Puhe & kupla: Mustavalkoista

Minkälaista on suomalainen rasismi 2000-luvulla?

Teksti: Anna-Kaisa Hiltunen

NäkökulmatMuuttoliike ja pakolaisuusTasa-arvoEurooppaLänsi-EurooppaSuomi

Ohikulkijoiden katseet polttavat poskiani, kun kävelemme Helsingin keskustassa. Joidenkin päät kääntyvät vaivihkaa, ja katseet kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Tuntuu, kuin olisin tehnyt jotakin väärää, jonka kaikki näkevät.

Eivät ne kuitenkaan yksin minusta johdu, moittivat katseet. Ne johtuvat miehestä, jota pidän kädestä.

Hän on musta.

***

Suomalainen 2000-luvun rasismi on usein sanatonta. Se poikkeaa täysin siitä viattomasta kiinnostuksesta, jolla suomalaiset ottivat erinäköiset vieraat vastaan 1960-luvulla, ainakin jos tämän lehden henkilöhaastateltavaa Howard Smithiä on uskominen.

Nykyrasismi on sitä, että erilaiselta näyttävää seurataan rappukäytävässä, kunnes nähdään, mihin asuntoon hän menee. Se on sitä, että erilaiselta näyttävälle käännetään liikennevaloissa seistessä selkä ja että katu ylitetään vasta, kun erinäköinen on ehtinyt turvallisen matkan päähän kadun toiselle puolelle.

Usein 2000-luvun rasismi on myös laajennettua. Se kohdistuu paitsi mustiin, myös mustavalkoisiin pariskuntiin, ainakin jos mies on musta ja nainen valkoinen.

Laajennettu rasismi on sitä, että mustan miehen kanssa kulkevaa valkoista suomalaisnaista katsotaan, kuin hän olisi pettänyt maansa ja maanmiestensä kunnian.

Nainen ei ehkä täytäkään paikkaansa isänmaan äitinä, hän ei ehkä ylläpidäkään suomalaisuutta sellaisena, jollaisena se on totuttu näkemään: vaaleahiuksisena, sinisilmäisenä, suomenkielisenä.

Siksi mustan miehen kanssa kulkeva valkoinen suomalaisnainen on samanlainen vaaran merkki kuin musta mies itse. Hän näyttää samalta kuin muut, mutta hän käyttäytyy enemmistön normeista poiketen. Siksi hän on erilainen, rasismille kelpo kohde.

***

Seuraavan kerran, kun ohikulkijoiden katseet polttavat kaupungilla kulkiessa poskiani, aion katsoa takaisin.

Tuijotan niin kauan, että moittivasti katsova ohikulkija tuntee itse tehneensä jotakin väärää. Sitten hymyilen päälle, sanon ehkä vielä kohteliaasti päivää, ja moiskautan suukon kädestäni pitävän mustan miehen poskelle.

Silloin tuntuu, kuin olisin tehnyt jotakin oikeaa, jonka kaikki näkevät.


Julkaistu Kumppani-lehdessä 12/2008


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!