Yhtä en saa

Heta Muurinen pohtii, voisiko aikaa käyttää vaihdon välineenä.

Teksti: Heta Muurinen

Näkökulmat

Unelmani on aika. En kaipaa omakotitaloa, autoa tai kesämökkiä, vaan aikaa. Nykyisessä yhteiskunnassa aika on kuitenkin niin kallista, että aniharvoilla on siihen varaa. Yleensä he, joilla sitä on, ovat tehneet valintoja, joita enemmistö pitää liian kalliina, liian isoina uhrauksina.

Se, että on työtön pakotetusti, ei tarkoita, että olisi sellaista aikaa, jolla voi tehdä, mitä haluaa. Pitää aktiivisesti haluta olla ilman "oikeaa" työtä ja sitä kautta joutuu olemaan myös ilman taloudellista turvallisuutta, monia sosiaalisia suhteita ja usein myös yhteisön hyväksyntää.

Nuorena se voi vielä olla siedettävää, jos on samanmielisiä kavereita, mutta vanhemmiten ja varsinkin, jos terveys reistailee, alkavat normista poikkeavat valinnat maksaa yhä enemmän.

Me elämme vaihdoilla. Vaihdamme työpanoksemme rahaan ja rahaa vaihdamme tavaroihin.

Tavarat voi vaihtaa myös aikaan, joskaan kulutusyhteiskuntamme ei varsinaisesti kehota siihen. Se onnistuu, kun ei osta tavaroita ja käyttää shoppailuajan loikoiluun. Tiedän, että näin minun olisi tehtävä tavoittaakseni unelmani ajasta. Mutta toisinaan tavarat laulavat kauniimmin kuin seireenit.

Seuraan sarjakuvapiirtäjä Kaisa Lekan piirrettyä blogia, jossa hän aina välillä luettelee tavaroita, joita on jättänyt ostamatta. Tunnen tuskaa nähdessäni, miten kivoja asioita ne ovat. Ihailen hänen itsekuriaan, mutta olen siitä myös vähän kateellinen.

Rikkaissa maissa aika on jo nyt niin kallista, että hyvin harvoilla on siihen varaa. Ennen rikkaat olivat joutilaita. Nykyisin heilläkin tuntuu olevan kiire. Meillä tavallisilla ihmisillä aidon ajan hinta on jo lähes ulottumattomissa.

Tiedän, pitkissä työsuhteissa on lomia, mutta se on tarkoin mitoitettua aikaa, jolla on käyttötarkoitus: lepo tehokkuuden kasvattamisen nimissä. Se ei ole unelmieni aikaa. "Järjestelykysymys", kuulen jonkun tuhahtavan. Mutta kun koko idea on siinä, että se olisi spontaania. Ajan tulee olla kahlitsematonta aikatauluihin.

Köyhissä maissa aikaa kyllä piisaa - tosin ei elinvuosina, eikä niille, jotka ovat mukana rahatalouden alimmilla oksilla 12 tunnin työvuoroissa tehtaissa. Niillä köyhillä, joilla on oikeaa spontaania aikaa, on myös muita ihmisiä, joiden kanssa jakaa ajan. Suomessa spontaani aika ja ystävät ovat lähes mahdoton yhdistelmä.

Me uskomme rahaan, kauppaan ja markkinatalouteen, koska ne ovat hyvinvoinnin perusta.

Hyvinvointiimme vedoten hyväksymme sen, että yritysten tehtävänä on ensisijaisesti tuottaa rahaa osakkeenomistajilleen. Hyväksymme välttämättömänä pahana sen, että yhä harvemmat tekevät yhä useampien työt tehokkuuden nimissä. Kiinalainen tehdastyöläinen tekee helposti kolmen suomalaisen työn kymmenesosan palkalla.

Hyväksyessämme markkinatalouden perusteet meidän on kuitenkin pakko niellä se, että suuryritykset maksavat aina vain vähemmän veroja ja palkkaa siirtyessään köyhiin maihin. Ne eivät jätä hyvinvointia paikan päälle.

Rahatalous on vallinnut maailmaa vasta muutaman kymmenen vuotta. Se on muuttumassa absurdiksi, itseään palvelevaksi ja säilyttäväksi peliksi, jota kukaan ei pääse pakoon. Peli on hioutunut virheettömäksi, kaikki osaavat ulkoa sen uskonnolliset mantrat. Niin kauan kun ihmiset ovat turvattomia ja halua-vat valtaa, he voivat peilata unelmansa rahakoneiston tyhjään kuvajaiseen.

Ainoastaan yksi on kielletty pelissä: kahlitsematon, turha hukka-aika, josta haaveilen.

Alkaa olla tarvetta muunlaisille vaihdon välineille. Näistä yhtenä esimerkkinä ovat päästöoikeudet. Päästökaupassa mukana oleville maille on jaettu oikeutta saastuttaa vain tiettyyn rajaan saakka. Jos haluaa saastuttaa lisää, pitää ostaa muilta mailta niiden päästöoikeuksia. Päästökauppa nojaa kuitenkin lopulta siihen tavoitteeseen, ettei kellään olisi rahaa saastuttaa. Tarvitaan lisää vaihtotapoja. Voisiko ajasta tulla vaihdon väline?


Julkaistu Kumppani-lehdessä 2/2008


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Heta Muurinen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.