Kansallisesta erityislaadusta

Suomalaisessa kulttuurissa on jännite indoeurooppalaisten ja vanhempien, ei-indoeurooppalaisten elementtien välillä.

Teksti: Ranya Paasonen

Kulttuuri

Muistan eräältä luennolta ajatuksen, että tekninen väline, esimerkiksi televisio, olisi kulttuurisesti neutraali eikä siksi kantaisi mukanaan kulttuurisia merkityksiä silloinkaan, kun se viedään toiselle puolelle maapalloa aivan erilaisen elämän piiriin. Tuon ajatuksen mukaan televisio-ohjelmat kyllä olisivat kulttuurilla ladattuja, mutta itse laite ja sen edellyttämä teknologia eivät olisi enempää kuin tyhjä astia.

Päinvastaista mieltä on Junichiro Tanizaki vuonna 1933 ilmestyneessä kirjassaan Varjojen ylistys. Tanizaki puhuu muun muassa siitä, miten suuri osa perinteisen japanilaisen musiikin viehätyksestä katoaa, kun musiikkia kuunnellaan sähköisesti vahvistettuna. Äänentoistotekniikka ei siis ole kulttuurisesti neutraalia, vaan mitä suurimmassa määrin kulttuurinsa tuote. Jos levysoitin olisi alun perin kehitetty Japanissa, se olisi muotoutunut toisin, japanilaiselle musiikille paremmin sopivaksi.

Japanilaisten lailla suomalaiset ovat saaneet ottaa vastaan vahvemman kulttuurin tuotteita. Filosofi Tere Vadén on puhunut siitä, miten metafyysinen, humanistinen ja teknologinen kokemus on tuontitavaraa Euroopan reuna-­alueilla. Ei-indoeurooppalaisena kielenä suomi kantaa Vadénin mukaan jäänteitä kokemuksesta, joka ei ole sitoutunut indoeurooppalaiseen metafysiikkaan. Tänne ei ole koskaan täysin sopeutunut vaikkapa käsittein ajatteleva subjekti, joka kokee itsensä erilliseksi luonnosta.

"Reuna-alueiden kansojen alkoholismi, itsemurhat, ahdistus ja kummalliset vetäytymiset, epäinhimilliset epäonnistumiset ja onnistumiset voivat kertoa kokemuksen kiemurtelusta tietoisen subjektin koneenpainon alla", Vadén kirjoittaa.

Sekä Tanizaki että Vadén puhuvat tärkeästä kokemuksesta, joka ei aina avaudu helposti valtakulttuurien keskiöissä eläville. Kansallisen erityislaadun korostamisessa on kuitenkin vaaransa. Jos halutaan varjella ainutkertaisia kansallisia kokemuksia tai merkityksiä, joita jokin tietty kieli kantaa mutta jotka eivät käänny muille kielille, ollaan lähellä nationalismin perusajatuksia.

Tanizakin ja Vadénin huomioista ei ehkä pitäisikään tehdä sellaista johtopäätöstä, että kulttuurin erityispiirteitä tulisi varjella ulkopuolisilta vaikutteilta. Voisiko pikemminkin ajatella, että kulttuurin laatu pääsee oikeuk­siinsa hybrideissä ja yhteentörmäyksissä?

Voisiko vaikkapa suomalainen ajattelu imeä voimaa juuri siitä jännitteestä, joka vallitsee vanhan ei-indoeurooppalaisen ja uudemman indoeurooppalaisen kokemuskerrostuman välillä?

Ranya Paasonen on helsinkiläinen kirjailija.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 10/2008


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!