyökumppani on mustien omistajien Dreamland-yritys, jonka kanssa säätiö aikoo elvyttää paikallisen kulttuurikylän ja hotellin toimintaa.

“Dreamlandin kanssa solmitun sopimuksen kesto on 49 vuotta", mapulana-yhteisön edustaja, Sanford-säätiön puheenjohtaja Henry Maboye kertoo. Yhdeksän miljoonaa randia hankkeeseen sijoittavalla Dreamlandilla on 51 prosentin osuus yhteishankkeen osakkeista.

"Suhde on tämä, koska siten sijoittajat kantavat liiketoiminnan riskit", Maboye tarkentaa.

Toisaalla Graskopissa maanpalautuksiin oikeutetut valitsivat mieluummin rahat kuin yhteistyön yritysten kanssa. Tunnesiteet vaikuttivat päätökseen.

“Maa ei ole pelkästään taloudellinen yksikkö, vaan siihen liittyy myös tunteita. Ihmiset haluavat nähdä tuloksia, esimerkiksi, että maalle rakennetaan koulu, jota he voivat esitellä vielä vuosien kuluttua", Vasco Mabunda toteaa ja lisää, että tutkimukset ovat osoittaneet, ettei mustilla mene nyt sen paremmin kuin ennen maa-alueiden palautuksia. "Vapaus ei ole täydellistä ilman maata."


Maata palautetaan entisille omistajille

Etelä-Afrikassa on ollut vuodesta 1994 lähtien mahdollista hakea takaisin omistusoikeutta apartheid-hallinnon aikana rotusyistä menetettyihin maihin. Vaatimuksia maiden palauttamisesta jätettiin maakomissiolle yhteensä 79 696. Niistä on käsittelemättä viitisen prosenttia.

Etelä-Afrikan maakysymyksen taustat juontavat juurensa jo aikaan ennen apartheidia. Britannian siirtomaassa päätettiin vuonna 1913, että 87 prosenttia kaikesta maasta kuuluu valkoisille. Etelä-Afrikan itsenäistyttyä valtaan noussut apartheid-hallinto säilytti omistussuhteen samana.


Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2008


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!