Kumppanin uudet kolumnistit

Vuoden 2008 vaihteessa Kumppani sai kolme uutta kolumnistia, ja säilytti yhden vanhan tutun. Kunkin kolumnistin ajatuksia voi lukea lehdestä joka toinen kuukausi.

Kysyimme kolumnisteilta, mitä he haluaisivat kertoa itsestään:

Esa Salminen on helsinkiläis-lahtelainen antropologi ja kirjailija.

Hän on ollut kehitysyhteistyössä Sambiassa ja Suomessa. Tällä hetkellä Salminen toimii Kepan kehityspoliittisena tiedottajana Pohjois-Mosambikissa.

Hänen esikoisromaaninsa Köyhyyden ammattilainen ilmestyy helmikuussa 2008.

Akuliina Saarikoski on helsinkiläinen oikeustieteen ja naistutkimuksen opiskelija.

Hän pitää merestä ja seikkailuista ja orkideoiden kasvattamisesta.

Saarikoski on viime vuosina toiminut eläinoikeus- ja ympäristöliikkeessä ja osallistunut myös radikaaliin seksuaalipoliittiseen liikehdintään.

Marko Juntunen on filosofian tohtori, kulttuuriantropologi sekä islamin tutkija. Hän tekee etnografista tutkimusta aiheesta ”Islam ja julkisen tilan rakentuminen suomalaisessa lähiöympäristössä”.

Aiemmin Juntunen on tutkinut marokkolaisnuorisoa ja Espanjaan suuntautuvaa siirtolaissalakuljetusta. Hän on julkaissut muun muassa teokset Islamin arki: Maailma marokkolaisin silmin sekä yhdessä Riadh Muthannan kanssa teoksen Abu Ghraib – Varissuo: Iraki-laismiehen matka Saddamin selleistä Suomeen.

Ranya Paasonen on helsinkiläinen kirjailija, joka opettaa luovaa kirjoittamista ja odottaa ensimmästä lastaan.

Väitöskirja Kroatian lähihistoriasta jäi kesken, kun Paasosen (ent. ElRamly) palkittu esikoisromaani Auringon asema ilmestyi.

Paasonen on kiinnostunut musiikista, kaunokirjallisuudesta ja erityisesti 1900-luvun poliittisesta historiasta

Julkaistu Kumppani-lehdessä 2/2008

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!