Kaupunkisuunnittelu suitsii ilmastonmuutosta

Yhdyskuntasuunnittelu on paikallista puuhaa, mutta sen vaikutukset ovat globaaleja.

Teksti: Lauri Haapanen

Ympäristö
SAMULI SIIRALA
teema1.jpgPohjoisen kaupunkisuunnittelulla on vaikutuksia myös etelässä.

Nairobissa keskustan pilvenpiirtäjien juurella kulkevat ruutukaavaan järjestetyt tiet, joiden reunoilla kukkivat jakarandat. Kenian pääkaupungin ydinkeskustan ilme on pitkälti peräisin brittiläisten maanmittareiden viivoittimista.

Vain muutaman kilometrin päässä keskustasta lounaaseen alkaa kuitenkin Nairobin toisenlainen todellisuus: ruosteisten aaltopeltikattojen loputon hökkelikylä Kibera, Afrikan runsasväkisin slummi.

Yhdyskuntasuunnittelusta ei ollut tietoakaan, kun Kibera sata vuotta sitten syntyi. Kenian siirtomaaisäntä Iso-Britannia osoitti laaksossa kasvaneen metsän asuinalueeksi armeijassaan palvelleille sudanilaissotilaille. Omistusoikeutta he eivät maahan saaneet, mutta oikeuden asuttaa aluetta "kuninkaan armosta".

Kiberan väkiluku lähti kasvuun, kun sudanilaiset ryhtyivät vuokraamaan maata kenialaisille työläisille. Heillä ei siirtomaaisäntien tiukan säännöstelyn vuoksi ollut lupaa asua varsinaisen kaupungin alueella.

Kenian itsenäistyttyä vuonna 1963 Kiberan väkiluku räjähti. Nykyään alueella asuu pari miljoonaa ihmistä. Väestöntiheys on musertava, satojatuhansia ihmisiä neliökilometrillä. Vertailun vuoksi: Helsingissä asukkaita on kolmetuhatta neliökilometrillä.

Avoviemärit kiemurtelevat vieri viereen rakennettujen hökkelikylien välissä. Harvat talojen väliin jätetyt aukeat toimivat kaatopaikkoina. Pahimmillaan jopa 300 ihmistä joutuu käyttämään samaa käymälää, vesipisteitä on yksi 500 kiberalaiselle. Vaikka elinolot ovat epäinhimilliset, asuminen ei ole ilmaista. Valtaosa kiberalaisista maksaa vuokraa varakkaammille nairobilaisille.

Nykyinen Kibera onkin "käytännönläheinen ja pakottava ratkaisu tarjolla oleviin resursseihin, oloihin ja tarpeisiin". Näin kuvailee arkkitehti Taru Niskanen, jonka aluetta koskeva diplomityö palkittiin Suomen Arkkitehtiliiton Wuorio-palkinnolla vuonna 2006.

Kaikki eivät mahdu kaupunkiin

Slummien syntymistä voidaan pitää yhdyskuntasuunnittelun epäonnistumisena. Suunnittelu pettää, kun kaikki kaupunkeihin muuttavat eivät mahdukaan alueelle, joka oli suunniteltu kaupungiksi. Esimerkiksi Saharan etelänpuoleisessa Afrikassa jo yli 70 prosenttia kaupunkiväestöstä elää slummeissa. Maailmanlaajuisesti niissä asuu miljardi ihmistä.

YK:n asuinyhdyskuntajärjestön Habitatin mukaan kartta on tärkeä työkalu slummiasukkaiden oikeuksien ajamisessa. Jos slummi on merkattu karttaan vain yksilöimättömänä alueena, asukkaiden oikeudet on helppo unohtaa.

Lisäksi slummiutumista voidaan estää maanomistusta uudistamalla. Niin kauan, kun alueiden asukkailta puuttuu oikeus omaan maahan, heillä tuskin on tahtoa kotinsa kehittämiseen tai asuinympäristöstään huolehtimiseen.

Hallinnon näkökulmasta kartoittamattomat ja luvatta rakennetut slummit taas ovat laittomia asuinalueita. Niinpä tuhansien perheiden kodit voidaan jyrätä maan tasalle, jopa ilman ennakkovaroitusta, saati korvausta.

Suunnittelu voi lujittaa yhteisöjä

Helsingissä, kuten muissakin suomalaiskaupungeissa, keskustan tiet on vedetty ja talot rakennettu tarkan kaavan mukaan. Myös kaupungin laitamat on suunniteltu ennalta, jopa niin, että taloille on päätetty sopivimmat värit.

Suomessa yhdyskuntasuunnittelu etenee siten, että valtioneuvoston päättämien valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden jälkeen tehdään maakuntakaava, sitten yleiskaava, asemakaava ja lopulta toteutussuunnitelmat. Nopeasti tarkasteltuna länsimainen yhdyskuntasuunnittelu on kuin eri planeetalta slummien mielivaltaiseen rakentamiseen verrattuna.

