Koukuta kipu

Kumppani esittelee kuukausittain kapineen, joka tekee elämästä vähän kelvollisempaa.

Kaikki toimistotyöläiset taitavat tietää, miltä tuntuvat kipeät möykyt lapaluiden tuntumassa. Harvalla on varaa käydä hierojalla alinomaan. Ne, joilla on ilmainen kotihieroja, tietävät, miten harmillisen äkkiä sellainen väsähtää. Siksi kipukoukku onkin tervetullut itseapu.

Kyseessä on valmistajan mukaan suomalainen innovaatio, jota on testattu lähes viiden vuoden ajan “erittäin positiivisin tuloksin”.

Ideana on painella tylsän viikatteen näköisellä puukapistuksella lihaksissa olevia kipeitä möykkyjä. Käsittely tekee makeankipeää, ja koukutusvoimaa voi säädellä oman sietokyvyn mukaan. Pikkuhiljaa möykyt pienenevät ja kipu vähenee.

Kipukoukun mukana tulleessa ohjeessa luvataan, että selkäkivut pysyvät poissa, kunhan koukuttaa

säännöllisesti. Television ääressä iltaisin koukkua onkin mukava käyttää. Ohjeen mukaan vartin tuokio riittää kerrallaan. Ohjeissa tosin myös varoitetaan, että alkuun saattaa käytön jälkeen tuntua samalta kuin urheilun jälkeen – lihakset kipeytyvät.

Kipukoukun voi ostaa ekokauppojen lisäksi myös netistä.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2008

Tilaa Maailman Kuvalehti