Mutta on kaupunkien reuna-alueiden ja haja-asutuksen suunnittelusta väännetty kättä myös Suomessa. Eritoten viime kuukausina uutiset ovat kertoneet, kuinka yhdyskuntasuunnittelulla, tiiviillä kaupunkirakentamisella ja joukkoliikenteen lisäämisellä voidaan vaikuttaa ihmisten elinoloihin myönteisesti.

Yhdyskuntasuunnittelu voi onnistuessaan esimerkiksi lujittaa yhteisöllisyyttä: kun työ- ja muut matkat lyhenevät, ihmisille jää enemmän aikaa toisilleen. Tätä nykyä kaupunkiasumisen alkuperäinen ajatus näyttää kuitenkin kääntyneen päälaelleen. Tutkimusten mukaan työmatkat ovat Helsingin seudulla keskimäärin Suomen pisimmät sekä kilometreissä että ajassa mitattuna.

Eteläkin kärsii pohjoisen epäonnistumisista

Viidennes teollisuusmaiden yhteenlasketuista kasvihuonekaasupäästöistä tulee nykyisin liikenteestä. Teollisuusmaat päästöineen ovat ilmaston pahimpia lämmittäjiä, kehitysmaat puolestaan ilmastonmuutoksen ensimmäisiä kärsijöitä.

Jos siis teollisuusmaiden yhdyskuntasuunnittelu epäonnistuu, se tietää ongelmia kaikille.

Kun liikenne lisääntyy, ilmakehä kärsii yhä suuremmista päästömääristä. Päästöt lämmittävät ilmastoa, minkä vuoksi kehitysmaille elintärkeä maanviljely käy yhä vaikeammaksi kuivuuskausien, toisaalta tulvien takia. Maaseudun ihmiset lähtevät etsimään elantoa muualta - esimerkiksi kaupungeista.

Jo ilmastonmuutoksen nykyisellä tahdilla noin 800 miljoonan ihmisen arvioidaan joutuvan ilmastopakolaisiksi. Jos muutos kiihtyy, kasvaa myös pakolaisten määrä.

Mutta jos muutosta onnistutaan hillitsemään, ihmiset voivat jäädä perinteisille asuinsijoilleen. Slummeja tämä tuskin poistaa, mutta kehitysmaiden yhdyskuntasuunnittelun paineita se saattaa helpottaa.


Katse tulevaisuuteen

Yhdyskuntasuunnittelussa päätetään tietyn alueen maankäytöstä tulevaisuudessa. Se koostuu kaavoituksesta ja yhdyskuntatekniikan suunnittelusta.

Kaavoituksen tavoitteena on luoda edellytykset hyvälle ja toimivalle elinympäristölle varaamalla maa-alaa toivotussa suhteessa asumiselle, työpaikoille, virkistäytymiselle, liikenteelle sekä teollisuudelle ja maanviljelylle.

Yhdyskuntatekniikka puolestaan tarkoittaa ihmisten elämää helpottavaa infrastruktuuria, kuten vesi- ja viemäriverkostoa sekä liikennejärjestelmiä ja jätehuoltoa.

Teknillisen korkeakoulun yhdyskuntasuunnittelun professorin Kimmo Lapintien mukaan yhdyskuntasuunnittelua voidaan lähestyä monesta näkökulmasta: esimerkiksi taloudellisesta, esteettisestä, sosiaalisesta tai teknisestä.

"Ongelma on, että yhdyskuntakehitys pirstoutuu eri ammattikuntien ja vastuualueiden viidakoksi. Kokonaisuus ei ole kenenkään hallussa, ja eri vaiheissa jokin yksittäinen näkökulma tahtoo nousta liian suureen asemaan", hän sanoo.

Lapintien mukaan esimerkiksi katua ei tule ajatella vain liikenneväylänä, ihmisten kohtaamispaikkana, julkisen talouden rasitteena tai päästöjen aiheuttajana. Sen sijaan katutilan merkitys tulee nähdä kytkettynä käyttäjien elämään. Siihen kuuluvat niin pääseminen paikasta toiseen, naapurien kohtaaminen, verojen maksaminen ja saastuneen ilman hengittäminen kuin pelko luonnon tuhoutumisestakin.


Artikkelin lähteinä on käytetty arkkitehti Pekka Hännisen, yhdyskuntasuunnittelun professorin Kimmo Lapintien ja arkkitehti ja kaupunkitutjia Kaarin Taipaleen haastatteluja sekä Taru Niskasen pro gradu -tutkielmaa "Renewal of a Sub-Saharan Neighbourhood".


Julkaistu Kumppani-lehdessä 12/2008


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!